Elämää Latviassa: lääkistä koronan varjossa

Eilen oli 5. vuoden viimeinen tentti. Viikonlopun pituisen "loman" jälkeen alkaa  6. ja samalla viimeinen vuosi lääkiksessä. Viimeinen! Ajatus on aivan absurdi. Vastahan me tulimme Riikaan!

Siitä on melko tarkalleen tasan viisi vuotta, kun tulimme Latviaan, kun kaikki oli uutta ja jännittävää, tentit (etenkin ne suulliset) pelottavia ja niin kammottavan stressaavia. Kaikki sanoivat, että preklinikka on raskas - etenkin toinen vuosi - ja tämä osoittautui todeksi. Kaikki sanoivat myös, että elämä muuttuu helpommaksi ja kurssit mielenkiintoisimmiksi, kun klinikka alkaa. Tässäkin vanhemmat opiskelijat olivat oikeassa. Mitä tietenkään kukaan ei voinut ennakoida, oli että minkälaista juuri meidän klinikka-vuotemme tulisi näyttämään pandemian vuoksi.

Nyt, kun tätä koronaa ja pandemiaa on kestänyt melko lailla vuoden, on hyvä aika katsoa vähän taaksepäin ja reflektoida, että mitä helvettiä oikein tapahtui. Aluksi tuli epäusko, sitten shokki ja tämän jälkeen ainakin itseni valtasi kyyninen hyväksyntä. "Tämä nyt on tätä, ei tässä voi kuin sopeutua" tyylinen ajattelutapa toimi varmaan eräänlaisena puolustusmekanismina maailman kaaoksen keskellä. Paneuduin tilastoihin, vertailin tartuntojen ja kuolintapauksien kehittymistä viikko viikolta ja vertasin eri maiden tilannetta toisiinsa jatkuvasti, jaoin varmaan ärsyttävyyteen asti näitä "fun fact, näin huonosti täällä menee tällä hetkellä!" viestejä tuttavilleni ja samalla suljin korvani niiltä, jotka yhä kiistivät koko kriisin olemassaolon, etten suuttuisi ja loukkaantuisi siitä, että jollan oli otsaa väheksyä ahdistustani maailman tilanteesta. 

Alkoholinmyyntirajoituksia viikonloppuina 😅 (ko rajoitus oli varsin lyhytikäinen)

Lopulta, monien mutkien, tilanteen väliaikaisen tasaantumisen ja uudelleen pahenemisen jälkeen, tuli kuitenkin hyväksyminen. Maskit ovat tulleet samaan kotoalähtö-loruun "avaimet, puhelin, kukkaro" kanssa, niiden keittämisestä arkipäiväistä, matkustamisen jälkeisistä karanteeneista itsestään selvyys ja korona-testeistä ikävä kyllä tuttu kokemus. Ihminen on kummallinen eläin siinä mielessä, että se tottuu.  Elämä jatkuu, vaikkakin vinona versiona vanhasta.

Kuten aikaisemminkin kirjoitin, Latviassa yliopistot menivät kiinni jo viime keväällä. Syyskuu oli etänä, mutta lokakuussa alkoi varovaisesti lähiopetus porrastetusti, pienemmillä ryhmäkoilla. Tuntui hyvältä olla takaisin lähiopetuksessa ja nähdä potilaita, vaikka koronarajoitukset ja maskipakot olivatkin koko ajan arjessa läsnä. Tätä herkkua kesti tosin vain pienen hetken ajan, sillä marraskuussa tilanne paheni Latviassa merkittävästi ja 9.11. täällä alkoi vuoden toinen State of emergency, jota on jatkettu ja jatkettu. Tällä hetkellä pitäisi loppua helmikuun alussa, mutta epäilen, että näin ei tule käymään. Säännöt ovat tiukat; oman talouden ulkopuolisia ei saa nähdä, maskit pitää olla julkisissa paikoissa, mm. kuntosalit on suljettu, ravintolat saavat tarjota vain take-away palveluja (wolt ollut suuressa suosiossa) ja viikonloppuisin 22-05 välillä ulkonaliikkumiskiellot. Mutta tälle on myös syynsä: tähän päivään mennessä Latviassa (väkiluku n.1.9milj.) on kuollut 1180 ihmistä koronaan, joista suurin osa marras-tammikuun välillä. Lokakuussa, kun palasin Riikaan, luku oli alle 50. Erityisen pahalta tuntui, kun yksi meitä opettanut infektiotautien erikoislääkäri (joka oli ollut töissä etulinjassa) kuoli tautiin vuodenvaihteessa. Korona ja sen aiheuttamat kuolemat saivat ikäänkuin kasvot.

