torstai 18. toukokuuta 2017

Asunnonmetsästystä Riiassa

Kategoriaan "Ei liity mitenkään aiheeseen, mutta Hei kattokaa törkeen hienoja autoja!!"

Ihan vain koska tämä on ollut itsellenikin jokin aika sitten ajankohtainen asia, niin ajattelin koota muutaman vinkin siitä, millaista on metsästää asuntoa Riiassa.

Tärkeitä asioita mitä pitää ottaa huomioon:

Paikka:
Seriously. Ota selvää. RSU:n sivuilta löytyi mielestäni hyvä kartta, josta saada osviittaa vähän siitä, mihin kannattaa muuttaa ja minne ei. Itse asun hyvällä alueella, eikä minua ole koskaan pelottanut kävellä baarista kello neljän aikaa siksakkia kotiin, mutta on niistä huonoistakin kokemuksia kuullut. Huvittavin tarina (jo monen vuoden takaa) oli se, kun joku suomalainen oli vuokrannut epähuomiossa kämpän alueelta, jonne edes paikallinen taksikuski ei suostunut ajamaan. Asiat ovat luultavasti paremmat nykyään, sillä ihan näin räikeitä tarinoita en ole omana Riika-aikanani kuullut.

Keneltä vuokrata:
Suurin osa asuu ihan yksityisiltä/välitysfirmoilta vuokratuista asunnoissa. Vuokranvälitysfirmat ovat ehkä turvallisimpia, mutta heille täytyy tietysti maksaa palkkio. Itse olin hankkinut asuntoni välittäjän kautta ja homma on toiminut (tähän asti) moitteettomasti.
Yksityisten kautta on näin perstuntumalla sanoen helpompi saada "hyviä diilejä", mutta niissä on omat riskinsä. Löytyy paljon kusettajia ja etenkin takuuvuokran palautuksista tapellaan usein. Jos osaa venäjää/latviaa, pärjää paremmin, ja ydinsääntö on, että ei saa allekirjoittaa mitään sopimusta, ellei siitä saa käännöstä myös englanniksi. Ei saa olla myöskään liian sinisilmäinen. Kuulin tapauksesta, jossa joku tyttö oli vuokraamassa asuntoa (jonka oli bongannut facebookin kautta) ja maksoi vuokranantajalle sekä takuurahan että vuokran. Ja sen koomin ei vuokranantajasta kuulunut mitään. En tiedä yksityiskohtia, että oliko tämä esiintynyt väärällä nimellä jne, mutta tarinan opetus on se, että rahoja ei anneta ennen kuin on avaimet ja soppari kourassa myös.


Mitä?
Kuten Suomessa, yksiöt ovat kalliimpia suhteessa kimppakämppiin ja niitä on vaikeampi löytää. Erona Suomeen, minusta täältä löytää helpommin asuntoja, jotka "muovautuvat moneksi", eli löytyy kerrostaloasuntoja (usein vanhoissa,1900-luvun alun ihanissa rakennuksissa) joissa löytyy useita, ovellisia huoneita. Sitten on ihan omasta mukavuudesta (ja budjetista) kiinni se, kuinka monta ihmistä tulee samaan asuntoon. Täällä on hyvin yleistä, että opiskelijat jakavat asunnon 3-4 ihmisen kanssa.

Hinnat:
Tähän minun on vaikea vastata suoraan, mutta pystyin joitain arvauksia heittämään.
Omat vuokrakustannukseni ovat 430/kk ja siihen sisältyy netti, sähkö ja vesi, eli käytännössä kaikki kustannukset. Lisäksi asunto on kalustettu.
Jaetuissa asunnoissa vuokra on luonnollisesti pienempi, jopa alle 300e, mutta siihen kuuluu harvoin "utilities" maksut, eli sähkö, vesi ja netti. Näissä voi olla suuriakin heittoja riippuen asunnon kunnosta. Etenkin lämmityskustannukset talvikuukausina voivat helposti nousta yli 100e:n (pienenemmissäkin asunnoissa). Ellei ole kiinteitä "talvi ja kesä -hintoja" niin kannattaa kysyä vanhoja mittarinlukemia/laskuja nähtavaksi. Siinä vaiheessa etenkin, jos asunto muuten vaikuttaa "liian halvalta" kannattaa ottaa selvää lämmityskustannuksista.

