Näytetään tekstit, joissa on tunniste JaksaaJaksaa!. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste JaksaaJaksaa!. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 11. maaliskuuta 2020

And For a Moment, Life is Good

Vuosi 2019. It happened.

Vuoteen mahtui paljon hyvää - hyviä työkokemuksia, pienen mittakaavan seikkailuja, uusia ihmisiä ja ystäviä. Opin paljon, haastoin itseäni vieläkin enemmän. Nämä haasteet eivät niinkään olleet akateemisia, vaan vapaa-aikaan ja ihmissuhteisiin liittyviä. Jouduin viime vuonna hyväksymään ikäviä elämän perusasioita, joihin olen uskonut aina ja se oli kitkerämpää niellä, mitä olin ajatellut. Olen esimerkiksi aina uskonut siihen, että kommunikaatio on ratkaisu kaikkiin konflikteihin. Olin myös pitänyt aina omaa terveyttäni itsestäänselvänä asiana. Nämä ja monet muut asiat ovat olleet viime vuonna koetuksella. Ikuisena optimistina jaksan kuitenkin uskoa tasapainon löytyvän juuri epätasopainon ja kaaoksen kautta.

Tein itselleni yksinkertaisen Uuden vuoden lupauksen: pidä itsestäsi parempaa huolta. Priorisoi itsesi - for fucking once. En ole luonteeltani kaikkein armeliaimmasta päästä, etenkään itseni suhteen. Tammikuu meni vielä suoraan sanottuna sumussa (monen kuukauden kroonisen unettomuuden ja tentti-stressin keskellä). Olin yrittänyt hakea viimeiseen asti harjoittelupaikkaa, mutta kun sitä ei irronnut, päätin lähteä lomalle. Ja koska seuraa en tällä kertaa saanut, lähdin lopulta yksin. Ja vielä yli kuukausi jälkikäteen en voi olla kuin tyytyväinen päätökseeni. Vanha kunnon time-out teki enemmän kuin hyvää. Pitää välillä lähteä kauas päästäkseen taas lähelle.

2020 on tähän asti hellinyt minua lempeästi. 5. vuosikurssi (!!!) lääkiksessä alkoi helmikuussa, kurssit ovat olleet mielenkiintoisia (infektiotauteja ja neurokirurgiaa, ensi viikolla lasten kirurgiaa <3), vapaa-aikaa ollut riittävästi (tenttejä alkaa tippumaan pikkuhiljaa luultavasti pääsiäisestä eteenpäin). Olen ottanut pitkästä aikaa prioriteetikseni hyvän (ennen kaikkea riittävän) unen ja urheilun, sekä terveellisesti syömisen (eli ei enää pelkkää Woltia). Olen ollut varsin valikoiva koulun ulkopuolisten projektien kanssa ja työntänyt pääni vain ja ainoastaan juttuihin, jotka minua kiinnostavat tai saan jotain irti. Olen tehnyt käsitöitä, pelannut (välillä liikaa) Witcheriä ja nähnyt ystäviä. Olen pitänyt itsestäni huolta ja vähemmän yllättävää kyllä, jopa itse näen sen positiiviset vaikutukset jokapäiväisessä elämässäni. Huomaan nauravani taas enemmän ja pitkästä aikaa koen olevani enemmän tai vähemmän oma itseni.

Tulevana terveydenalan ammattilaisena, nämä kaikki tasapainoisen elämän peruspalikat (uni-ruoka-liikunta) ovat paremmin kuin hyvin olleet tiedossani jo pitkään. Siitä huolimatta sitä helposti laiminlyö itseään ja ajattelee "että kyllä minä jaksan, ei tässä mitään, en minä nyt joka päivä viittä tuntia unta tarvitse, on ihan normaali että kroppa on jatkuvasti jumissa ja että jatkuvasti väsyttää, sehän on vain merkki että olen ollut hyvä ja ahkera". Mutta edes kaikentietävä lääkisopiskelija ei pääse sitä faktaa karkuun, että myös itsestään pitää pitää huolta ennen pystyy pitämään huolta muista. Ja se ei ole aina yksinkertaista, vaan vaatii toistoa, muistuttelua ja vanhojen tapojen poisoppimista. 