Ostorajoituksia kaikissa paitsi "essential" tuotteissa, eli mm sukkahousuissa

Ymmärrettävästi opiskelu ei ole ollut aivan sitä, mitä alunperin oli odottanut. Ei kukaan aloita lääkistä, että saisi tehdä opinnot zoomin kautta. Oli uskomattoman helpottavaa päästä kandina töihin kesällä. Tuntui hyvältä päästä tekemään sitä, minkä vuoksi alunperin tälle tielle lähtikin. Oli ihana oppia, nähdä ja kehittyä, vaikka kesä oli myös rankka ja päädyin tapani mukaan ylityöllistämään itseni. Minun on pitkään pitänyt kirjoittaa kandikesästä, ja vaikka seuraava kandikesä häämöttääkin jo edessä, niin tämä teksti tulee myös ennen pitkään (he, hups).

Tällä hetkellä siis taas Latviassa, luultavasti maaliskuuhun asti. Suomeen palataan hyvissä ajoin karanteeniin, kun huhtikuusta eteenpäin tehdään kouluun liittyviä harkkoja kotimaassa. Isoimpina kysymyksinä on kämppä (pitääkö se vai), muuttaako kokonaan tavarat pois vai siirtää vaan ystävien nurkkiin. Mutta nämä ovat asioita, jotka varmaan varmistuvat kevättä kohti, kun tietää minkälaiset matkustusrajoitukset on voimassa.

Odotuksia 6. vuodesta ja ajatuksia viimeisestä vuodesta tulossa myöhemmin.

Pysytään terveinä ja terve järki mukana.

Puolen vuoden kuulumiset

Yksi lukukausi taas meni. En ole aivain varma edes mihin. 

Oma takki on ollut varsin tyhjä viime aikoina. Edellisestä postauksestani on jo useampia kuukausia, sillä tänä keväänä olen ollut entistä tietoisempi ja harkitsevaisempi sen suhteen, missä haluan vetää rajan henkilökohtaisissa asioissa ja "blogi-kuulumisissa". No, kuten siinä usein käy, jatkuva harkitseminen johtaa siihen, ettei saa aikaan yhtään mitään. Tässä sitä kuitenkin taas ollaan - jo onnellisesti kesälomilla, eikä yhtään liian aikaisin.

Annoin jo kauan sitten menneelle lukukaudelle lempinimen "7th heaven". Sitä se oli, eikä varmaan helpompaa enää opiskeluaikoina tule. Aloitimme opiskelut sykleittäin, eli käytännössä yhtä oppiainetta kerralla (esim psykiatriaa tai sisätauteja) x-määrä tunteja/viikkoja ja sitten siirrytään seuraavaan. Vain yksi final exam (ortopediasta). Lähes kolmen vuoden intensiivisen pyörityksen jälkeen tuntui lähes epätodelliselta, että oli aikaa.

Se, että ei ollut enää tiukkaa aikataulua, jatkuvaa kokeesta toiseen selviytymistä yms. tuntui todella oudolta ja oli todella vaikeaa pysyä minkäänlaisessa opiskelurytmissä, kun viikkoja ei rytmittänyt jatkuva paniikki ja selviytymistila. No, siihen saa sitten taas ensi semmalla vähän taas totutella, sillä vaikka tällä semmalla exameja ei ollut juurikaan, niin syksyllä niitä sitten onkin taas lähes joka sormelle. Mutta se on syksyn murheita se.

Nyt on kuitenkin aika (työ)lomailla. Olen odottanut tätä kesää niin paljon ja toivon, että se on yhtä opettavainen kuin viimevuotinen. Manu-kokemuksia odotellessa, kuvasaldo kuluneesta puolesta vuodesta (suurin osa provided by snapchat, lähes kronologisessa järjestyksessä). Enjoy.

50% lääkäri ja puolenvälin antikliimaksi

Nyt kun olen yhtä tenttiä vaille puolessaväliä opintojani, yritän miettiä välillä, että "miltä nyt tuntuu?"

Vastaus tähän kysymykseen on vähintäänkin lakoninen: eipä juuri miltään. Jotenkin sitä on vain helpottunut, että on vain selvinnyt taas yhdestä vuodesta. Ainoa asia, joka välillä aiheuttaa hämmennystä on se tosiasia, että jatkossa tosiaan edessä on koko ajan vähemmän opiskelua kuin mitä takana. 

Aika menettää jotenkin kokonaan perspektiivinsä, kun elää ulkomailla opiskelukuplassa. Suurin osa elämästä pyörii tavalla tai toisella opiskelun tai opiskelukavereiden ympärillä ja Suomi ja elämä siellä tuntuu välillä yhtä kaukaiselta kuin ajatus siitä, että vielä jonain päivänä olen työelämässä vastuussa ihmishengestä. Puolenvälin välipysäkki pitäisi ehkä tuntua jotenkin merkitykselliseltä, mutta ainakin tällä hetkellä olo on lähinnä turta. 

Mutta vaikka välillä tosiaan tuntuu siltä, että aika olisi pysähtynyt, niin ei se ole. Huomaan salakavalasti kasvaneeni. Huomaan löytäneeni itsestäni piirteitä, joita en ollut ennen osannut odottaa – niin vahvuuksia kuin heikkouksiakin.  Kasvu tuo kuitenkin mukanaan myös kasvukivut, ja omaksi harmikseni olen joutunut kohtaamaan yhä uudestaan ja uudestaan ne samat kompastuskivet, joista olin luullut päässeeni yli. Näistä parhaimpana/pahimpana esimerkkinä kausittainen, stressistä johtuva unettomuus ja nukahtamisongelmat, jotka ovat tehneet alkuvuoden tenttikaudesta huomattavasti kuormittavamman.

viiniä verkkareissa päivää ennen examia

Sitä kasvaminen kuitenkin on: soutamista ja huopaamista, eteenpäin ja taaksepäin menoa. Kunhan suunta on lopulta eteenpäin, niin muulla ei ole väliä. Asia, josta olen ylpeä itsestäni, on armeliaisuuden oppiminen itseäni kohtaan. Lisäksi olen joutunut oppimaan ihan uudella tavalla delegointia ja vastuunjakoa. Nämä ovat taitoja, joita saan harjoittaa koko seuraavan vuoden ajan. Tämän vuoden teemana muutenkin tulee olemaan terve nöyryys. Täytyy oppia, että kaikkea ei välttämättä tiedä ja osaa, ennen kuin ottaa selvää tai pyytää apua. Kaikkea ei aina tarvitse tehdä itse.

Toivottavasti lopputalvi/kevät/vuosi menee paremmilla unilla (kuin 3-6h yössä). Paljon isoja juttuja olisi taas tänä vuonna. Paljon hyviä juttuja. Minulla on jo kesä lyöty lukkoon ja olen ihan super innoissani siitä, sillä sain lopulta järjestettyä itselleni amanuenssuurit juuri niille aloille kuin halusin – sisätaudeille ja kirurgialle. Kesän tulevat työt toimivat suurimpana motivoivana voimana niinäkin hetkinä, kun väsyttää ja motivaatio muuten olisi aivan nollassa. Kunnianhimoisena ihmisenä haluan tietenkin osoittaa taitoni parhaalla mahdollisella tavalla. Eikä pidä unohtaa, että kesällä 2020 odottaa mahdollisuus ensimmäiseen kandi-kesään.

6th semester: saisipa valita vain rusinat pullasta!!

Vihdoin ja viimein pieni katsaus siitä, että mitä voi odottaa kolmannen opiskeluvuoden toiselta puolikkaalta, eli 6. semmalta. Hiljaisuuden syynä tähän asti ei ole ollut varsinaisesti "kiire", vaikka täytyy sanoa, että koko ajan on ollut menoa ja melskettä. 

Mutta ensin itse semesteriin.

Sillä on puolensa ja puolensa. Lukujärjestys on melko rento, mutta ei-opiskelijaystävällinen. Mitä tällä tarkoitan, että tunnit alkavat joko klo 8 aamulla tai vasta 14:30 iltapäivällä, jolloin tunti loppuu lähempänä viittä iltapäivällä tai sen jälkeen. Muutamina päivänä sekä että, mikä tietenkin tarkoittaa 4h hypäriä päivän keskelle. Itse olin hieman harmissani tästä ja huolissani siitä, tuleeko koiralle liian pitkiä päiviä, mutta huoli oli turha, sillä kotiin ehtii mukavasti tuntien välissä. Toiset taas käyttävät välissä olevan ajan opiskeluun, joka on tietenkin kätevää.

Käytännön harjoittelua: i.v. lääkkeiden anto

6. semmalla on niin ikään myös mielenkiintoisia aiheita (kirurgia, KNK, kardiologia) ja tärkeitä, vaikkakin hankalia aiheita (farmakologia <3), mutta se pitää myös sisällään ihan täyttä p*skaa (näistä parhain esimerkki, environmental medicine... mikä se edes on?!). Jos saisi vain valita nämä rusinat pullasta, niin semesteri olisi aivan mahtava. Lukukauden lopussa (tammi-helmikuussa) odottaa sitten kunnon exam rytäkkä, kun kirjoitetaan mm. kirran, knk:n, kardiologian ja farmakologian loppukokeet.

Kuulostaa siis aika paljolta, mutta onko?

Kyllä ja ei. 

Tähän lukukauteen voisi käyttää aivan niin paljon kuin voi sitä antaa, mutta itse olen suoraan sanottuna antanut sitä vielä melko vähän.

Sen sijaan karkasin kämppiksen kanssa viikonlopuksi Maltalle (ansaitulle "mini-kesälomalle"), olen nauttinut opiskelijaelämästä, syönyt ulkona, pyöräillyt uudella pyörälläni ja nukkunut. Ja tosiaan hain koirani Suomesta, eli Iris on nyt taas Riiassa pitkän tauon jälkeen. Lisäksi hommat opiskelijajärjestössä ovat pitäneet kiireisenä ja olen myös aloittanut jo armottoman työn seuraavan kesän aamnuenssuuripaikkojen metsästämiseksi. Joten ei stressiä koulusta - vielä. 

So life is good.

For awhile. 

Ihanaa syksyn alkua kaikille!

Kohta Suomessa!

Jos pitäisi tällä hetkellä valita suomenkielen kaunein sana, se varmaan olisi "loma".

Perjantaina lento takaisin koto-Suomeen. <3 

Tätä on odotettu pitkään ja hartaasti. Tuntuu lähes epätodelliselta, että kohta saa relata kaksi viikkoa.

Toki koulujutut täytyy tuoda enempi, vähempi mukaan myös lomalle, mutta tuleepa sentään taukoa jatkuvaan tenttimiseen ja testien tekemiseen. Itselleni yhden uusintakokeen kanssa niitä tuli tänä syksynä 11. Tenttiä. Testien lukumäärää en edes vaivaudu laskemaan. Niitä on ollut varsin monta. 

Vanhana työnarkomaanina en tietenkään sanan varsinaisessa mittapuussa "lomaile" vaan olen töissä. Tämä on varsin monen opiskelijan arki ja realismi. Vaikka itse taloudellisesti olisinkin voinut vain vaihtaa vapaalle, niin takaraivossa aina kolkuttaa se pieni tietoisuus siitä, että kaikki tilaisuudet tulee käyttää hyväksi, oli ne sitten kuinka pieniä tahansa. Itselleni tämä tilaisuus tuli paperitöiden muodossa sairaalassa, jossa vanhempani ovat töissä. Tuntuu raa'alta sanoa näin, mutta on niistä suhteista vain hyötyä. Olisi typerää jättää tilaisuutta käyttämättä, kun sellainen tulee tyrkylle, vaikka samaan hengenvetoon sanonkin olevani ylpeä siitä, että kesän amanuenssuurin olen hankkinut aivan omin ansioin. Haluan menestyä omin ansioin, enkä kenenkään siivellä. 

