perjantai 24. helmikuuta 2023

Vuosi valmistumisen jälkeen

Valmistuin vuosi sitten lääkäriksi. Koko ajatus tuntuu aivan absurdilta. Ja samaan aikaan elämä Riiassa tuntuu aina vain kaukaisemmalta. 

Miten siitä voi olla jo vuosi?

Paljon on virrannut vettä aurajoessa ja daugavassa tällä väli. Oli muutto Suomeen vuoden pahimmassa talvimyrskyssä (thanks Valtteri 2022). Oli Valviran laillistumisprosessi, muutto uuteen (vieraaseen) kaupunkiin ja työt naistentaudeilla sairaalalääkärinä. Syksyllä tein ensimmäisen keisarileikkaukseni ja loppuvuodesta aloitin päivystämään. Hain ja sain erikoistumispaikan syksyn erikoislääkärikoulutus haussa vain aloittaakseni vaaditun terveyskeskuspalvelun kerryttämisen nyt alkuvuodesta.

Paljon asioita on siis tapahtunut. 

Muutamaan lauseeseen tiivistettynä viimeinen vuosi ja ura on siis edennyt hienosti ja elämä on muutenkin aika kivaa. Ja niinhän se paperilla onkin - mutta ei ilman elämälle tyypillistä vuoristorataansa. 

Siirtyminen opiskelijaelämästä työelämään oli melkoinen hyppy avantoon ilman portaita kiivetä ulos. Alkuun huomasin ikävöiväni elämää Riiassa, vaikka todellisuudessa ikävöinkin ennen kaikkea ihmisiä siellä. Ihmisiä, jotka olivat valtaosin jo muuttaneet pois niin kuin minäkin. Muutto vieraaseen kaupunkiin ilman olemassa olevaa ystäväpiiriä osoittautui yllättävän rankaksi, vaikka työporukassa vallitsikin hyvä yhteishenki ja olen sitä kautta tutustunut ihaniin ihmisiin. Luulen, että minulla on yksinkertaisesti matkaväsymystä. Olen ollut nyt yli seitsemän vuotta "reissussa" ja ikävä kotikunnille on vain kasvanut viimeisen vuoden aikana (vaikka teknisesti ottaen etäisyys onkin pysynyt kutakuinkin samana, vaihtunut vain etelästä pohjoiseen).

Kaikesta huolimatta viimeinen vuosi on ollut ennen kaikkea opettavainen. Olen oppinut paljon itsestäni, kasvanut nuorena lääkärinä ja ennen kaikkea tunne siitä, että olen oikealla polulla, on vahvistunut. Nyt terveyskeskustyötä tehdessäni minulla on ikävä naistentaudeille. Synnärijakso tähän asti on ollut parasta ikinä, vaikka en vielä olekaan vakuuttunut siitä, että minusta tulisi obstetrikko (eli synnärilääkäri). Alan kuitenkin pikkuhiljaa myös löytämään vahvuuksiani myös tk-lääkärinä ja nauttimaan sen hopeareunuksista (erityisesti lasten neuvolasta ja 8-16 työajasta). Ja hyvä niin, koska terkkaa pitäisi vielä tämän jälkeen tehdä se 6kk jossain välissä erikoistumista varten.

Viime vuosi oli siis ennen kaikkea työntäyteinen, enkä usko että tämä vuosi hirveästi tulee poikkeamaan edellisestä. Yritän kuitenkin muistuttaa itselleni, että elämässä pitää olla muutakin kuin tasaisesti etenevä ura. Pitää myös elää. Kolmenkympin kriisi on ollut myös vallitseva elementti viimeisen vuoden aikana, enkä usko että tämä tulee helpottamaan vielä pitkään aikaan. Tästä huolimatta (ja juurikin tästä syystä) olen yrittänyt pitää myös itsestäni huolta. Aloitin yli vuoden tauon jälkeen kuntosali harrastuksen ja tähän asti se on ollut yksi parhaimmista päätöksistäni.

Vuosi takana. Toista vuotta sekalaisin tuntein odotellessa. Helppoa tämä ei missään nimessä ole ollut, mutta väliaikaista tämäkin. Seikkailut keskussaairaalakaupungissa tulee jatkumaan todennäköisesti vielä seuraavat 2-3v joten pitää vain asennoitua siihen ja ottaa ajasta kaikki mahdollinen hyöty irti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti