maanantai 9. lokakuuta 2017

Studying 101: What ever works. Do it.

Yksi tentti takana, monta edessä. 
Tällä kertaa päädyin kokeilemaan jotain aivan uudenlaista taktiikkaa.

Kiusallinen tietoinen siitä että munuaiset ovat väärinpäin...
En ole koskaan ollut hyvä "pänttääjä". Olen parempi ymmärtämään laajoja syy-seuraussuhteita; kaaria, en muistamaan pieniä nippelitietoja. Siksi etenkin microbiologia on osoittautunut minulle, jos ei haastavaksi, niin ainakin helvetin rasittavaksi aineeksi opiskella.

Opiskelutekniikoita on vaikka ja millä mitalla ja tarkoitukseni onkin jakaa lähinnä niitä, joita olen itse käyttänyt ja joista olen kokenut olevan milläänsä hyötyä.

1) Kirjoita. 
Kaikki. Itse.
Se tuntuu tyhmältä käytännössä kopioida luentomateriaali sanasta sanaan ylös omiin muistiinpanoihin, mutta itseäni tämä auttaa. Varsinkin kun paperiversioon on helpompi palata myöhemmin tekemään alleviivauksia ja kenties lisätä materiaalia tai piirtää kuvioita.

Mistä puheenollen..


2) Piirrä.
Tämä tapa eskaloitui oikeastaan vasta viime kokeen aikana. Vaikka olenkin aina piirtänyt (myös itseeni, kuten anatomian aikana) niin en koskaan tässä mittakaavassa.
Ajatus lähti kun löysin youtubesta SketchyMicro:n, jossa käytännössä piirrettiin paperille kaikki oleellisimmat tiedot ja ominaisuudet bakteereista. Saman tekijän piirroksissa samat symbolit toistuivat usein "luonnoksesta" toiseen, joka niin ikään helpotti muistamista. Aloin lopulta soveltamaan ideaa itse, joka (toivottavasti) pelasti minut tällä kertaa. 
Sillä oikeastaan ei ollut väliä, mitä piirsin, kunhan symbolit toistuivat. Itselläni esimerkiksi oli useita erilaisia "aaseja" kuvastamassa entsyymejä (beta-lactamase, IgA-protease jne..), kissat catalase entsyymiä, sininen tai punainen kakkakökäle vetistä tai veristä ripulia ja niin edelleen.

Saatoin olla hieman väsynyt (ja epätoivoinen) kun opiskelin microa.


3) Kuuntele
Youtube on aarre. Sieltä löytää, kun etsii, vaikka ja mitä. Tietysti saa olla myös lähdekriittinen. Erityisesti histologiasta selviytymistä saan kiittää ShotgunHistologya ja kuten jos mainitsin, SketchyMicro avasi minulle aivan uuden tavan painaa päähäni eri bakteerien virulenssifaktoreita. Lisäksi se on hyödyllinen, jos jokin asia on epäselvä tai luentomateriaalin sisältö ei vain aukea. 


4) Puhu/kysy/ihmettele
Tämä on jotenkin paljon luonnollisempaa (ja tuntuu vähemmän pähkähullulta) kun ei enää asu yksin. Välillä ei tarvitse edes pukea ongelmaa loppuun asti sanoiksi, kun asia avautuu. Vielä parempi vain, joutuu selittämään itse, miten asia on. Tämän takia minua ei ikinä haittaa, vaikka joku kysyy neuvoa. Silloin joutuu aivan eri tavalla pukemaan asioita sanoiksi ja ajattelemaan. Ja  tätä asiaa saa itselleenkin aina jatkuvasti muistuttaa: jos ei tiedä, kysy. Etsi tietoa ja ihmettele ääneen. 
Tyhmempi on se joka ei kysy kuin se joka myöntää, ettei ymmärrä.


ps. pahoittelut kuvien huonosta laadusta!
Pitää panostaa seuraavan puhelimen kanssa parempaan kameraan...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti