Elämää Latviassa: lääkistä koronan varjossa

Eilen oli 5. vuoden viimeinen tentti. Viikonlopun pituisen "loman" jälkeen alkaa  6. ja samalla viimeinen vuosi lääkiksessä. Viimeinen! Ajatus on aivan absurdi. Vastahan me tulimme Riikaan!

Siitä on melko tarkalleen tasan viisi vuotta, kun tulimme Latviaan, kun kaikki oli uutta ja jännittävää, tentit (etenkin ne suulliset) pelottavia ja niin kammottavan stressaavia. Kaikki sanoivat, että preklinikka on raskas - etenkin toinen vuosi - ja tämä osoittautui todeksi. Kaikki sanoivat myös, että elämä muuttuu helpommaksi ja kurssit mielenkiintoisimmiksi, kun klinikka alkaa. Tässäkin vanhemmat opiskelijat olivat oikeassa. Mitä tietenkään kukaan ei voinut ennakoida, oli että minkälaista juuri meidän klinikka-vuotemme tulisi näyttämään pandemian vuoksi.

Nyt, kun tätä koronaa ja pandemiaa on kestänyt melko lailla vuoden, on hyvä aika katsoa vähän taaksepäin ja reflektoida, että mitä helvettiä oikein tapahtui. Aluksi tuli epäusko, sitten shokki ja tämän jälkeen ainakin itseni valtasi kyyninen hyväksyntä. "Tämä nyt on tätä, ei tässä voi kuin sopeutua" tyylinen ajattelutapa toimi varmaan eräänlaisena puolustusmekanismina maailman kaaoksen keskellä. Paneuduin tilastoihin, vertailin tartuntojen ja kuolintapauksien kehittymistä viikko viikolta ja vertasin eri maiden tilannetta toisiinsa jatkuvasti, jaoin varmaan ärsyttävyyteen asti näitä "fun fact, näin huonosti täällä menee tällä hetkellä!" viestejä tuttavilleni ja samalla suljin korvani niiltä, jotka yhä kiistivät koko kriisin olemassaolon, etten suuttuisi ja loukkaantuisi siitä, että jollan oli otsaa väheksyä ahdistustani maailman tilanteesta. 

Alkoholinmyyntirajoituksia viikonloppuina 😅 (ko rajoitus oli varsin lyhytikäinen)

Lopulta, monien mutkien, tilanteen väliaikaisen tasaantumisen ja uudelleen pahenemisen jälkeen, tuli kuitenkin hyväksyminen. Maskit ovat tulleet samaan kotoalähtö-loruun "avaimet, puhelin, kukkaro" kanssa, niiden keittämisestä arkipäiväistä, matkustamisen jälkeisistä karanteeneista itsestään selvyys ja korona-testeistä ikävä kyllä tuttu kokemus. Ihminen on kummallinen eläin siinä mielessä, että se tottuu.  Elämä jatkuu, vaikkakin vinona versiona vanhasta.

Kuten aikaisemminkin kirjoitin, Latviassa yliopistot menivät kiinni jo viime keväällä. Syyskuu oli etänä, mutta lokakuussa alkoi varovaisesti lähiopetus porrastetusti, pienemmillä ryhmäkoilla. Tuntui hyvältä olla takaisin lähiopetuksessa ja nähdä potilaita, vaikka koronarajoitukset ja maskipakot olivatkin koko ajan arjessa läsnä. Tätä herkkua kesti tosin vain pienen hetken ajan, sillä marraskuussa tilanne paheni Latviassa merkittävästi ja 9.11. täällä alkoi vuoden toinen State of emergency, jota on jatkettu ja jatkettu. Tällä hetkellä pitäisi loppua helmikuun alussa, mutta epäilen, että näin ei tule käymään. Säännöt ovat tiukat; oman talouden ulkopuolisia ei saa nähdä, maskit pitää olla julkisissa paikoissa, mm. kuntosalit on suljettu, ravintolat saavat tarjota vain take-away palveluja (wolt ollut suuressa suosiossa) ja viikonloppuisin 22-05 välillä ulkonaliikkumiskiellot. Mutta tälle on myös syynsä: tähän päivään mennessä Latviassa (väkiluku n.1.9milj.) on kuollut 1180 ihmistä koronaan, joista suurin osa marras-tammikuun välillä. Lokakuussa, kun palasin Riikaan, luku oli alle 50. Erityisen pahalta tuntui, kun yksi meitä opettanut infektiotautien erikoislääkäri (joka oli ollut töissä etulinjassa) kuoli tautiin vuodenvaihteessa. Korona ja sen aiheuttamat kuolemat saivat ikäänkuin kasvot.

Ostorajoituksia kaikissa paitsi "essential" tuotteissa, eli mm sukkahousuissa

Ymmärrettävästi opiskelu ei ole ollut aivan sitä, mitä alunperin oli odottanut. Ei kukaan aloita lääkistä, että saisi tehdä opinnot zoomin kautta. Oli uskomattoman helpottavaa päästä kandina töihin kesällä. Tuntui hyvältä päästä tekemään sitä, minkä vuoksi alunperin tälle tielle lähtikin. Oli ihana oppia, nähdä ja kehittyä, vaikka kesä oli myös rankka ja päädyin tapani mukaan ylityöllistämään itseni. Minun on pitkään pitänyt kirjoittaa kandikesästä, ja vaikka seuraava kandikesä häämöttääkin jo edessä, niin tämä teksti tulee myös ennen pitkään (he, hups).

Tällä hetkellä siis taas Latviassa, luultavasti maaliskuuhun asti. Suomeen palataan hyvissä ajoin karanteeniin, kun huhtikuusta eteenpäin tehdään kouluun liittyviä harkkoja kotimaassa. Isoimpina kysymyksinä on kämppä (pitääkö se vai), muuttaako kokonaan tavarat pois vai siirtää vaan ystävien nurkkiin. Mutta nämä ovat asioita, jotka varmaan varmistuvat kevättä kohti, kun tietää minkälaiset matkustusrajoitukset on voimassa.

Odotuksia 6. vuodesta ja ajatuksia viimeisestä vuodesta tulossa myöhemmin.

Pysytään terveinä ja terve järki mukana.

Korona-kevät Latviassa part II: päivä ennen rajojen sulkeutumista

Ja kappas kuinkas siinä kävikään, että tunti viimeisen postaukseni jälkeen tuli tieto, että Latvian rajat sulkeutuvat maanantai-tiistai välisenä yönä, niin että 17.3. eteenpäin ei lentoliikennettä, maanteitä pitkin rajojen yli pääsevät vain rekkat. Käytännös bussit ja junat pysähtyvät, samoin satama (julkiselta liikenteeltä). Rajojen yli pääsee vain jos on terve, työmatkalla (?) tai läpikulkumatkalla omaan kotimaahansa. Ne, jotka ovat myös rekisteröityneitä Latvian asukkaita pääsevät takaisin maahan (eli teoriassa myös minä, jos palaisin Suomeen ja haluaisin tulla takaisin). Aino ongelma on, että vaikka pääsisin Viron puolelle, en tiedä olisiko siellä lauttoja viemässä minua Helsinkiin (to be honest, en ole ottanut hirveästi asiasta selvää, koska olen päättänyt jäädä ainakin toistaiseksi Riikaan... ja murehtia mahdollisia seurauksia myöhemmin).

Sunnuntaina oli kolmas päivä kansallisen hätätilan julistamisen jälkeen. Kävimme kävelyllä ja kaupassa kämppiksen kanssa tsekkaamassa menoa. Silloin ainakin hyllyissä oli hyvin tavaraa, meno oli normaali/rauhallinen, ihmiset eivät hamstranneet kärrykaupalla kamaa. Olin itse epäillyt, että hyllyt olisivat tyhjiä, ja että tavaraa tulisi vasta maanantaina lisää, mutta näköjään kaupan omat varastot ainakin tähän asti olivat riittäneet aivan hyvin. Tällä hetkellä ulkonaliikkumiskielto on käsittääkseni vasta klo23 eteenpäin ja lisäksi yli 50 ihmisen kokoontumiset on kielletty. Lisäksi omaksi murheekseni myös monia kuntosaleja on laitettu nyt kiinni. Maanantaina Latviassa oli todettu yhteensä 34 koronavirustapausta. 

Enemmän paniikkia tuntuu olevan opiskelukavereitteni kesken - kun tieto lentoliikenteen loppumisesta tuli, monet varasivat liput Suomeen ja lähtivät. Ja kun lentoliput loppuivat, järjestettiin kimppakyytejä (oma, vuokra-auto tai jopa taxilla) Tallinnaan, että pääsee lautalla Helsinkiin. Ihmiset eivät niinkään pelkää koronaa, vaan sitä että jäävät jumiin Latviaan. Ja toisaalta ymmärrän sen hyvin. Epävarmuus on tässä kaikkein ahdistavinta. Toisilla myös saattaa olla hyvinkin joku paikka, minne mennä eristyksiin. Oma kakkoskotini Suomessa on vanhempieni luona. Vaikka asunto on iso ja mahtuisin sinne hyvin, niin en kuitenkaan halua ottaa riskiä viedä tautia sinne. Molemmat vanhempani ovat lääkäreitä ja tällä hetkellä priorisoin heidän terveytensä ja turvallisuutensa oman epämukavuuteni yli. Ja muuta ns. hyvää paikkaa lähteä eristykseen minulla ei ole. 

Maanantai alkoi sillä, että seliteltiin, mitä pitää tehdä kurssien eteen. Meidän olisi pitänyt (?) ilmeisesti tehdä jo viime perjantaina (kun tiedotus oli vielä all over the place ja kaikki hyvin sekavaa) yksi koulutehtävä, mutta pienen väännön jälkeen proffa antoi meidän palauttaa tehtävät vielä tänään. Seuraavan kolmen viikon aikana meillä olisi muutenkin vain yhtä kurssia, niin se ehkä hiukan helpottaa, että ei tarvi hirveän monen eri kurssin kanssa pohtia, että miten tämän kanssa nyt online-opintoina edetään. Pääsiäisloma onkin sitten 3.4-13.4. välillä, että silloin pitää ihan itsenäisesti miettiä mihin haluaa aikansa käyttää.