Ja nyt puhutaan aiheesta vappu.
Olen ennenkin miettinyt asiaa, mutta onhan se hemmetin hienoa, että Suomi on niin lähellä, ettei tee (kovin) pahaa taloudellisesti lähteä extemporena kotimaahan vain koska siellä on yksi itselleni tärkeimmistä juhlapäivistä.
Olihan se nyt ihan pakko; kerrankin oli viikonloppu ja kokeet vasta viikon päästä. Kaikkien pelottelema kolmas semesteri vaanii vuoden päässä, mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan, joten silloin nyt ainakaan ei lähdetä yhtään mihinkään :D Juhannuskin saattaa jäädä tänä vuonna pelkäksi haaveeksi, riippuen examien aikatauluista ja omasta menestyksestä. Jälkiviisaasti voi myös sanoa, että hyvin menneen kemian collon jälkeen reissu oli jo melkein ansaittu!
Hitaasti mutta varmasti asia alkaa mennä takaraivoon: olen oikeasti ulkomailla pääsääntöisesti seuraavat kuusi vuotta. Kuusi vuotta! Siitä että olen kirjoittanut ylioppilaaksi on jo/vasta/hittovie seitsemän vuotta ja siitä tuntuu olevan ikuisuus. Niin paljon kuin jaksankin jauhaa siitä, miten aika kuluu nopeasti, niin kyllä se vain on_pirun_pitkä_aika, missä ehtii tapahtua vaikka ja mitä.
Kertauksen vuoksi, mitä itse olen siis tehnyt edellisen 6 vuoden aikana ennen Riikaa;
- Hesburger-työt
- Kansalaisopistovuosi musiikkiteatteri-linjalla
- Teatteriprojekteja
- Uusi-Seelanti
- Harharetki AMK:hon sosiaalityön parissa
- Ravintolatyöt
- Kansalaisopistovuosi Lääkis-linjalla
- Koira
- Ylioppilaskirjoituksien (osin) uusiksi kirjoittaminen
- Reili
- Harharetki yliopistolla kemian ja biokemian parissa
- Noin 3-4 muuttoa kaiken tämän välissä
- Varmasti toistakymmentä eri pääsykoetta aloita taide-, sosiaali- ja terveys-, lääketiede-, kirjallisuus ja matemaattis-luonnontieteellinen.
Ja tässä vain karkeimmat raamit. Kaikkien näiden suurien häppeninkien välissä on ollut itkua, naurua, ihmisiä, välirikkoja ja rakkautta, eksymistä ja löytämistä. Olen jokseenkin sinut itseni kanssa, että valmistun huomattavasti myöhemmin kuin olin alunalkujaan toivonut ja suunnitellut (nuorena ja naiivina), mutta onhan se kammottavaa ajatella miten paljon myös kaikkien muiden (Suomeen jääneiden) elämät menevät eteenpäin sillä aikaa kun itse seilaan täällä ja seuraan asioita hieman sivusta.
Mutta se on elämää se. Ei voi mitään. Onneksi ne ihmissuhteet ja ystävät jotka ovat jäädäkseen, myös jäävät ja pysyvät. Täytyy vain muistaa pitää heistä kiinni ja muistaa soittaa/pistää viestiä/pommittaa typerillä ääniviesteillä ja niin edelleen, vaikka elämä täällä viekin helposti mukanaan pienessä "Latvia-kuplassa".
No. Loppukevennykseksi huomautettakoon, että blogin sivupalkki on saanut vihdoin sellaisen hassun napin, jota painamalla pääsee lukijaksi :) (eihän tässä montaa vuotta mennyt... bloggaillut on-off kuitenkin jo joitain vuosia)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti