Näytetään tekstit, joissa on tunniste Matkustaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Matkustaminen. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 11. maaliskuuta 2020

And For a Moment, Life is Good

Vuosi 2019. It happened.

Vuoteen mahtui paljon hyvää - hyviä työkokemuksia, pienen mittakaavan seikkailuja, uusia ihmisiä ja ystäviä. Opin paljon, haastoin itseäni vieläkin enemmän. Nämä haasteet eivät niinkään olleet akateemisia, vaan vapaa-aikaan ja ihmissuhteisiin liittyviä. Jouduin viime vuonna hyväksymään ikäviä elämän perusasioita, joihin olen uskonut aina ja se oli kitkerämpää niellä, mitä olin ajatellut. Olen esimerkiksi aina uskonut siihen, että kommunikaatio on ratkaisu kaikkiin konflikteihin. Olin myös pitänyt aina omaa terveyttäni itsestäänselvänä asiana. Nämä ja monet muut asiat ovat olleet viime vuonna koetuksella. Ikuisena optimistina jaksan kuitenkin uskoa tasapainon löytyvän juuri epätasopainon ja kaaoksen kautta.

Tein itselleni yksinkertaisen Uuden vuoden lupauksen: pidä itsestäsi parempaa huolta. Priorisoi itsesi - for fucking once. En ole luonteeltani kaikkein armeliaimmasta päästä, etenkään itseni suhteen. Tammikuu meni vielä suoraan sanottuna sumussa (monen kuukauden kroonisen unettomuuden ja tentti-stressin keskellä). Olin yrittänyt hakea viimeiseen asti harjoittelupaikkaa, mutta kun sitä ei irronnut, päätin lähteä lomalle. Ja koska seuraa en tällä kertaa saanut, lähdin lopulta yksin. Ja vielä yli kuukausi jälkikäteen en voi olla kuin tyytyväinen päätökseeni. Vanha kunnon time-out teki enemmän kuin hyvää. Pitää välillä lähteä kauas päästäkseen taas lähelle.

2020 on tähän asti hellinyt minua lempeästi. 5. vuosikurssi (!!!) lääkiksessä alkoi helmikuussa, kurssit ovat olleet mielenkiintoisia (infektiotauteja ja neurokirurgiaa, ensi viikolla lasten kirurgiaa <3), vapaa-aikaa ollut riittävästi (tenttejä alkaa tippumaan pikkuhiljaa luultavasti pääsiäisestä eteenpäin). Olen ottanut pitkästä aikaa prioriteetikseni hyvän (ennen kaikkea riittävän) unen ja urheilun, sekä terveellisesti syömisen (eli ei enää pelkkää Woltia). Olen ollut varsin valikoiva koulun ulkopuolisten projektien kanssa ja työntänyt pääni vain ja ainoastaan juttuihin, jotka minua kiinnostavat tai saan jotain irti. Olen tehnyt käsitöitä, pelannut (välillä liikaa) Witcheriä ja nähnyt ystäviä. Olen pitänyt itsestäni huolta ja vähemmän yllättävää kyllä, jopa itse näen sen positiiviset vaikutukset jokapäiväisessä elämässäni. Huomaan nauravani taas enemmän ja pitkästä aikaa koen olevani enemmän tai vähemmän oma itseni.

Tulevana terveydenalan ammattilaisena, nämä kaikki tasapainoisen elämän peruspalikat (uni-ruoka-liikunta) ovat paremmin kuin hyvin olleet tiedossani jo pitkään. Siitä huolimatta sitä helposti laiminlyö itseään ja ajattelee "että kyllä minä jaksan, ei tässä mitään, en minä nyt joka päivä viittä tuntia unta tarvitse, on ihan normaali että kroppa on jatkuvasti jumissa ja että jatkuvasti väsyttää, sehän on vain merkki että olen ollut hyvä ja ahkera". Mutta edes kaikentietävä lääkisopiskelija ei pääse sitä faktaa karkuun, että myös itsestään pitää pitää huolta ennen pystyy pitämään huolta muista. Ja se ei ole aina yksinkertaista, vaan vaatii toistoa, muistuttelua ja vanhojen tapojen poisoppimista. 

Asioita, joista muistutan itseäni lähes joka päivä:
1. Nuku
2. Syö lämmin lounas (eli kokkaa, vaikka et siitä pitäisikään)
3. Liiku
4. Vaali ystävyyssuhteita
5. Aina ei tarvitse olla tehokas ja "tehdä jotain järkevää"
6. Laula enemmän - vaikka muut kuuntelisivat
7. Elämää ei kannata ottaa aina niin vakavasti. Kukaan ei siitä selviä hengissä kuitenkaan
8. Sillä mitä tuntemattomat ihmiset sinusta ajattelevat, ei ole mitään painoarvoa

Eihän tämäkään alkuvuosi nyt pelkkää päivänpaistetta ole ollut, mutta kun laskee plussat ja miinukset yhteen ja etenkin verrattain siihen, missä vesissä uitiin koko marraskuu aina pitkälle tammikuuta, niin onhan tämä aivan tosi jees. 

Kevät saapuu. Aurinko paistaa. Life is good. 
Ja kun vastoinkäymisiä taas tulee, niin kunhan perustukset on kunnossa, niin niitäkin taas jaksaa paremmin.


maanantai 19. joulukuuta 2016

Matkustaminen koiran kanssa

Tätä. Tätä olin pelännyt enemmän kuin kaikkia kokeita koko tämän syksyn.
Lentämistä koiran kanssa. Yksin.
Valtavan määrän tavaraa kanssa (hiphiphuraa!!)

Onneksi opiskelukaverillani oli sattumalta tulossa ystävä samana iltana ja samoihin aikoihin Riikaan, niin hän tuli avukseni lentokentälle. Ja se oli kyllä taivaan lahja ja pelastus. Yksin ison matkalaukun, koiran lentolaatikon ja äärimmäisen aran koiran kanssa kulkeminen olisi ollut suorastaan painajaismaista. Syksynä näitä ongelmia ei ollut, koska tulin autolla siskon ja serkun kanssa. Silloin kukaan ei edes lautta-matkan jälkeen ollut kiinnostunut, onko matkassa koiraa vai ei. Latviaan tuleminen oli siis tällä kyydillä (ja tähän suuntaan) äärimmäisen helppoa.


Koiran kanssa on nykyään helppo matkustaa Eu-maissa. Ainoat vaatimukset ovat:
1) Lemmikkieläin passi
2) Voimassa oleva Rabies-rokotus
3) mikrosiru

Lisäksi aina Suomeen palatessa täytyy käydä eläinlääkäriltä hakemassa lääke ekinokokkia vastaan. Suomi on (ilmeisesti) ekinokokki vapaa alue, Latvia ei, ja lääke on haettava eläinlääkäriltä 1-5 päivää  (linkki eviran sivuille) ennen matkaa. Matkat lentokentälle tai eläinlääkärille sujuivat helposti taksilla.

Koska matkassa oli koira, kentälle piti mennä hyvissä ajoin tekemään lähtötarkastus ja sen jälkeen siirtyä seuraavaan pisteeseen, jossa virkailija skannasi (kai?) kuljetuslaatikon. Saimme hetken aikaa odottaa, mutta lopulta toinen virkailija tuli hakemaan koiran laatikoineen ja itse suuntasin kohti turvatarkastusta. Olin ollut koko päivän niin stressaantunut tästä matkasta, että oli melkein helpottavaa siirtää vastuu jollekin toiselle ja vain luottaa, että koira pärjää, ja että sitä kohdellaan hellävaroen. Koko prosessi lentokentälle saapumisesta taksilla lentokoneen laskeutumiseen Suomeen kesti vain 2,5 tuntia, joka on varsin inhimillinen.

Tutustumassa lentolaatikkoon
Ensikokemus oli oikein hyvä. Lähtöaikani oli niin myöhään, ettei jonoa eikä turhaa odottamista ollut. Koira oli niin reipas kuin olettaa saattoi. Henkilökunta sekä Riian että Suomen päässä oli sai minulta hyvät pisteet, ja meillä oli hyvä tuuri lennon kanssa, sillä kaikki sujui hyvin ja ajallaan. Toisin kuin seuraavana päivänä (jolloin muutama tuttuni lensi), kun lentokone oli ollut yli 3h myöhässä sumun takia.

Lennon jälkeen Iris toipui matkasta hyvin. Äitini oli vastassa, ja heti tutun ihmisen nähtyään, koira tuntui unohtavan matkan koettelemukset. Hyvä uutinen minulle, eli jatkossakin luultavasti lennetään Riikaan. Huono uutinen koiralle. Sillä - kuten sanottu - jatkossakin lennetään Riikaan.

Hyvää joulunodotusta kaikille!