Tarinoita oikolukemisen tärkeydestä :D

Vaikka tentit ovatkin tältä erää ohi, koulu jatkuu. Yritän ottaa loppuviikon kuitenkin rennommin.

Työ täällä Riiassa jatkuu heti uuden vuoden jälkeen, kun paketoidaan lukukautta loppuun, ja tammikuun puolessa välissä alkaa exam period. Siellä odottaa 3-5 tenttiä vielä, riippuen nyt siitä, miten viimeisten kokeiden kanssa käy. Eli voiton puolella selvästi ollaan. 

Suomi 100v. cocktail tilaisuus <3

Monet sanovat, että kunhan kahdesta ensimmäisestä vuodesta selviää kunnialla, niin on jo varsin hyvillä vesillä, tai ainakaan harvemmin ihmiset enää feilaavat semesterejä sen jälkeen. Eli tästä pitäisi olla suunta ylöspäin. Liekö tämä totta, jää nähtäväksi. Voi tietenkin olla, että harva lihamylly enää vain tämän puristuksen jälkeen tuntuu miltään. (...katsotaan keväämmällä olenko asiasta eri mieltä :D )

Mutta Äitini sanoin:

"Kaikkeen tottuu, sanoi pässi kun päätä vietiin " ja "Ensimmäinen päivä hirressä on aina hankalin."

Tätä se lääkis välillä on. :D
And I love it.

(even when I hate it)

Ihanaa loppuvuotta kaikille!

Asunnonmetsästystä Riiassa

Kategoriaan "Ei liity mitenkään aiheeseen, mutta Hei kattokaa törkeen hienoja autoja!!"

Ihan vain koska tämä on ollut itsellenikin jokin aika sitten ajankohtainen asia, niin ajattelin koota muutaman vinkin siitä, millaista on metsästää asuntoa Riiassa.

Tärkeitä asioita mitä pitää ottaa huomioon:

Paikka:
Seriously. Ota selvää. RSU:n sivuilta löytyi mielestäni hyvä kartta, josta saada osviittaa vähän siitä, mihin kannattaa muuttaa ja minne ei. Itse asun hyvällä alueella, eikä minua ole koskaan pelottanut kävellä baarista kello neljän aikaa siksakkia kotiin, mutta on niistä huonoistakin kokemuksia kuullut. Huvittavin tarina (jo monen vuoden takaa) oli se, kun joku suomalainen oli vuokrannut epähuomiossa kämpän alueelta, jonne edes paikallinen taksikuski ei suostunut ajamaan. Asiat ovat luultavasti paremmat nykyään, sillä ihan näin räikeitä tarinoita en ole omana Riika-aikanani kuullut.

Keneltä vuokrata:
Suurin osa asuu ihan yksityisiltä/välitysfirmoilta vuokratuista asunnoissa. Vuokranvälitysfirmat ovat ehkä turvallisimpia, mutta heille täytyy tietysti maksaa palkkio. Itse olin hankkinut asuntoni välittäjän kautta ja homma on toiminut (tähän asti) moitteettomasti.
Yksityisten kautta on näin perstuntumalla sanoen helpompi saada "hyviä diilejä", mutta niissä on omat riskinsä. Löytyy paljon kusettajia ja etenkin takuuvuokran palautuksista tapellaan usein. Jos osaa venäjää/latviaa, pärjää paremmin, ja ydinsääntö on, että ei saa allekirjoittaa mitään sopimusta, ellei siitä saa käännöstä myös englanniksi. Ei saa olla myöskään liian sinisilmäinen. Kuulin tapauksesta, jossa joku tyttö oli vuokraamassa asuntoa (jonka oli bongannut facebookin kautta) ja maksoi vuokranantajalle sekä takuurahan että vuokran. Ja sen koomin ei vuokranantajasta kuulunut mitään. En tiedä yksityiskohtia, että oliko tämä esiintynyt väärällä nimellä jne, mutta tarinan opetus on se, että rahoja ei anneta ennen kuin on avaimet ja soppari kourassa myös.

Mitä?
Kuten Suomessa, yksiöt ovat kalliimpia suhteessa kimppakämppiin ja niitä on vaikeampi löytää. Erona Suomeen, minusta täältä löytää helpommin asuntoja, jotka "muovautuvat moneksi", eli löytyy kerrostaloasuntoja (usein vanhoissa,1900-luvun alun ihanissa rakennuksissa) joissa löytyy useita, ovellisia huoneita. Sitten on ihan omasta mukavuudesta (ja budjetista) kiinni se, kuinka monta ihmistä tulee samaan asuntoon. Täällä on hyvin yleistä, että opiskelijat jakavat asunnon 3-4 ihmisen kanssa.

Hinnat:
Tähän minun on vaikea vastata suoraan, mutta pystyin joitain arvauksia heittämään.
Omat vuokrakustannukseni ovat 430/kk ja siihen sisältyy netti, sähkö ja vesi, eli käytännössä kaikki kustannukset. Lisäksi asunto on kalustettu.
Jaetuissa asunnoissa vuokra on luonnollisesti pienempi, jopa alle 300e, mutta siihen kuuluu harvoin "utilities" maksut, eli sähkö, vesi ja netti. Näissä voi olla suuriakin heittoja riippuen asunnon kunnosta. Etenkin lämmityskustannukset talvikuukausina voivat helposti nousta yli 100e:n (pienenemmissäkin asunnoissa). Ellei ole kiinteitä "talvi ja kesä -hintoja" niin kannattaa kysyä vanhoja mittarinlukemia/laskuja nähtavaksi. Siinä vaiheessa etenkin, jos asunto muuten vaikuttaa "liian halvalta" kannattaa ottaa selvää lämmityskustannuksista.

Koira:
Tähän pätee varmaan sama korni lause kuin Suomessakin: riippuu asunnon omistajasta. Joillekin koira on kynnyskysymys, joillekin ei. Toiset haluavat extra deposit maksun siltä varalta, että tulee tuhoa (max. 2kk vuokra on mielestäni kohtuullinen, sen jälkeen alkaa haiskahtaa kusettamiselta, etenkin kun juuri deposit maksujen palautuksista on usein tappelua). Oikeanlaista asuntoa joutuu ehkä etsimään vähän pidempää, mutta en ole kuullut, että koiran omistaminen olisi ollut kenellekään este asunnon saamiseksi.

Asunnon kunto:
Itse tarkastaisin sellaiset asiat kuin että tulee lämmintä vettä ja se, ettei asunto haise. Monet vuokra-asunnot ovat vanhoja ja kunto välillä sen mukainen. Yksi tuttavani joutui muuttamaan pois kämpästään homeongelman takia. Toisinaan myös "vastaremontoidut" asunnot voivat olla täysiä susia, ihan vain koska asiat on tehty halvalla ja "vähän sinnepäin".

Puskaradio on ehkä paras tapa löytää luotettavat vuokranantajat ja totisesti, jos sellaisen löytää, kannattaa pitää kiinni, sillä se ei ole millään tavalla itsestäänselvä asia. Yksityisiltä saa tosiaan luultavasti parhaat diilit, mutta kielimuuri saattaa tulla ongelmaksi - etenkään vanha polvi ei välttämättä puhu hyvin englantia.

Vihdoin siihen, miksi itse metsästän asuntoa.

Totuus on, että alan kyllästyä.
Kuulostaa typerältä syyltä, mutta se on yksi merkittävistä. Olen kyllästynyt maksamaan suhteellisen korkeaa vuokraa ja siihen, että hanasta tulee niin rauta/mineraalipitoista vettä, että tukka menee solmuun. Olen kyllästynyt asumaan yksin (varsinkin kun koirakin on taas toistaiseksi Suomessa). Lisäksi lähes 1.5 vuoden jälkeen sitä alkaa tietyt asiat alkavat hiertämään entisestään: keittiössä ei ole uunia, kokolattiamatto on ehkä lämmin mutta sen alla oleva puulattia on paikoittain todella epätasainen ja pesukone linkoaa aina siihen malliin, että sille pitäisi tilata joko Manaaja tai Ghostbustersit (on pudottanut jo 2 lasia keittiöntasolta... että niin lujaa myllää). Asunnon ehdottomia hyviä puolia on taas ollut roskien kierrätys (en ole kuullut, että muilla olisi ollut yhtä hyvää jätteiden lajittelua), sisäpihalle aukeava ikkuna ja sijainti. Aluetta jään ehkä eniten kaipaamaan, mutta hei, tänne päin pääsee aina takaisin jos/kun mieli ja tilanteet muuttuvat (4,5 vuotta aikaa säätää).

Nyt suunnitteilla muutto vanhaan kaupunkiin ystävän kämppikseksi. Kesällä olen ilman asuntoa, eli ennen kesälaitumille kirmaamista pitäisi hoitaa tavaroiden muutto muiden nurkkiin. Tuntuu suoraan sanottuna huojentavalta, että ei tarvitse heittää rahaa "hukkaan" tyhjän asunnon maksamiseen.

KESÄ on muuten vihdoin täällä! Viikonlopuksi luvataan jo 26 astetta, joka on hienoa, sillä vapaapäivät saa viettää sisällä genetiikan parissa <3 (#syvää sarkasmia...) Oh well. Heinäkuuta odotellessa.

Jäähyväiset Prismalle ja vapaa-ajalle

Tämä tuli itselleni ja muille suomalaisille yllätyksenä ja järkytyksenä, mutta tässä joku viikko takaperin SOK ilmoitti lopettavansa Baltian Prismat epäkannattavina. :((

Maanantai; säätila: kesä maybe?

Eli hyvästi oivariini, lakritsi, pakaste karjalanpiirakat, laktoosittomat yogurtit ja hyla raejuustot. Laktoosi-intolerantikko itkee hieman, mutta näillä mennään. Onneksi laktoositonta maitoa ja juustoa löytyy paikallisistakin kauppaketjuista, mutta Prismassa oli vain mukavasti kaikki saman katon alla. Oli niin ikään sääli, että olin juuri sen viikonlopun Suomessa, kun alkoi hullut alet ja ihmiset ryntäsivät hullunkiilto silmissä ostoksille. Lähes kaikissa oli vähintään 30% ale, astioissa ilmeisesti jopa 60%. Kuten kuvitella saattaa, niin etenkin Muumi-astiat hävisivät saman tien kaupan hyllyiltä uusiin (luultavasti suomalaisten) kaappeihin. 

No. Itse tosiaan myöhästyin näistä kemuista, ja kun palasin Riikaan maanantaina, oli melkein kaikki "hyvä kama" hävinnyt. Sain ostettua itselleni alennuksesta jotain kosmetiikka-juttuja ja pakasteesta pyttipannua. Ja vähän muutakin. Hyllyt ammottivat jo paikoittain tyhjyyttään, mutta silti porukkaa oli aivan pipona repimässä viimeisetkin hyödylliset tavarat koreihinsa. Valehtelematta en ole koskaan nähnyt niin paljon porukkaa lähi-Prismassani :D

Keskiviikko aamu; säätila: WTF?!

Viimeiset 5-6 viikkoa semesteriä, sitten exam period!! Viimeisiä viedään ja toivotaan, että oma stressitaso pysyy vakaampana kuin paikallinen sää (kyllä, neljä vuodenaikaa on kiva, joskaan ei yhden viikon aikana). Seuraa luultavasti vaihteeksi hiljaiseloa, sillä pian taas alkaa tahti (ja luultavasti myös panta) kiristyä. Viimeisille viikoille luvassa ainakin genetiikan, histologian (viimeinen <3), microbiologian, anatomian ja physiologian collot, sekä anatomian "final exam" eli Anatomy Olympics, joka on suullinen koe (jaiks!!!). Exam periodilla minua odottaa tällä hetkellä "vain" histologia, mutta ei pidä manata liian aikaisin. Varsinkin genetiikan ja micron kanssa täytyy tehdä rutosti työtä, ettei autopass lipeä sormista - ja samalla putoa porukkaan, jotka kirjoittavat final examit.

Keskiviikko iltapäivä: It's spring again!!

Eli samaa vanhaa kiirettä. Kohta pääsee kesälaitumille (now would be great...)

