Vuosi valmistumisen jälkeen

Valmistuin vuosi sitten lääkäriksi. Koko ajatus tuntuu aivan absurdilta. Ja samaan aikaan elämä Riiassa tuntuu aina vain kaukaisemmalta. 

Miten siitä voi olla jo vuosi?

Paljon on virrannut vettä aurajoessa ja daugavassa tällä väli. Oli muutto Suomeen vuoden pahimmassa talvimyrskyssä (thanks Valtteri 2022). Oli Valviran laillistumisprosessi, muutto uuteen (vieraaseen) kaupunkiin ja työt naistentaudeilla sairaalalääkärinä. Syksyllä tein ensimmäisen keisarileikkaukseni ja loppuvuodesta aloitin päivystämään. Hain ja sain erikoistumispaikan syksyn erikoislääkärikoulutus haussa vain aloittaakseni vaaditun terveyskeskuspalvelun kerryttämisen nyt alkuvuodesta.

Paljon asioita on siis tapahtunut. 

Muutamaan lauseeseen tiivistettynä viimeinen vuosi ja ura on siis edennyt hienosti ja elämä on muutenkin aika kivaa. Ja niinhän se paperilla onkin - mutta ei ilman elämälle tyypillistä vuoristorataansa. 

Siirtyminen opiskelijaelämästä työelämään oli melkoinen hyppy avantoon ilman portaita kiivetä ulos. Alkuun huomasin ikävöiväni elämää Riiassa, vaikka todellisuudessa ikävöinkin ennen kaikkea ihmisiä siellä. Ihmisiä, jotka olivat valtaosin jo muuttaneet pois niin kuin minäkin. Muutto vieraaseen kaupunkiin ilman olemassa olevaa ystäväpiiriä osoittautui yllättävän rankaksi, vaikka työporukassa vallitsikin hyvä yhteishenki ja olen sitä kautta tutustunut ihaniin ihmisiin. Luulen, että minulla on yksinkertaisesti matkaväsymystä. Olen ollut nyt yli seitsemän vuotta "reissussa" ja ikävä kotikunnille on vain kasvanut viimeisen vuoden aikana (vaikka teknisesti ottaen etäisyys onkin pysynyt kutakuinkin samana, vaihtunut vain etelästä pohjoiseen).

Kaikesta huolimatta viimeinen vuosi on ollut ennen kaikkea opettavainen. Olen oppinut paljon itsestäni, kasvanut nuorena lääkärinä ja ennen kaikkea tunne siitä, että olen oikealla polulla, on vahvistunut. Nyt terveyskeskustyötä tehdessäni minulla on ikävä naistentaudeille. Synnärijakso tähän asti on ollut parasta ikinä, vaikka en vielä olekaan vakuuttunut siitä, että minusta tulisi obstetrikko (eli synnärilääkäri). Alan kuitenkin pikkuhiljaa myös löytämään vahvuuksiani myös tk-lääkärinä ja nauttimaan sen hopeareunuksista (erityisesti lasten neuvolasta ja 8-16 työajasta). Ja hyvä niin, koska terkkaa pitäisi vielä tämän jälkeen tehdä se 6kk jossain välissä erikoistumista varten.

Viime vuosi oli siis ennen kaikkea työntäyteinen, enkä usko että tämä vuosi hirveästi tulee poikkeamaan edellisestä. Yritän kuitenkin muistuttaa itselleni, että elämässä pitää olla muutakin kuin tasaisesti etenevä ura. Pitää myös elää. Kolmenkympin kriisi on ollut myös vallitseva elementti viimeisen vuoden aikana, enkä usko että tämä tulee helpottamaan vielä pitkään aikaan. Tästä huolimatta (ja juurikin tästä syystä) olen yrittänyt pitää myös itsestäni huolta. Aloitin yli vuoden tauon jälkeen kuntosali harrastuksen ja tähän asti se on ollut yksi parhaimmista päätöksistäni.

Vuosi takana. Toista vuotta sekalaisin tuntein odotellessa. Helppoa tämä ei missään nimessä ole ollut, mutta väliaikaista tämäkin. Seikkailut keskussaairaalakaupungissa tulee jatkumaan todennäköisesti vielä seuraavat 2-3v joten pitää vain asennoitua siihen ja ottaa ajasta kaikki mahdollinen hyöty irti.

State exam: DONE

 6 vuotta lääkistä, done. 6 vuotta Latviassa taputeltu. Olo on todella epätodellinen.

Tämä viikko oli exam viikko. Koronan vuoksi yleensä kolmipäiväinen state exam oli tosiaan nyt kaksipäiväinen. Tiistaina oli teoriakoe (10 kysymystä jaettuna kahteen 100min settiin, tunnin tauko välissä) kotikoneella respondus LockDown browserin kanssa (mikä estää huijaamasta kokeen aikana). Repondus on vanha tuttu korona-ajalta. Ja siitä huolimatta (ja ehkä juuri syystä) yksi suurimmista stressin aiheuttajista juuri ennen examia oli, että miten respondus toimii sinä päivänä. Itsellä ei onneksi ollut mitään suuria ongelmia. Ja vaikka ensin en ollut hirveän innostunut tauosta kesken koetta, tämä oli todella hyvä. Tunnin aikana ehti syödä, käydä vessassa, nollata hetkeksi päätä ja kerrata vielä hetki aiheita, jotka olivat vielä edessä. 

Parasta kuitenkin teoriakokeen jälkeen oli se, että sen jälkeen ei tarvinnut (tai voinut) tehdä mitään. Koe oli tehty. Seuraava 24h piti vain odottaa. Keskiviikko iltapäivällä arvottiin potilas case päivän erikoisala (sisätaudit, kirurgia, trauma-ortopedia, naistentaudit, infektiotaudit tai lastentaudit). Itselleni arpa osui trauma-ortopediaan, mikä ei ollut mikään oma suosikkini. Loppu keskiviikko ilta (ja yö) tuli kerrattua vielä kerran eri murtumatyypit ja niiden hoitolinjat, selkärankatraumat, trauma (ABCDE) protokollat ja palovammojen hoito. Sekä noin 200 erilaista röntgenkuvaa.

Torstaina saimme potilas casen ja siihen liittyvät kysymykset (diagnoosi, differentiaali diagnoosi, hoito ja tutkimussuunnitelma). Vastausaikaa oli 30min, jonka jälkeen oli keskustelu aiheesta raadin kanssa Zoomin kautta. Omassa raadissani ei ollut pelkästään ortopedeja mutta myös neurokirurgi ja muita kirurgian erikoisalojen edustajia. Keskustelun ja kysymyksien jälkeen minut siirrettiin hetkeksi eri break out roomiin, minkä jälkeen raati antoi arvosanan potilas casesta. Tämän vuoksi uskallan jo varmaksi sanoa, että state exam on taputeltu ja päästy kunnialla läpi. 

Mitä nyt?

Ensimmäiset päivät examin jälkeen on lilluttu jossain epätodellisessa euforiassa. Nähty ystäviä. Ja nukuttu. Kävimme kämppiksen kanssa lähes kolmen tunnin kylpylä hoidossa (infrapunasaunaa ja hierontaa), mikä teki todella hyvää. Sitä ei edes ymmärtänyt, miten jumissa koko kroppa oli yli 2kk lukemisurakan ja 1kk tiiviin thesis kirjoittamisen jälkeen. Väsymys hiipii aina vasta jälkikäteen. Onneksi kuitenkin tällä kertaa olin ottanut nukkumisen prioriteetiksi nr.1. Viimeiset kuukaudet on vedetty ensin melatoniinin ja sitten mirtazapiinin avulla ja uskon, että tämän avulla pää on pysynyt näinkin hyvin kasassa valtavan stressin alla. Uni ja ruoka ovat todella tärkeitä, eikä niistä pitäisi ikinä pihdata, vaikka ei olisi "aikaa". 

Virallinen valmistumispäivä on vasta helmikuussa. Sitä ennen ei oikeastaan voi tehdä muuta kuin levätä ja palautua. Saamme tutkintotodistuksen vasta valmistumispäivänä ja sen jälkeen alkaa byrokratiamylly Valviran kanssa. Ja sen jälkeen on oikeasti valmis, laillistettu lääkäri, myös Suomessa.

Ja se tuntuu aivan absurdilta. Mutta hyvällä tavalla.

Suunnitelmat keväälle on jo lyöty lukkoon ja olen aivan älyttömän innoissani. Palaan näihin suunnitelmiin myöhemmin. En ole vielä lyönyt lukkoon, mitä teen jatkossa blogin kanssa. Tämä on ollut ennen kaikkea "päiväkirja" lääkiksen läpi ja nyt tämä osa matkaa on tullut päätökseen. Luultavasti muutama postaus tulee vielä siirtymisessä Latviasta Suomeen ja laillistumisesta, mutta siitä eteenpäin en ole varma. En esimerkiksi tiedä haluanko jatkaa blogin kirjoittamista erikoistuessa. Olisiko sille kiinnostusta?

Final countdown: viimeinen kuukausi lääkistä

Tänään lounasta kokatessa tulin ajatelleeksi, että nämä olivat sitten Riian viimeiset riisit.
Ja eilen juuri keskusteltiin Kämppiksen kanssa siitä, onko järkeä ostaa enää jauhoja, kun vanha pussi loppui.
Asunnosta ovat hävinneet molemmat pyörät, peili ja matto. Yksi kuorma särkyviä astioita lähti tutun mukana autokyydillä Suomeen. 

Ymmärrys siitä, että aika Riiassa lähenee loppuaan, muuttuu kokoajan konkreettisemmaksi. Ja pitää sisällään monenlaisia tunteita riemusta ahdistukseen. Ja haikeutta. Lähtö täältä auttamatta tarkoittaa sitä, että välimatkat ulkomaalaisiin ystäviin kasvaa, kun ystäväpiiri hajoaa ympäri Eurooppaa. Samaan aikaan on enemmän kuin valmis aloittamaan uusi elämänvaihe. 

Mikäli kaikki menee hyvin, niin 1kk kuluttua on lopputentti (eli State exam) ohi. Ja tällä hetkellä olen hyvin kateellinen Suomessa opiskeleville kollegoille, ettei heidän tarvitse sitä käydä läpi. Tentti on koronan vuoksi meillä etänä ja "vain" kaksipäiväinen. Heti tammikuun alussa on kirjallinen tentti, jossa on yhteensä 10 kysymystä 444:n kysymyksen "paketista". Kysymyksiä on mm. sisätaudeista, kirurgiasta, trauma/ortopediasta, lastentaudeista, infektioista, neurologiasta ja niin edelleen. State examin toisena päivänä on potilas case, joka pitää esitellä raadille (eli suullisesti kertoa diagnoosi,  perustelut sille, erotus-diagnostiikka, ehdotukset tarvittavista lisätutkimuksista ja hoitosuunnitelma). Potilas casesta ei tiedä etukäteen muuta kuin laajempi erikoisala (eli esimerkiksi sisätaudit tai kirurgia) ja tämäkin vasta vuorokausi ennen itse tenttiä. Tentissä kiinnitetään huomiota loogiseen ja analyyttiseen päättelykykyyn ja tietysti omaksuttuihin taitoihin opintojen aikana.

Lukeminen on vaatinut kyllä paljon henkisesti ja fyysisesti. Välillä tulee suoranaiset flashbackit ajasta, kun luki lääkiksen pääsykokeeseen Suomeen. Melatoniinia on tarvittu usein unta auttamaan. Ja vaikka melunestokuulokkeet ovatkin olleet taivaan lahja, ne ovat myös aiheuttaneet painaumia silmälasien sangoista. Niska-hartiaseutu on myös ottanut itseensä, kun lukee päivästä toiseen tietokoneen ääressä. Tähän onneksi jumppanauha on tuonut pientä helpotusta. Olen yrittänyt nyt priorisoida hieman paremmin kroppani, eli nukkua, syödä ja verrytellä, sekä nähdä ystäviä, vaikka stressi alkaa selkeästi ottaa osansa. Mutta kuten itselleni jatkuvasti muistutan - tämä on maraton, ei sprintti. Kaikesta muustakin on selvitty ja niin selvitään tästäkin, jos ei muulla niin supisuomalaisella sisulla ja perkeleellä. 

Viimeinen kuukausi vielä. Tähän tähdätään.

Meilläkin on haalarit!!

Onhan sitä kuin lapsi jouluna!

Vaikka nämä ovat kaikkea muuta kuin ensimmäiset haalarini. Niitä on nykyään peräti kolmet. Nämä ovat kuitenkin RiSLO:n ensimmäiset haalarit ikinä, joten olihan ne pakko ottaa muistoksi.

Merkkejä on myös, mutta ne on tiukasti ommeltu edellisiin kemistin haalareihin. Innolla odotan sitä hulluuden puuskaa, kun revin ne irti ja ompelen/kuumaliimaan ne uusiin ja vihoviimeisiin akateemisiin univormuihin (saa nähdä tapahtuuko ikinä..). Tuntuu ehkä hassulta, että keräilen näitä, mutta onhan haalarit hauska muisto tästä ainutlaatuisesta ajasta. Eikä tarvitse bileissä murehtia, että omille vaatteille tapahtuisi jotain ;)

Opiskelijajärjestömme (jonka hallitukseen itsekin atm kuulun) on tuonut lukuisia perinteitä Suomesta meille tänne Riikaan. Siitä tulee ihan hirveän kotoisa olo. Etenkin sitsit ja vuosijuhlat ovat molemmat perinteitä, joita itse opiskeluelämässä olen aina rakastanut. Ja tietysti haalareissa rymyäminen. Hirveästi niille ei ole vielä ehtinyt tulla käyttöä, mutta viimeistään vappuna niitä pääsee taas ulkoiluttamaan.

Meille koitti nyt pitkä pääsiäisloma. Ja loma tarkoittaa Norjaa <3 En ole koskaan ollut siellä pidempää, joten odotan reissua paljon. Yksi ystäväni on kotoisin Norjasta ja menemmekin isolla porukalla hänen vanhempiensa kesäasunnolle, joka on saarella, melko pohjoisessa. Asunnolla on sähkö ja vesi, eli ei suoranaista eräjormailua ole tiedossa, mutta luultavasti päivät menevät kalastellen tai patikoiden.

Lääkisopiskelijan arkea osa 2

Syväluotaus menneeseen viikkoon. Tekstistä tuli jälleen yllättävän pitkä, vaikka asian voisi tiivistää kahteen sanaan: paljon lukemista.

Maanantai

koti-lukupäivä. Yöllä tuli pyörittyä sängyssä klo3:00 asti (Nukkumattini saa kohta potkut...) mutta potkaisen itseni silti ylös 9:00 aikoihin, jotta päiviin tulisi taas rytmi ja tolkku, kun viikonloppuna saattoi "vähän venahtaa".

Päivän teemana physiologia, koska tentti on keskiviikkona. Tunnelma on aamulla varsin seesteinen, mutta stressikäyrä alkaa nousta iltaa kohden. Varsinkin sen jälkeen kun kämppis tulee kotiin ja juhlistaa sitä, että hänellä on tentti takana, kun itsellä on tosiaan vielä edessä.

Stressin määrä tässä talossa on siis vakio.

Tiistai

Ainoa asia maailmassa, joka sai minut sillä hetkellä motivoitua klo 8.45 luennolle on se, että luennoilla kävijöillä on mahdollisuus saada joku "etu" examissa. Olettaen siis, että sitä ennen kaksi välitenttiä on suoritettu ensimmäisellä yrittämällä. Edessä on kahdet muistiinpanot: tyhjä paperi, johon kopioin taululta sikiön verenkierron kehitystä demonstroimaa piirrustusta, sekä physiologian sekavat muistiinpanot. Luento kestää 1.5h ja nopean tauon jälkeen suunnataan yliopiston kirjastoon - yllättävää kyllä - lukemaan vähän lisää.

Lounaan jälkeen huomio kääntyy hetkellisesti physiologiasta pato-physioon (patologian physiologia), sillä kokeesta huolimatta täytyy pysyä ajantasalla muissakin kursseissa ja selvittävä viikkostesteistä ( yleensä 3 per viikko), sillä muuten välitentteihin tulee lisäkysymyksiä (kuten microbiologiassa ja physiologiassa) tai (kuten pato-physiossa) viikkotesti pitää uusia erillisenä uusintapäivänä, ennen kuin saa edes mennä tenttiin.

No. Tunnin verran luettuani kuulen, että olin lukemassa väärää luentoa, josta kuulustellaan vasta seuraavalla viikolla. Ärräpäitä päästeltyä totean, että hitot, jatkan physiologiaa ja luen sitten aamulla ennen tunnin alkua. Kirjastolla jatkui työ klo18:30 asti, kotona vielä lähelle puoltayötä.

Keskiviikko

Viimein tenttipäivä!

Aamu aloitetaan 6:15. Ylös. Hitosti kahvia tulemaan ja lukemaan. Ensin viikkotestiä varten, sitten vielä vähän physiologiaa ja vielä viimeiseksi ennen bussiin juoksemista 9:30 silmäillään pato-phsyion (luojan kiitos lyhyt) materiaali läpi. Tuntitestistä selvittiin sillä kertaa, mutta edellisen viikon tuli vähemmän yllättävästi hylättynä takaisin. Se pitää siis uusia ensi viikolla.

Oppituntien välissä on muutama tunti aikaa hengähtää, siirtyä paikasta toiseen, syödä lennossa ja taas lukea. Olo kaikilla on varsin rauhaton, sillä monet pitävät yhä kiinni "autopass" mahdollisuudesta (hyvä tulos välitenteissä, niin ei tarvitse tehdä loppuexamia). Istun kokeessa viimeiseen asti, viimeisenä yhden extrakysymykseni kanssa (mitä sanoinkaan niistä viikkotesteistä?). Olo on helpottunut, vaikka tulosta onkin vaikea arvata etukäteen. Tulokset tulevat vasta seuraavana viikkona, joten sitä ennen asiaa on turha ajatella. Työnnän tietoisesti koko kokeen pois mielestäni.

Kahviosta lisää jotain pientä syötävää ja taas bussiin. Mutta ei vielä kotiin, vaan "communication psychology" tunnille, joka pidetään jälleen kerran eri rakennuksessa, lähellä Stradinš sairaalaa, jossa olemme muutaman kerran jo päässeet tapaamaan potilaita. Opiskelukaveri pitää esitelmän, muuten huoneessa vallitsee kooma. Kaikki ovat helpottuneita siitä, että opettaja päättää sillä kertaa tunnin aikaisin ja pääsemme kotiin jo 17 aikoihin.

Kotiin tultua on pakko nollata. Teen ruokaa. Kuuntelen musiikkia. 21:00 jälkeen palataan realismiin. Viimeistelen embryologian piirrustukset, valmistelen microbiologian esitelmän ja alan lukea seuraavan päivän viikkotestiä varten. Aivot huutavat hoosiannaa siinä kohtaa, kun lopettelen puolen yön aikaan. Aivan liian myöhään.

Torstai

Aivan liian aikainen aamu. Herään kunnolla vasta kämppiksen herätyskelloon seitsemän jälkeen. 8:30 alkaa embryologian viimeinen practical tunti ennen tenttiä (parin viikon päästä). Piirrettävää tuli jälleen paljon (mm. sydän viikkoina 6 ja 10) ja kuvat pitää tuoda tenttin, että edes saa osallistua.

Siirrytään taas paikasta toiseen. Kahviosta ruokaa ja kirjastoon. Pikaluen enemmän tai vähemmän menestykkäästi vielä microbiologiaa ennen tuntia ja tuntitestiä. Testi on ehkä läpi ehkä ei, sen näkee viikon päästä. Pidämme esitelmiä ja neuvottelemme uuden tenttipäivän microbiologialle, jotta ei osuisi samalle päivälle kuin embryologia. Proffamme on onneksi todella reilu ja suostuu päivänvaihtoon, jotta saamme yhden lisäpäivän aikaa lukea. Kaipa hänkin todella toivoo, että tulemme tenttiin valmistuneina.

Tunti loppuu aikaisin. Ketään ei haittaa. Olen kotona kolmen jälkeen ja alkaa totaalikooma. Suunniteltu jumppa jää välistä, koska kroppa on ihan poikki. Kahvi, internet, oma rauha, laulaminen ja pianon soitto nollaavat mukavasti päätä. Vasta kämppiksen palattua illalla otan itsestäni vielä hetkeksi niskasta kiinni: etsin embryologiaan hyvän kirjan internetistä ja luen paton-anaa (patologian anatomia, kurssi tosiaan jaettu kahtia), sillä seuraavana päivänä on (ylläri pylläri) taas viikkotesti.

Perjantai

Ihana, rauhallinen aamu <3 Herään sattumalta kahdeksan aikaa, hymyilen ja käännän kylkeä. Ignoraan ensimmäisen ja toisenkin herätyksen ja jatkan unia. Aamun latvian tunti on peruttu ja paton-ana alkaa vasta 15:15. 

Löysän aamun jälkeen luen vielä muutaman tunnin, ennen kuin lähden bussilla koululle. Testiä ei pidetäkään, mutta koska meiltä oli jäänyt yksi tunti välistä (ja ensi viikolla pitäisi olla tentti) niin pidimme hieman pidemmän tunnin kuin tavallisesti, jotta ehdimme käydä läpi kahden oppitunnin asiat yhdessä.

Kotiin. Klo18 tulee roska-auto, johon pitää ehtiä viemään roskat. Kaupan kautta taas kokkailemaan. Korkkaan viinipullon, vaikka vakuuttelen itselleni vielä jaksan tehdä jotain koulun eteen, vaikka sitten viinilasi toisessa kädessä. Muutaman tunnin totaalikooman jälkeen potkaisen itseni vielä lukemaan yhden luvun loppuun. Kämppis näet painaa yhä duunia, niin sitä on vaikeaa välillä perustella itselleen, että miksi itse vetää lonkkaa :D

Loppuilta vapaata. Pakkaan valmiiksi labratakin ja stetoskoopin lauantain koulutuspäivää varten, minkä on organisoinut suomalainen opiskelijajärjestö RiSLO. Rakastan koulutustapahtumia, vaikka asiat tähän asti ovatkin menneet suurimmalta osalta yli hilseen. Joka kerta jää kuitenkin jotain mieleen ja näkee paljon opiskelija-kollegoita, joita ei ehkä muuten näe.

Yksi viikko siis taas takana, 

enää 8-viikkoa joululomaan! 

Viikko kerrallaan tästä(kin) selvitään.

Forgive me for the pixels

Huhtikuun kuulumiset: vujut ja muuta

Mihin aika oikein menee?

Pääsiäistauko tuli ja meni ja vihelteli mennessään jo iät ajat sitten, ja vihdoin olisi muutakin kerrottavaa kuin että luetaan paljon. Varsinkin, kun kohtalo näköjään pisti itselleni pakkojarrun päälle iki-ihanan sairastumisen muodossa, niin pakko kai sitä oli vain levätä tämä päivä ja jatkaa pänttäämistä taas viikonloppuna.

Mitä sairastumisiin tulee, tiesin, ettei tämä ollut hyvä päivä saati sauma jäädä kotiin. Jouduin skippaamaan ensimmäistä kertaa practical tunnin, jonka seurauksena on extra kysymys kokeessa, joka sapettaa, mutta sille ei vain mahda mitään. Täytyy yrittää pitää huolta, ettei lisää poissaoloja (missään aineessa) tulisi enempää. Systeemi on aika raaka, mutta pitää huolen siitä, ettei tunteja niin vain skipata.

Nyt ajassa taaksepäin ja aiheista iloisempiin.

Saimme siis pitkän kevättauon/pääsiäisloman tuossa huhtikuun alusta pääsiäisen loppuun. Se teki enemmän kuin hyvää ja katkaisi sopivasti arkea, joka oli ollut siihen asti melko hektistä. Suomi, ystävät, kesätyöpaikka ja melkein viikko Dublinissa piristivät kummasti mieltä. Ainoa harmillinen asia oli se, että koirani jäi nyt Suomeen vanhempieni luo. Aika vain loppui kesken ja huomasin, ettei se Iriksellekään ollut hyväksi vain loikoilla päivät pitkät pienessä asunnossa, kun minä painoin kouluhommia. Koira tulee sitten taas mukaani Riikaan näillä näkymin 3. vuoden aikana, kun tahti rauhoittuu.

Pääsiäisen jälkeen meidät toivotti avosylin tervetulleeksi takaisin arkeen fysiologian koe ja vuosijuhlat, kun ainejärjestömme RiSLO (Riian Suomalaiset lääketieteen opiskelijat ry) täytti 5-vuotta <3 Näitä juhlia oli odotettu kauan ja ne olivat ensimmäiset laatuaan.

On jotenkin ihanan kotoisaa, kun tännekin tuodaan suomalaisia yliopistoperinteitä, kuten sitsit ja vuosijuhlat ja niin edespäin. Olin ollut kerran aikaisemminkin vujuissa, opiskellessani kemiaa, ja konsepti jotenkin toimi minulla. Kontrasti alun virallisuuden ja pönötyksen ja loppuillan railakkaan laulamisen välillä on aina riemastuttava. Juhlissa sekä kunnioitetaan vanhoja perinteitä että juhlitaan täydellä sydämellä (alkoholin hennolla avustuksella). Puheiden, laulujen, syömisten ja tanssien jälkeen suurin osa kävi pikaisesti vaihtamassa lyhyemmät mekot päälle ja juhliminen jatkui baarissa.

Toivon todella, että perinne jatkuu - jos ei välttämättä ihan vuoden välein, koska olemme vain pieni opiskelijajärjestö ja taloudellinen panos näihin juhliin on aina kova.  Viimevuoden vapaamuotoisemmat sitsit olivat hyvä vastine vuosijuhlille. No, oli miten oli, hauskaa oli ja ihmiset jaksoivat juhlia yön pikkutunneille asti yksityisessä jatkopaikassa. Hyvä määrä jaksoi myös ryömiä seuraavana päivänä perinteiselle krapula-brunssille, eli sillikselle.

Paras yöpala ikinä!

Viimeisiä kuukausia viedään! Yritetään pitää pää kasassa ja tunnelma korkeana. Kuulumisia taas kun aikaa on.

Puolivuosikatsaus; 2nd semester

Sen kunniaksi, että ensimmäinen vuosi on virallisesti tapulteltu, niin ajattelin muistella kulunutta puolivuotista tällä kertaa kuvien kera 

Automatka; Turku-Helsinki-Tallinna-Pärnu-Riika

Jurmala; pala etelä-Eurooppaa Baltiassa. Vain lyhyen junamatkan päässä Riiasta.

Ei niin vakavaa opiskelua välillä.

Koko koulutusohjelma on kansainvälinen - ja samoin totta kai myös pienryhmät, joissa suurin osa opetusta tapahtuu. Omaan ryhmääni kuuluu esimerkiksi ihmisiä Saksasta, Ruotsista, Suomesta ja Norjasta. Siksi olikin hauskaa, kun eräs latvian tunti opettajamme oli pyytänyt meitä tuomaan jotain tyypillisiä ruokia kotimaistamme (vaikka täytyy myöntää, että harva suostui maistamaan lakritsia, vaikka me Suomalaiset yritimme kovin herkkua markkinoida).

Dinner with the Group <3

Opiskelua... Itse olen hankkinut jonkinkin verran kirjoja, mutta suurimman osan aikaa pärjää skripteillä (tiivistelmiä, joita usein oppilaat itse ovat tehneet tai sitten yliopiston tarjoamia). Riian keskustassa toimiva Copy-pro on monen suosima 24/7 toimiva tulostus/nidonta yritys, josta käydään tulostamassa huokeaan hintaan kurssimateriaaleja. 

Kandiaiset ja koulutusilta Radison Bluessa

Halloween

Ensilumi yllätti aikaisin

Kuitti-helvetti lääkärikäynnin takia

Heja Sverige!
Pakomatka Ruotsiin ystävän luo

Taulu, jonka voisi melkein ripustaa seinälle... :D

...Lisää opiskelua

Esimerkki astetta häiriintyneemmästä vaiheesta lääketieteen historiaa...

Rislon järjestämä Mestarit ja Kisällit -koulutus

Koira sai (lucky her) lentolaatikkonsa

Kani-kylä

Viini-ilta

Ja taas Suomessa.

Vuosi ohi ja 5 vielä jäljellä. Onnellinen siitä, että saa hetken aikaa lomailla ja koota voimia seuraavaan vuoteen. 

Ah, työnhaku <3