Final countdown: viimeinen kuukausi lääkistä

Tänään lounasta kokatessa tulin ajatelleeksi, että nämä olivat sitten Riian viimeiset riisit.
Ja eilen juuri keskusteltiin Kämppiksen kanssa siitä, onko järkeä ostaa enää jauhoja, kun vanha pussi loppui.
Asunnosta ovat hävinneet molemmat pyörät, peili ja matto. Yksi kuorma särkyviä astioita lähti tutun mukana autokyydillä Suomeen. 

Ymmärrys siitä, että aika Riiassa lähenee loppuaan, muuttuu kokoajan konkreettisemmaksi. Ja pitää sisällään monenlaisia tunteita riemusta ahdistukseen. Ja haikeutta. Lähtö täältä auttamatta tarkoittaa sitä, että välimatkat ulkomaalaisiin ystäviin kasvaa, kun ystäväpiiri hajoaa ympäri Eurooppaa. Samaan aikaan on enemmän kuin valmis aloittamaan uusi elämänvaihe. 

Mikäli kaikki menee hyvin, niin 1kk kuluttua on lopputentti (eli State exam) ohi. Ja tällä hetkellä olen hyvin kateellinen Suomessa opiskeleville kollegoille, ettei heidän tarvitse sitä käydä läpi. Tentti on koronan vuoksi meillä etänä ja "vain" kaksipäiväinen. Heti tammikuun alussa on kirjallinen tentti, jossa on yhteensä 10 kysymystä 444:n kysymyksen "paketista". Kysymyksiä on mm. sisätaudeista, kirurgiasta, trauma/ortopediasta, lastentaudeista, infektioista, neurologiasta ja niin edelleen. State examin toisena päivänä on potilas case, joka pitää esitellä raadille (eli suullisesti kertoa diagnoosi,  perustelut sille, erotus-diagnostiikka, ehdotukset tarvittavista lisätutkimuksista ja hoitosuunnitelma). Potilas casesta ei tiedä etukäteen muuta kuin laajempi erikoisala (eli esimerkiksi sisätaudit tai kirurgia) ja tämäkin vasta vuorokausi ennen itse tenttiä. Tentissä kiinnitetään huomiota loogiseen ja analyyttiseen päättelykykyyn ja tietysti omaksuttuihin taitoihin opintojen aikana.

Lukeminen on vaatinut kyllä paljon henkisesti ja fyysisesti. Välillä tulee suoranaiset flashbackit ajasta, kun luki lääkiksen pääsykokeeseen Suomeen. Melatoniinia on tarvittu usein unta auttamaan. Ja vaikka melunestokuulokkeet ovatkin olleet taivaan lahja, ne ovat myös aiheuttaneet painaumia silmälasien sangoista. Niska-hartiaseutu on myös ottanut itseensä, kun lukee päivästä toiseen tietokoneen ääressä. Tähän onneksi jumppanauha on tuonut pientä helpotusta. Olen yrittänyt nyt priorisoida hieman paremmin kroppani, eli nukkua, syödä ja verrytellä, sekä nähdä ystäviä, vaikka stressi alkaa selkeästi ottaa osansa. Mutta kuten itselleni jatkuvasti muistutan - tämä on maraton, ei sprintti. Kaikesta muustakin on selvitty ja niin selvitään tästäkin, jos ei muulla niin supisuomalaisella sisulla ja perkeleellä. 

Viimeinen kuukausi vielä. Tähän tähdätään.

The Final Countdown: 6. vuosi lääkiksessä

Ja niin jäljellä on enää yksi vuosi.

Apua!

Mihin ihmeeseen tämä aika oikein katosi!😱

Vastahan sitä oltiin ihan pieniä fukseja, medisiinareiden alkuja, amanuensseja sitten lopulta kandeja. Ja nyt aivan yhtäkkiä (...viisi vuotta myöhemmin) ollaan viimeisen vuoden opiskelijoita. Aivan kohta pitäisi olla valmis... Valmis? Olen ollut "valmis" yhtään mistään vuonna 2009, kun valmistuin ylioppilaaksi. Siitä sitten on hyvä laskea kuinka tämä kuuluisan "oman tien löytämisessä" on mennyt. 

Viimeinen vuosi siis. Mitä voi odottaa?

Paljon kaikenlaista.

Meillä on enää alle 1kk opetusta (etänä, koska korona ja koska Latvian tilanne on yhä surkea...) tänä keväänä. Tämän jälkeen on aika siirtyä Suomen puolelle ensin karanteeniin ja sitten viimeisiä amauenssuureja/töitä tekemään. Osa näistä on tutkintoon kuuluvia harkkoja, eli tästä syystä meillä siis "loppuu" koulu jo maaliskuussa. Huhti-, touko- ja kesäkuu kuluu siis näissä harkoissa ja kesä sitten töissä terveyskeskuksessa lääkärin sijaisena. Johonkin tähän kaikkeen pitäisi myös keksiä aikaa tehdä thesistä (joka vastaa hieman Suomessa tehtäviä syväreitä, vaikka onkin laajuudeltaan pienempi tutkimus/kirjallisuuskatsaus). Ensi syksynä sitten onkin vielä joitain viimeisiä kursseja ennen talven state examia, joka luultavasti (toivottavasti) tulee olemaan ensimmäinen state exam "livenä" kahteen vuoteen.

korona-ajan elvytys simulaatio :D

Oli todella hassua palata joihinkin vanhoihin postauksiin, joissa jännitti ja stressasi ensimmäisiä tenttejä ja suullisia kuulusteluja, kun nyt tunne on tavallaan päinvastoin: nyt kaiholla ajattelee kaikkia niitä viimeisiä asioita, joita tulee tehtyä ennen koulun loppua. Viimeiset tentit, viimeiset kuukaudet Riiassa, viimeinen kevät, viimeinen asunto... Aina viimeinen. Tähän kuuluu paljon haikeutta ihan siitäkin syystä, kun tietää elävänsä viimeisiä viikkoja ja kuukausia samassa maassa maailman rakkaimman Riika-perheen kanssa. Niin ihanaa kuin lopulta valmistuminen onkin, niin samalla jo valmiiksi surettaa se, ettei kaikki ihanat ihmiset pysy enää niin lähellä kuin ennen. Tästäkin syystä koko 2020 korona-vuosi oli äärimmäisen turhauttava; emme pelkästään menettäneet tärkeitä lähiopetus-tunteja, mutta myös korvaamattomia hetkiä ihmisten kanssa, joiden kanssa aika oli alun perinkin rajallinen.

Mutta. Yritetään olla masentumatta näistä asioista etukäteen. Mitä siis seuraavaksi?

Muuttamista. Paljon muuttamista ympäri Suomea.

Suomessa tulen olemaan töissä/harjoittelussa yhteensä neljässä eri kaupungissa, kolmessa eri sairaanhoitopiirissä, kahdessa keskussairaalassa, yhdessä yliopistosairaalassa ja terveyskeskuksessa. Toisaalta todella monipuolinen kattaus potilastyötä monelta eri sektorilta, mutta luultavasti myös henkisesti raskas setti. Etenkin, kun vasta jälkikäteen tuli ajateltua, että olisihan sitä kesälomaakin voinut jonnekin jättää edes viikon, kaksi... Onneksi ensimmäinen paikka on ns. "tuttu", mikä toivottavasti tekee töiden alusta hieman kevyemmän. Ja ei tässä oikeasti voi olla kuin kiitollinen, että suomalaisille opiskelijoille tämä on mahdollista. Myös näin korona-aikana. Pandemia kun on tehnyt monen ulkomaalaisen ystäväni harkkapaikka-hausta entistäkin hankalamman. Latviassa käsitykseni mukaan ei edes tällä hetkellä ole kuin ns. "korona-osastoja", eli käytännössä atm ei ole erillisiä sisätauti (reuma, nefro, etc..) osastoja, vaan kaikki on valjastettu korona-käyttöön (sairaalassa yhteensä >800 ihmistä, joista n.80 vakavia oireita).

Eli kaiken kaikkiaan, vielä paljon kaikenlaista on odotettavissa. Vaikka eletäänkin jo ns. "viimeisiä" hetkiä (en tiedä tulenko ikinä tottumaan ajatukseen).

Korona-kevät osa IV: maitojunalla takaisin Suomeen (muistoja viime vuodelta)

#Edit. Teksti kirjoitettu (mutta ei jostain syystä postattu) jo ajat sitten, editoitu ensimmäisen kerran syksyllä ja tämän jälkeen taas unohdettu, mutta päätin lopulta julkaista kuitenkin, koska tarina kuinka palasimme Suomeen ensimmäisen kerran huvittaa minua yhä vain 😅.

Korona-kevät raportaasi on nyt vähän venynyt ("vähän" meaning kuukausia). Ja vaikka tuntuukin siltä, että elämä on polkenut paikallaan, niin silti paljon on taas ehtinyt tapahtua.

Suurin muutos ehkä tässä ollut se, että lähdimme kämppiksen kanssa takaisin Suomeen. Maaliskuun loppupuolella, juuri samoihin aikoihin kuin Uusimaa suljettiin, alkoi tulla selväsksi, ettei tämä tilanne tule muuttumaan vielä pitkään aikaan paremmaksi ja yliopistot tulevat pysymään kiinni vielä pääsiäisien jälkeenkin (mikä on jo todeksi todettu). 

Matka Riiasta Suomeen. Sanotaanko näin, että se oli vaiherikas, muttei loppujen lopuksi kovin hankala. Olimme olleet suunnitelmissa vuokrata autoa, mutta koska vuokrafirman olisi ollut hankalaa hakea autoa takaisin Tallinnasta Riikaan, niin lopulta saimme vuokra-auton lisäksi personal kuskin (eli käytännössä upgradettu taxi). Kuski nr.1 heitti meidät kotiovelta Latvian ja Viron rajalle. Kävelimme valtavien, perässä vedettävien matkalaukkujen kanssa pienen matkaa maantietä pitkin ja passia vilauttamalla pääsimme näppärästi rajan yli kuorma-autojen vierestä kävellen. Kuski nr.2 nappasi meidät kyytiin rajan luota ja ajoi Tallinnan lautalle.

Olen matkustanut Tallinna-Helsinki lautalla vain kerran aikaisemmin. Mutta vaikka lauttamatkoja ei olekaan hirveästi takana, niin olihan se kontrasti varsin hurja normaaliin elämään verrattuna: terminaali oli typötyhjä. Lauttaan taisi lopulta kävellä yhteensä 10-12 ihmistä meidät kaksi mukaan lukien. Lisäksi tietenkin joitain rekkakuskeja. Lautalla oli arviolta kolmisenkymmentä matkustajaa yhteensä. Kaikkialla oli käsidesi-pulloja ja nauhalta toistui kuulutus turvavälin pitämisestä neljällä eri kielellä noin 5min välein (suomi-viro-venäjä-englanti). Turvavälin pitäminen ainakin onnistui helposti. Koska Uusimaa oli juuri mennyt kiinni, niin sisko pääsi hakemaan allekirjoittaneen pois vain koska olin lähettänyt kuvan lauttalipuista etukäteen. Laivaterminaalissa käteen lyötiin kirjalliset ohjeet karanteenista ja hyvästä käsihygieniasta.

Tämän jälkeen elämä on ollut aikalailla karanteenia. Olen ollut vanhempieni yläkerrassa ja sosiaalista etäisyyttä on varsinaisen karanteenin loppumisenkin jälkeen helppoa ylläpitää pikkukaupungin taajama-alueella. Arjen pieniä henkireikiä ovat olleet whatsapp-puhelut, zoom ja google hangouts. 