Koira:
Tähän pätee varmaan sama korni lause kuin Suomessakin: riippuu asunnon omistajasta. Joillekin koira on kynnyskysymys, joillekin ei. Toiset haluavat extra deposit maksun siltä varalta, että tulee tuhoa (max. 2kk vuokra on mielestäni kohtuullinen, sen jälkeen alkaa haiskahtaa kusettamiselta, etenkin kun juuri deposit maksujen palautuksista on usein tappelua). Oikeanlaista asuntoa joutuu ehkä etsimään vähän pidempää, mutta en ole kuullut, että koiran omistaminen olisi ollut kenellekään este asunnon saamiseksi.

Asunnon kunto:
Itse tarkastaisin sellaiset asiat kuin että tulee lämmintä vettä ja se, ettei asunto haise. Monet vuokra-asunnot ovat vanhoja ja kunto välillä sen mukainen. Yksi tuttavani joutui muuttamaan pois kämpästään homeongelman takia. Toisinaan myös "vastaremontoidut" asunnot voivat olla täysiä susia, ihan vain koska asiat on tehty halvalla ja "vähän sinnepäin".

Puskaradio on ehkä paras tapa löytää luotettavat vuokranantajat ja totisesti, jos sellaisen löytää, kannattaa pitää kiinni, sillä se ei ole millään tavalla itsestäänselvä asia. Yksityisiltä saa tosiaan luultavasti parhaat diilit, mutta kielimuuri saattaa tulla ongelmaksi - etenkään vanha polvi ei välttämättä puhu hyvin englantia.


Vihdoin siihen, miksi itse metsästän asuntoa.

Totuus on, että alan kyllästyä.
Kuulostaa typerältä syyltä, mutta se on yksi merkittävistä. Olen kyllästynyt maksamaan suhteellisen korkeaa vuokraa ja siihen, että hanasta tulee niin rauta/mineraalipitoista vettä, että tukka menee solmuun. Olen kyllästynyt asumaan yksin (varsinkin kun koirakin on taas toistaiseksi Suomessa). Lisäksi lähes 1.5 vuoden jälkeen sitä alkaa tietyt asiat alkavat hiertämään entisestään: keittiössä ei ole uunia, kokolattiamatto on ehkä lämmin mutta sen alla oleva puulattia on paikoittain todella epätasainen ja pesukone linkoaa aina siihen malliin, että sille pitäisi tilata joko Manaaja tai Ghostbustersit (on pudottanut jo 2 lasia keittiöntasolta... että niin lujaa myllää). Asunnon ehdottomia hyviä puolia on taas ollut roskien kierrätys (en ole kuullut, että muilla olisi ollut yhtä hyvää jätteiden lajittelua), sisäpihalle aukeava ikkuna ja sijainti. Aluetta jään ehkä eniten kaipaamaan, mutta hei, tänne päin pääsee aina takaisin jos/kun mieli ja tilanteet muuttuvat (4,5 vuotta aikaa säätää).

Nyt suunnitteilla muutto vanhaan kaupunkiin ystävän kämppikseksi. Kesällä olen ilman asuntoa, eli ennen kesälaitumille kirmaamista pitäisi hoitaa tavaroiden muutto muiden nurkkiin. Tuntuu suoraan sanottuna huojentavalta, että ei tarvitse heittää rahaa "hukkaan" tyhjän asunnon maksamiseen.

KESÄ on muuten vihdoin täällä! Viikonlopuksi luvataan jo 26 astetta, joka on hienoa, sillä vapaapäivät saa viettää sisällä genetiikan parissa <3 (#syvää sarkasmia...) Oh well. Heinäkuuta odotellessa.


1 kommentti:

  1. Hyviä vinkkejä. Sama varmasti pätee moneen muuhunkin maahan. Minun tuttava on tulossa Suomeen hetkeksi, ja hänellä on kalustettu asunto etsinnässä väliaikaiseen käyttöön. Toivotaan, että jotain löytyy. Pidän nämä vinkit mielessä. https://www.housemarine.fi/huoneistot/Lappeenranta

    VastaaPoista