Ensikosketus paikallisiin terveyspalveluihin

Koko lokakuun jatkunut flunssa kävi siis rasittavaksi siinä kohtaa, kun se alkoi vaikuttamaan (jo valmiiksi liian lyhyisiin) yöuniin. Perjantain ja viimeisen (for now) tentin kunniaksi kävin vihdoin yksityisellä lääkäriasemalla, josta olin kuullut muilta suomalaisilta hyvää palautetta. Julkiselle en edes yrittänyt. Ne harvat tarinat ja kokemukset, mitä olen julkisen terveydenhuollon käytännöistä kuullut, eivät ole olleet niin mairittelevia, joten tein itselleni palveluksen ja menin siitä mistä on aita on matalin - varsinkin kun hintataso täällä on näin (ulkomaalaisen) opiskelijan näkökulmasta ihan mukava.

Perjantai oli buukattu aivan täyteen, mutta minä ja ystäväni (joka tarvitsi myös lääkäriä omista syistään) saimme heti lauantaille ajat.

Lyhyt katsaus siihen, mitä pääni sisällä pyöri prosessin aikana (suoria lainauksia puhelimestani prosessin aikana...)

1. Jos haluat huvipuiston karuselliin tahi vuoristorataan, se maksetaan etukäteen.
   Yksi iso ero Suomen ja Latvian välillä. Suomessa annetaan lasku kouraan tai lysti maksetaan hoidon tai operaation jäljeen. Ainakin näin on ollut kaikissa paikoissa, missä itse olen ollut. Mutta ei. Latviassa maksu hoidetaan ennen kuin pääset edes lääkärin vastaanotolle.

2. Leimoja. Leimoja kaikkialla.
   Tätä olen nauranut ennenkin, mutta jumankekka kun täällä rakastetaan leimoja! Lääkärillä tietenkin on omansa, vastaanottovirkailijalla lääkäriaseman leimasin, sekä kassavirkalijalla vielä omansa jotta varmasti tulee selväksi, että lasku (johon kuitti on niitattu kiinni) on maksettu.

3. Jonottaminen on kivaa (täälläkin)
   Eli kun lääkärillä on vain 15min per ihminen, niin täytyy olla melkoinen superihminen, ettei aikataulu kuse. Odottamista odottamista. Sitä vain näköjään saa tehdä kaikkialla.

4. Se, ettei ymmärrä mitä ihmiset puhuvat, on aivan totaalisen p*rseestä
   Tarviiko tätä edes selittää?

Voi sitä avuttomuuden tunnetta, kun et tiedä, miten hommat toimivat uudessa paikassa.
Karu muistutus siitä, että siihen latviankielen opiskeluun voisi oikeasti panostaa...

5. Valtakunta kuulokkeista

6. Jonottavat ihmiset universaalisti kiukkuisia ja kärsimättömiä

7. Maan paras palvelu löytyy apteekista

Kaikkein hämmentävintä oli ehdottomasti jonotusjärjestelmä. Se tuntui olevan jonkinlainen kombinaatio hyviä tapoja ja kyynärpäitä. Varsinkin toisella kerralla - kun minulla ei ollut varsinaisesti aikaa, mutta tulin kuulemaan tulokseni. Ei ollut vuoronumeroja, ei hoitajaa, joka olisi huutanut sisään. Ihmisiä tuli ja meni jonkinlaisena kummallisena, mutta lähes johdonmukaisena virtana sisään ja ulos ja muistaakseni vain kerran lääkäri tuli ovelle pyytämään (sillä kertaa juuri minut) sisään. (Vannon, hän varmasti kuuli yskäni käytävästä asti..)

Kaiken kaikkiaan kokemus oli hyvä. Olin ulkona 1.5 tunnissa ja siihen kaikkeen kuului kaksi vastaanottokäyntiä ja röntgen. Kulttuurieroille ja ihmisille ylipäätään ei voi vain mitään. Suomalaisena introverttinä olen ehkä vain paljon luontevampi kiusaantuneessa "hissimusiikki soi taustalla" hiljaisuudessa kuin käytävässä täynnä ihmisiä, jotka pitävät ääntä - varsinkaan kun ei ymmärrä mitään.  Lääkärille täytyy antaa täydet pisteet; hän osasi englantia hyvin ja tuntui hyvin pätevältä ja itselleni jäi hyvä olo käynnistä.