Olen käyttänyt tätä fraasia pelottavan usein, mutta se on tässäkin tapauksessa pelottavan totta; kaikkeen tottuu. Kaaoksesta ja epätietoisuudesta on tullut uusi normaali: koulu pyörii zoomissa, ystäviä tavataan vain netin kautta ja Suomessa kuolee käytännössä joka päivä kourallinen ihmisiä koronaan, kun USA:ssa luvut ovat toista tuhatta yleensä. Asia, joka kauhistutti ja ahdisti aluksi hirveästi on vain tällä hetkellä ikävä fakta, joka ei murehtimalla muutu. Tämän kanssa on vain elettävä ja tehtävä parhaansa, ettei itse vaikeuta tilannetta yhtään enempää.

Korona-kevät Latviassa osa III: elämää rajojen sulkemisen jälkeen

Rajat menivät kiinni muutama päivä sitten. Elämä on jatkunut sen jälkeen niin normaalisti kuin olettaa saattaa näissä olotiloissa.

Tiistaina alkoi aivan normaalilla aikataululla kuin aikaisemminkin biostatiikan kurssi (huoh) sillä erolla, että lähiopetuksen sijaan tunnit on pidetty zoomissa. Se on toiminut yllättävän hyvin ja täytyy sanoa, että täytyy antaa kaikki kunnia yliopistolle, joka on joutunut nopealla aikataululla asioita uudelleen järjestämään. 

Elämäntilanteissa, joissa ei ole pienintäkään järkeä, niin mielestäni on tärkeää pitää kiinni niistä pienistä asioista, joissa on järkeä ja joihin pystyy vaikuttamaan. Joka aamu on onneksi pakko herätä tunnille, joka päivä on pakko opiskella jotain. Joka päivä onneksi minulla on ihmiskontakti (kämppis) ja olen ollut tiiviisti yhteydessä ystäviini lähellä ja kaukaa. Julkisilla paikoilla ei hirveästi olla oltu, kävelyillä ollaan käyty ja kaupassa, muttei juuri muualla. Mielestäni on ollut tärkeää etenkin lääketieteenopiskelijoina kunnioittaa viranomaismääräyksiä ja noudattaa myös tervettä järkeä. Se pitää sisällään myös sen, ettei aseta itseään tai muita vaaraan.

Latviassa tilanne on edennyt siinä missä muuallakin maailmalla kuin lumivyöry. Jos maanantaina tapauksia oli 34 niin tänään perjantaina niitä on jo 111. En ole ihan varma, millä perusteella testauksia tehdään ja miten moni tapauksista on oikeasti vakavia, mutta siinä uskossa, että verrattaessa Suomeen, täällä ehkä testataan kevyemmillä perusteilla kuin Suomessa. Itseä suoraan sanottuna tämä kasvu vähän hirvittää (ei henkilökohtaisella tasolla, koska itse olen perusterve), sillä tuberkuloosi esimerkiksi on yhä edelleen ajankohtainen tauti Latviassa ja jos mitään on oppinut kliinisessä potilastyössä, niin monet aikuiset polttavat kuin savupiiput talvi-iltoina. Pelkästään niissä on riskitekijöitä kerrakseen.

Muovilevy kassojen suojana

Ohjeita ja käsidesiä asiakkaille

Mitä enemmän lukee uutisia, kasvaa myös oma turhautuneisuus, koska tulee sellainen olo, ettei voi tehdä mitään. Jos tämä "korona-kevät" näyttää jatkuvan aina vain "korona-kesäksi" niin olen myös vakavissani miettinyt Suomeen palaamista aikaisemmin, että voisin tarpeen tullen tarjota itseäni avuksi Suomeen. Mutta sitä ennen pitää edelleen saada ne luvat kuntoon, ja niissä menee kyllä vielä hetki. Ja toisaalta haluan pitää myös huolta, että saan kurssit eteenpäin kaikesta huolimatta. Suomeen kun pääsee Suomen kansalaisena niin kauan kun lautat Tallinnasta kulkee (viimeisimmän tiedon mukaan), mutta takaisin Latviaan ei sitten ole tulemista, ennen kuin rajat lopulta taas aukeavat.

Ihanaa viikonloppua kaikille, pysykää kotona, mutta lippu korkealla! <3 

And For a Moment, Life is Good

Vuosi 2019. It happened.

Vuoteen mahtui paljon hyvää - hyviä työkokemuksia, pienen mittakaavan seikkailuja, uusia ihmisiä ja ystäviä. Opin paljon, haastoin itseäni vieläkin enemmän. Nämä haasteet eivät niinkään olleet akateemisia, vaan vapaa-aikaan ja ihmissuhteisiin liittyviä. Jouduin viime vuonna hyväksymään ikäviä elämän perusasioita, joihin olen uskonut aina ja se oli kitkerämpää niellä, mitä olin ajatellut. Olen esimerkiksi aina uskonut siihen, että kommunikaatio on ratkaisu kaikkiin konflikteihin. Olin myös pitänyt aina omaa terveyttäni itsestäänselvänä asiana. Nämä ja monet muut asiat ovat olleet viime vuonna koetuksella. Ikuisena optimistina jaksan kuitenkin uskoa tasapainon löytyvän juuri epätasopainon ja kaaoksen kautta.

Tein itselleni yksinkertaisen Uuden vuoden lupauksen: pidä itsestäsi parempaa huolta. Priorisoi itsesi - for fucking once. En ole luonteeltani kaikkein armeliaimmasta päästä, etenkään itseni suhteen. Tammikuu meni vielä suoraan sanottuna sumussa (monen kuukauden kroonisen unettomuuden ja tentti-stressin keskellä). Olin yrittänyt hakea viimeiseen asti harjoittelupaikkaa, mutta kun sitä ei irronnut, päätin lähteä lomalle. Ja koska seuraa en tällä kertaa saanut, lähdin lopulta yksin. Ja vielä yli kuukausi jälkikäteen en voi olla kuin tyytyväinen päätökseeni. Vanha kunnon time-out teki enemmän kuin hyvää. Pitää välillä lähteä kauas päästäkseen taas lähelle.

2020 on tähän asti hellinyt minua lempeästi. 5. vuosikurssi (!!!) lääkiksessä alkoi helmikuussa, kurssit ovat olleet mielenkiintoisia (infektiotauteja ja neurokirurgiaa, ensi viikolla lasten kirurgiaa <3), vapaa-aikaa ollut riittävästi (tenttejä alkaa tippumaan pikkuhiljaa luultavasti pääsiäisestä eteenpäin). Olen ottanut pitkästä aikaa prioriteetikseni hyvän (ennen kaikkea riittävän) unen ja urheilun, sekä terveellisesti syömisen (eli ei enää pelkkää Woltia). Olen ollut varsin valikoiva koulun ulkopuolisten projektien kanssa ja työntänyt pääni vain ja ainoastaan juttuihin, jotka minua kiinnostavat tai saan jotain irti. Olen tehnyt käsitöitä, pelannut (välillä liikaa) Witcheriä ja nähnyt ystäviä. Olen pitänyt itsestäni huolta ja vähemmän yllättävää kyllä, jopa itse näen sen positiiviset vaikutukset jokapäiväisessä elämässäni. Huomaan nauravani taas enemmän ja pitkästä aikaa koen olevani enemmän tai vähemmän oma itseni.

Tulevana terveydenalan ammattilaisena, nämä kaikki tasapainoisen elämän peruspalikat (uni-ruoka-liikunta) ovat paremmin kuin hyvin olleet tiedossani jo pitkään. Siitä huolimatta sitä helposti laiminlyö itseään ja ajattelee "että kyllä minä jaksan, ei tässä mitään, en minä nyt joka päivä viittä tuntia unta tarvitse, on ihan normaali että kroppa on jatkuvasti jumissa ja että jatkuvasti väsyttää, sehän on vain merkki että olen ollut hyvä ja ahkera". Mutta edes kaikentietävä lääkisopiskelija ei pääse sitä faktaa karkuun, että myös itsestään pitää pitää huolta ennen pystyy pitämään huolta muista. Ja se ei ole aina yksinkertaista, vaan vaatii toistoa, muistuttelua ja vanhojen tapojen poisoppimista. 

Asioita, joista muistutan itseäni lähes joka päivä:

1. Nuku

2. Syö lämmin lounas (eli kokkaa, vaikka et siitä pitäisikään)

3. Liiku

4. Vaali ystävyyssuhteita

5. Aina ei tarvitse olla tehokas ja "tehdä jotain järkevää"

6. Laula enemmän - vaikka muut kuuntelisivat

7. Elämää ei kannata ottaa aina niin vakavasti. Kukaan ei siitä selviä hengissä kuitenkaan

8. Sillä mitä tuntemattomat ihmiset sinusta ajattelevat, ei ole mitään painoarvoa

Eihän tämäkään alkuvuosi nyt pelkkää päivänpaistetta ole ollut, mutta kun laskee plussat ja miinukset yhteen ja etenkin verrattain siihen, missä vesissä uitiin koko marraskuu aina pitkälle tammikuuta, niin onhan tämä aivan tosi jees. 

Kevät saapuu. Aurinko paistaa. Life is good. 

Ja kun vastoinkäymisiä taas tulee, niin kunhan perustukset on kunnossa, niin niitäkin taas jaksaa paremmin.

Kohta Suomessa!

Jos pitäisi tällä hetkellä valita suomenkielen kaunein sana, se varmaan olisi "loma".

Perjantaina lento takaisin koto-Suomeen. <3 

Tätä on odotettu pitkään ja hartaasti. Tuntuu lähes epätodelliselta, että kohta saa relata kaksi viikkoa.

Toki koulujutut täytyy tuoda enempi, vähempi mukaan myös lomalle, mutta tuleepa sentään taukoa jatkuvaan tenttimiseen ja testien tekemiseen. Itselleni yhden uusintakokeen kanssa niitä tuli tänä syksynä 11. Tenttiä. Testien lukumäärää en edes vaivaudu laskemaan. Niitä on ollut varsin monta. 

Vanhana työnarkomaanina en tietenkään sanan varsinaisessa mittapuussa "lomaile" vaan olen töissä. Tämä on varsin monen opiskelijan arki ja realismi. Vaikka itse taloudellisesti olisinkin voinut vain vaihtaa vapaalle, niin takaraivossa aina kolkuttaa se pieni tietoisuus siitä, että kaikki tilaisuudet tulee käyttää hyväksi, oli ne sitten kuinka pieniä tahansa. Itselleni tämä tilaisuus tuli paperitöiden muodossa sairaalassa, jossa vanhempani ovat töissä. Tuntuu raa'alta sanoa näin, mutta on niistä suhteista vain hyötyä. Olisi typerää jättää tilaisuutta käyttämättä, kun sellainen tulee tyrkylle, vaikka samaan hengenvetoon sanonkin olevani ylpeä siitä, että kesän amanuenssuurin olen hankkinut aivan omin ansioin. Haluan menestyä omin ansioin, enkä kenenkään siivellä. 

Tarinoita oikolukemisen tärkeydestä :D

Vaikka tentit ovatkin tältä erää ohi, koulu jatkuu. Yritän ottaa loppuviikon kuitenkin rennommin.

Työ täällä Riiassa jatkuu heti uuden vuoden jälkeen, kun paketoidaan lukukautta loppuun, ja tammikuun puolessa välissä alkaa exam period. Siellä odottaa 3-5 tenttiä vielä, riippuen nyt siitä, miten viimeisten kokeiden kanssa käy. Eli voiton puolella selvästi ollaan. 

Suomi 100v. cocktail tilaisuus <3

Monet sanovat, että kunhan kahdesta ensimmäisestä vuodesta selviää kunnialla, niin on jo varsin hyvillä vesillä, tai ainakaan harvemmin ihmiset enää feilaavat semesterejä sen jälkeen. Eli tästä pitäisi olla suunta ylöspäin. Liekö tämä totta, jää nähtäväksi. Voi tietenkin olla, että harva lihamylly enää vain tämän puristuksen jälkeen tuntuu miltään. (...katsotaan keväämmällä olenko asiasta eri mieltä :D )

Mutta Äitini sanoin:

"Kaikkeen tottuu, sanoi pässi kun päätä vietiin " ja "Ensimmäinen päivä hirressä on aina hankalin."

Tätä se lääkis välillä on. :D
And I love it.

(even when I hate it)

Ihanaa loppuvuotta kaikille!

3rd semester; mitä voi odottaa?

Huomenna alkaa!
Se paljon puhuttu ja peloteltu kakkosvuosi lääkiksessä.
Vuosi sitten - kun olin vasta aloittanut - kaikki puhuivat siitä, miten 3. semesteri tulee olemaan se hirveistä hirvein, mikä tulee viemään yöunet ja hermot, ja jonka aikana feilaa jos feilaa lääkiksessä. Joko aika on kullannut vanhempien opiskelijoiden muistot, tai sitten satuin keskustelemaan aiheesta vain niiden kanssa, jotka olivat sillä hetkellä 3. semesterillä. Sillä nuotti vaihtui noin puoli vuotta myöhemmin, jolloin vanhempia collegoihin - jotka rämpivät sillä aikaa 4. semesterillä - törmäsi sitäkin harvemmin, vieläkin väsyneempinä. Ja ainakin, mitä silloin heidän kanssaan juttelin, he olivat samaa mieltä asiasta: I'll get worse.

Tässä kohtaa voisin ristiä itseni siitä onnesta, että minulla on sentään koko kesä siinä välissä

Minulla oli lähes neljät täyttä viikkoa lomaa, joten eiköhän sitä olla nyt valmiita taas palaamaan arkeen. Hieman väsyttää aikaisen paluulennon takia, mutta toivon mukaan rytmi löytyy taas pian.
Lukkari on varsin... polarisoitunut. Päivät koostuvat "kaikki tai ei mitään" tyyppisesti joko luennoista tai practical tunneista. Torstait lähes aina tyhjiä, perjantain keskimäärin 1-2 practicalia, kun taas ma ja ti venyvät kymmen tuntisiksi, jos otetaan huomioon matkat koululta kotiin. Koiranomistajana olen rehellisesti sanottuna hieman huolissani, muuten lukkari on ihan okei. Täytyy löytää kolo, minkä välissä käydä kotona tai vaan tylysti skipata jotain luentoja (mikäli mahdollista). Onneksi Iris on iso tyttö ja se pärjää kyllä - kivaahan siitä ei kuitenkaan tule. Täytyy katsoa miten tämä lähtee sujumaan, mutta onneksi on aina se vaihtoehto, että koira menee takaisin Suomeen vanhempieni luo.

Siinäkin mielessä startataan ihan hyvillä mielin, sillä puskaradion mukaan meidän ryhmällä kävi ihan hyvä tuuri practical opettajien suhteen ja luentojen vetäjissäkin ollut pieniä (tervetulleita) muutoksia. Kuten olen ennenkin asiasta maininnut, practical tuntien miellyttävyys on aivan sen vetäjästä kiinni. Hyvä opettaja - kivaa tai edes siedettävää. Ei niin miellyttävä opettaja... tarvitseeko sitä edes sanoa? Lisäksi joidenkin tyyppien maine tuntuu kiirivän heidän edellään ja kaikki toivovat hartaasti, etteivät saa tiettyjä opettajia niskoilleen. Omalla ryhmälläni näytti käyvän hyvin, katsotaan, onko näin todellisuudessakin.
Lisäksi kiinnitin huomiota, että muutamien kurssien luennoitsijat olivat vaihtuneet. Ja kuinka ollakaan juuri niillä luennoilla, joilla juuri kukaan ei käsittääkseni käynyt (koska se ei ole pakollista, joskin suositeltavaa), syystä että ne eivät olleet kovinkaan hyviä.

Opiskelijat jakautuvat karkeasti kolmeen ryhmään (vapaaehtoisten) luentojen suhteen:
1) Ne jotka käyvät kaikilla
2) Ne jotka eivät käy missään
3) Ne jotka käyvät niissä, mitkä kokevat millään tavalla itselleen hyödylliseksi

Itse koen kuuluvani ryhmään 3, niin kuin luultavasti suurin osa kollegoistani. Yritän käydä kaikilla luennoilla, mutta toisinaan täytyy vain todeta, että a) tarvitsen unta b) pitää lukea tenttiin c) luennolla istumisessa ei ole mitään perkeleen järkeä.
Luennot rakentuvat vetäjänsä harteille ja valitettavasti kaikki luennoitsijat vain eivät ole niin hyviä. En tiedä ovatko muutokset sattumaa vai onko opiskelijoiden "jaloillaan äänestys" mennyt viimein perille yliopistossa - sillä ei ole väliä. Sillä on väliä, että muutoksia on tehty ja toivottavasti ne ovat hyviä.

Vanhoista oppiaineista esimerkiksi anatomia ja histologia ( jei! <3 ....nope) jatkuvat ja uusina alkavat fysiologia, genetiikka ja microbiologia. Kaiken kaikkiaan tulee olemaan entistä enemmän suurempia kokonaisuuksia, eikä niin paljon enää "pakollisia pikku-kursseja" joilla tuodaan eri maissa opiskelleiden taidot kutakuinkin samoille viivoille.

Yhteenvetona kai voisi todeta vielä, että niin paljon kuin koulun alku taas hiukan hermostuttaakin, niin voittaa tämä ainakin hetkeksi taas kesätyön metsästyksen, varsinkin kun tuntuu siltä, että huutelut menevät kuuroille korville tai vieheet jäävät ilman saalista. Periksi en anna (vielä), mutta alkaa olla melko turhautunut olo työnhaun suhteen...

Elikäs reippahasti käymme rekkain alle kohti seuraava lukukautta ja vuotta!

Puolivuosikatsaus; 2nd semester

Sen kunniaksi, että ensimmäinen vuosi on virallisesti tapulteltu, niin ajattelin muistella kulunutta puolivuotista tällä kertaa kuvien kera 

Automatka; Turku-Helsinki-Tallinna-Pärnu-Riika

Jurmala; pala etelä-Eurooppaa Baltiassa. Vain lyhyen junamatkan päässä Riiasta.

Ei niin vakavaa opiskelua välillä.

Koko koulutusohjelma on kansainvälinen - ja samoin totta kai myös pienryhmät, joissa suurin osa opetusta tapahtuu. Omaan ryhmääni kuuluu esimerkiksi ihmisiä Saksasta, Ruotsista, Suomesta ja Norjasta. Siksi olikin hauskaa, kun eräs latvian tunti opettajamme oli pyytänyt meitä tuomaan jotain tyypillisiä ruokia kotimaistamme (vaikka täytyy myöntää, että harva suostui maistamaan lakritsia, vaikka me Suomalaiset yritimme kovin herkkua markkinoida).

Dinner with the Group <3

Opiskelua... Itse olen hankkinut jonkinkin verran kirjoja, mutta suurimman osan aikaa pärjää skripteillä (tiivistelmiä, joita usein oppilaat itse ovat tehneet tai sitten yliopiston tarjoamia). Riian keskustassa toimiva Copy-pro on monen suosima 24/7 toimiva tulostus/nidonta yritys, josta käydään tulostamassa huokeaan hintaan kurssimateriaaleja. 

Kandiaiset ja koulutusilta Radison Bluessa

Halloween

Ensilumi yllätti aikaisin

Kuitti-helvetti lääkärikäynnin takia

Heja Sverige!
Pakomatka Ruotsiin ystävän luo

Taulu, jonka voisi melkein ripustaa seinälle... :D

...Lisää opiskelua

Esimerkki astetta häiriintyneemmästä vaiheesta lääketieteen historiaa...

Rislon järjestämä Mestarit ja Kisällit -koulutus

Koira sai (lucky her) lentolaatikkonsa

Kani-kylä

Viini-ilta

Ja taas Suomessa.

Vuosi ohi ja 5 vielä jäljellä. Onnellinen siitä, että saa hetken aikaa lomailla ja koota voimia seuraavaan vuoteen. 

Ah, työnhaku <3