Pieni karvapalleroni saapuu Romaniasta, suomalaisen rescuejärjestö Kulkurien mukana. Olin harkinnut koiran hankkimista jo pitkään ja odottanut sitä "oikeaa hetkeä", ja viimein se tuli. Ja olen niin täynnä riemua, että ihan kohta halkean!!
Miksi siis rescuekoira?
Minulla ei ollut mitään välttämätöntä hinkua saada puhdasrotuista koiraa. Etenkin, kun mitä enemmän joistain roduista luki, sitä enemmän tuli sellainen olo, että liiallinen jalostus on tehnyt rotukoirista entistä sairaampia. Toisilla vaivaavat lonkat, toisilla hengitystiet tai sitten kallovian takia aivot eivät mahdu sisään vaan painavat selkäydinnestettä etc... Listahan oli loputon!
Siskollani on kaksi kissaa Rekkurescuen kautta, joten luottamus suomalaisiin reskuejärjestöihin oli jo olemassa. Tiesin, että mistä asioista ei tingitä (kuten sterilointi) ja että kaikki eläimet tarkistetaan alkuperäismaassa ja rokotukset ovat varmasti kunnossa (mitä EI voi sanoa pennuista, joita ostellaan netti-ilmoituksien perusteella) Järjestöt toimivat hyväntekeväisyydellä ja vapaaehtoistyöllä sen voimalla, että eläimistä välitetään, eikä ajatella kassavirtaa.
Halusin olla myös varma, ettei minun koirani ole varmastikaan pentutehtailun tulos. Yhdessä vaiheessa yritin etsiä internetin ilmoituksien perusteella pentua, mutta koko ajan kalvoi epäilys. Etenkin pikkukoiria "made in viro" löytyi paljon, kategoriaan ilmoituksella "voin tuoda pennun suomeen"... Hyvät hyssykät, koiranhankinnan oppitunti numero 1: MENE KATSOMAAN minkälaisessa ympäristössä pennut ovat kasvaneet, ja vaadi_nähdä_emo! Pentutehtailu on yksi vihoviimeinen bisnes, eikä siltä pitäisi sulkea silmiään säälin tai rahansäästön nimissä. Niin kauan kuin kauppa niin sanotusti "kannattaa", niin eihän se lopu.
No, joku voisi tähän nyt sanoa, etten minäkään pysty näkemään emoa/käymään paikalla. Siksi minun täytyykin luottaa. Itse olen ollut tähän asti oikein tyytyväinen Kulkureiden toimintaan: toiminta on ollut avointa, facebook päivittyy oikeastaan päivittäin ja olen saanut itse melko usein uusia kuvia tulevasta karvapallerostani. (ja tottakai ikuisena facebook-kyylänä etsin sen romanialaisnaisen, joka on pitänyt pennusta huolta tähän asti). Emoa luonnollisesti en voi nähdä, koska Iris löydettiin yksin kadulta 2kk ikäisenä.
No, joku voisi tähän nyt sanoa, etten minäkään pysty näkemään emoa/käymään paikalla. Siksi minun täytyykin luottaa. Itse olen ollut tähän asti oikein tyytyväinen Kulkureiden toimintaan: toiminta on ollut avointa, facebook päivittyy oikeastaan päivittäin ja olen saanut itse melko usein uusia kuvia tulevasta karvapallerostani. (ja tottakai ikuisena facebook-kyylänä etsin sen romanialaisnaisen, joka on pitänyt pennusta huolta tähän asti). Emoa luonnollisesti en voi nähdä, koska Iris löydettiin yksin kadulta 2kk ikäisenä.
Ja tosiaan, "karvapalleron" nimi on Iris, syntynyt arviolta huhtikuun alussa ja painoa n.6kg.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti