keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Suutarin lapsilla on kerrankin kengät!!


Pitkästä aikaa kuulumisia kiireiden keskeltä.

Kaikki tietää sanonnan "suutarin lapsilla ei ole kenkiä?"
No, kerrankin meillä (lääkäreiden aluilla) oli mestarit opettamassa kisällejä opiskelijajärjestömme RiSLON järjestämässä koulutustilaisuudessa. Olimme saaneet opiskelijoidemme lääkäri-vanhempia tänne Riikaan pitämään luentoja ja workshoppeja eri erikoisaloilta; kirurgia, sisätaudit ja gynekologia. Aamun luentojen jälkeen jakauduimme kolmeen ryhmään - kaksi kliinisen ja yksi prekliinisen vaiheen opiskelijoille. Tilaisuus oli erityisen hieno minulle - ensimmäisen vuoden "en-osaa-vielä-mitään" opiskelijalle - joka ei tule näkemään potilaita vielä hyvin_ pitkään_aikaan.


Olin suoraan sanottuna ollut huolissani siitä, tulenko saamaan tapahtumasta mitään irti, koska opintoni ovat niin varhaisessa vaiheessa. No, se pelko osoittautui onneksi turhaksi. Luennoilla pysyi ainakin suurimmaksi osaksi aikaa hyvin kärryillä (lääkkeiden nimet kyllä menivät vielä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos..) ja workshopeissa pääsimme harjoittelemaan muun muassa tikkien tekoa, kirurgisia solmuja, ultrausta, keuhkojen ja sydämen auskultaatiota, sekä (ehdoton suosikkini) intubointia.


Koulutus järjestettiin (yliopistoni) RSU:n tiloissa, ja se tarjosi kyllä hyvät puitteet harjoitella, eli innolla odotan kliinisen vaiheen opintoja. Ja vaikka kaikki ei mennyt ihan putkeen (esimerkiksi vaginaalinen ultraus ei onnistunut) kokonaisuudessaan päivästä jäi ihan hirvittävän hyvä fiilis ja tuntui, että olisi oppinut paljon uutta. Kaikkein parasta oli saada käytännön näppituntumaa asioista, joita oli jo hieman opiskellut, ja huomasin, että etenkin kaikki anatomiasta opittu pyöri jatkuvasti mielessäni päivän aikana. Itselläni oli aivan älyttömän hauskaa ja huomasin, että muilla oli myös. Päivästä jäi todella paljon käteen. Jos ei mitään muuta niin tulipa taas sellainen olo, että jes!! Oikealla alalla ollaan.

Viimeisiä päiviä viedään, eli kohta päästään joululomille :)
#prokrastinaatiokunniaan #mikätentti?

Happy, happy, happy! <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti