sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Lääkis ei ole sankarikoulu

Instagram. Hirvittävän kiva, mutta todella pinnallinen kapine täynnä fantasiaa, ja ehkä vain ripaus realismia siellä täällä.

Minulla on pieni pehmyt kohta motivaatiolauseita kohtaan, myönnän sen, mutta yksi asia ylitse kaiken on ärsyttänyt minua aina: ihmisten nostaminen kevein perustein sankareiksi.

Kun siis seuraa lääketiede-aiheisia Instagram sivuja niin pakostakin törmää miete/ motivaatiolauseisiin, jotka käytännössä ovat joka kerta samanlaisia. Yleensä ne ovat englanninkielisiä (ja luultavasti alunperin USA:sta, koska siellä jokainen lääkäri tai sotilas on sankari siitä huolimatta onko tämä aidosti hyvä ihminen vai täysi luonnehäiriöinen idiootti).

Lauseet, jotka ärsyttävät minua suuresti, menevät yleensä kutakuinkin näin: "opiskele ahkerasti, kunnes olet jonkun sankari".
En tiedä miksi tämä nostattaa karvani pystyyn. Näin ensivilkaisulla lauseessa ei pitäisi olla mitään vikaan. "Opiskele ahkerasti" on hyvä, yleispätevä neuvo. Mutta "...kunnes olet jonkun sankari"...? 

KUVA
Tämä. Tämä ärsyttää minua hirveästi. 

Ehkä tämä hiertää minua väärästä kohtaa sen takia, koska minua itseäni ei ole koskaan motivoinut sankaruus millään tavalla, enkä siksi osaa samaistua siihen.

Ehkä lääkärien lapsena lääkärit ovat muutenkin minun silmissäni vain ihmisiä, eivätkä mitään yliluonnollisia olentoja. Etenkin nyt lääkisopiskelijana itsekin, en näe itseäni tai opiskelijakavereitani sen kummallisempina ihmisinä kuin muutkaan. Me olemme vain ihmisiä. Jonain päivänä me olemme ensiavussa vastassa ja vastuussa siitä, päätyykö ihminen vuodeosastolle vai hautaan. Mutta silloinkin, kun potilaan kukkalaitteen ja hautakiven tilaus siirtyy siitä päivästä hamaan tulevaisuuteen, se ei tee meistä sankareita. Silloin oli vain hyvä päivä ja luultavasti hyvää tuuria matkassa.

Sankaruus (tai mikään mukaan status) ei ole mielestäni hyvä motivaationlähde. 
Sen ei pitäisi olla tavoite, vaan maksimissaan lahja, jonka saat kun olet tehnyt hommasi hyvin. Ihmiset saattavat kiittää sinua ja kutsua sankarikseen, koska ovat kiitollisia siitä, mitä olet tehnyt. Se on kaunis kiitos, kyllä. Tosin se mikä yhdistää lääkäriä, politiikkoa ja vanhemmuutta, on se, että mihinkään näistä hommista ei kannata ryhtyä, jos toisen ihmisen kiitos on ainoa asia, joka motivoi.

Lääkäreiksi hakeutuu paljon ihmisiä, jotka ovat ylitunnollisia suorittajia, jotka haluavat vain palvella muita, ilman että pitää itsestään huolta. Etenkin heille uskon tämän sankari-myytin lietsomisen olevan pikemminkin haitallista kuin hyödyllistä. Kukaan ei ole yli-ihminen, aina ei onnistu ja joskus saa niin sanotusti paskaa niskaansa oikein olan takaa. Silloin ei kannata pahentaa omaa oloaan vielä sillä, että ruoskii itseään sillä, että petti ihmisten odotukset - eikä pystynyt olemaan "sankari".

Ajattelen tätä asiaa luultavasti aivan liikaa, eikä kukaan muu tuhlaa typeriin, sokerintäyteläisiin Instagram mietelauseisiin näin paljon aikaa, että kirjoittaisi siitä pitkän blogi-tekstin. Mutta jotenkin minun oli pakko pukea tunteeni sanoiksi.

Miltä siis oma (siirappinen) mietelauseeni kuulostaisi?

"Opiskele ahkerasti, jotta et ole kenenkään menolippu hautausmaalle."

Just kidding.

Mutta ihan tosissaan: opiskele tullaksesi ammattilaiseksi, ei sankariksi. Lääkärit valitettavasti ovat myös vain ihmisiä - heidän virheillään on vain keskimäärin suuremmat seuraukset kuin monilla muilla aloilla. Siksi on tärkeää, että opiskelee ahkerasti ja pyrkii niin hyväksi ammattilaiseksi kuin mahdollista, jotta voi elää itsensä kanssa myös niinä päivinä, kun asiat eivät menekään oppikirjan mukaisesti. Ja voi sanoa itselleen "Tein parhaani". Siksi korostan:

"Opiskele ahkerasti, jotta voit olla ylpeä itsestäsi ja hyvä työssäsi."

tiistai 9. lokakuuta 2018

6th semester: saisipa valita vain rusinat pullasta!!

Vihdoin ja viimein pieni katsaus siitä, että mitä voi odottaa kolmannen opiskeluvuoden toiselta puolikkaalta, eli 6. semmalta. Hiljaisuuden syynä tähän asti ei ole ollut varsinaisesti "kiire", vaikka täytyy sanoa, että koko ajan on ollut menoa ja melskettä. 

Mutta ensin itse semesteriin.

Sillä on puolensa ja puolensa. Lukujärjestys on melko rento, mutta ei-opiskelijaystävällinen. Mitä tällä tarkoitan, että tunnit alkavat joko klo 8 aamulla tai vasta 14:30 iltapäivällä, jolloin tunti loppuu lähempänä viittä iltapäivällä tai sen jälkeen. Muutamina päivänä sekä että, mikä tietenkin tarkoittaa 4h hypäriä päivän keskelle. Itse olin hieman harmissani tästä ja huolissani siitä, tuleeko koiralle liian pitkiä päiviä, mutta huoli oli turha, sillä kotiin ehtii mukavasti tuntien välissä. Toiset taas käyttävät välissä olevan ajan opiskeluun, joka on tietenkin kätevää.
Käytännön harjoittelua: i.v. lääkkeiden anto
6. semmalla on niin ikään myös mielenkiintoisia aiheita (kirurgia, KNK, kardiologia) ja tärkeitä, vaikkakin hankalia aiheita (farmakologia <3), mutta se pitää myös sisällään ihan täyttä p*skaa (näistä parhain esimerkki, environmental medicine... mikä se edes on?!). Jos saisi vain valita nämä rusinat pullasta, niin semesteri olisi aivan mahtava. Lukukauden lopussa (tammi-helmikuussa) odottaa sitten kunnon exam rytäkkä, kun kirjoitetaan mm. kirran, knk:n, kardiologian ja farmakologian loppukokeet.

Kuulostaa siis aika paljolta, mutta onko?
Kyllä ja ei. 
Tähän lukukauteen voisi käyttää aivan niin paljon kuin voi sitä antaa, mutta itse olen suoraan sanottuna antanut sitä vielä melko vähän.


Sen sijaan karkasin kämppiksen kanssa viikonlopuksi Maltalle (ansaitulle "mini-kesälomalle"), olen nauttinut opiskelijaelämästä, syönyt ulkona, pyöräillyt uudella pyörälläni ja nukkunut. Ja tosiaan hain koirani Suomesta, eli Iris on nyt taas Riiassa pitkän tauon jälkeen. Lisäksi hommat opiskelijajärjestössä ovat pitäneet kiireisenä ja olen myös aloittanut jo armottoman työn seuraavan kesän aamnuenssuuripaikkojen metsästämiseksi. Joten ei stressiä koulusta - vielä. 

So life is good.
For awhile. 

Ihanaa syksyn alkua kaikille!