Asioita, joista muistutan itseäni lähes joka päivä:
1. Nuku
2. Syö lämmin lounas (eli kokkaa, vaikka et siitä pitäisikään)
3. Liiku
4. Vaali ystävyyssuhteita
5. Aina ei tarvitse olla tehokas ja "tehdä jotain järkevää"
6. Laula enemmän - vaikka muut kuuntelisivat
7. Elämää ei kannata ottaa aina niin vakavasti. Kukaan ei siitä selviä hengissä kuitenkaan
8. Sillä mitä tuntemattomat ihmiset sinusta ajattelevat, ei ole mitään painoarvoa

Eihän tämäkään alkuvuosi nyt pelkkää päivänpaistetta ole ollut, mutta kun laskee plussat ja miinukset yhteen ja etenkin verrattain siihen, missä vesissä uitiin koko marraskuu aina pitkälle tammikuuta, niin onhan tämä aivan tosi jees. 

Kevät saapuu. Aurinko paistaa. Life is good. 
Ja kun vastoinkäymisiä taas tulee, niin kunhan perustukset on kunnossa, niin niitäkin taas jaksaa paremmin.


keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Kohta Suomessa!


Jos pitäisi tällä hetkellä valita suomenkielen kaunein sana, se varmaan olisi "loma".
Perjantaina lento takaisin koto-Suomeen. <3 


Tätä on odotettu pitkään ja hartaasti. Tuntuu lähes epätodelliselta, että kohta saa relata kaksi viikkoa.
Toki koulujutut täytyy tuoda enempi, vähempi mukaan myös lomalle, mutta tuleepa sentään taukoa jatkuvaan tenttimiseen ja testien tekemiseen. Itselleni yhden uusintakokeen kanssa niitä tuli tänä syksynä 11. Tenttiä. Testien lukumäärää en edes vaivaudu laskemaan. Niitä on ollut varsin monta. 


Vanhana työnarkomaanina en tietenkään sanan varsinaisessa mittapuussa "lomaile" vaan olen töissä. Tämä on varsin monen opiskelijan arki ja realismi. Vaikka itse taloudellisesti olisinkin voinut vain vaihtaa vapaalle, niin takaraivossa aina kolkuttaa se pieni tietoisuus siitä, että kaikki tilaisuudet tulee käyttää hyväksi, oli ne sitten kuinka pieniä tahansa. Itselleni tämä tilaisuus tuli paperitöiden muodossa sairaalassa, jossa vanhempani ovat töissä. Tuntuu raa'alta sanoa näin, mutta on niistä suhteista vain hyötyä. Olisi typerää jättää tilaisuutta käyttämättä, kun sellainen tulee tyrkylle, vaikka samaan hengenvetoon sanonkin olevani ylpeä siitä, että kesän amanuenssuurin olen hankkinut aivan omin ansioin. Haluan menestyä omin ansioin, enkä kenenkään siivellä. 

Tarinoita oikolukemisen tärkeydestä :D

Vaikka tentit ovatkin tältä erää ohi, koulu jatkuu. Yritän ottaa loppuviikon kuitenkin rennommin.
Työ täällä Riiassa jatkuu heti uuden vuoden jälkeen, kun paketoidaan lukukautta loppuun, ja tammikuun puolessa välissä alkaa exam period. Siellä odottaa 3-5 tenttiä vielä, riippuen nyt siitä, miten viimeisten kokeiden kanssa käy. Eli voiton puolella selvästi ollaan. 

Suomi 100v. cocktail tilaisuus <3

Monet sanovat, että kunhan kahdesta ensimmäisestä vuodesta selviää kunnialla, niin on jo varsin hyvillä vesillä, tai ainakaan harvemmin ihmiset enää feilaavat semesterejä sen jälkeen. Eli tästä pitäisi olla suunta ylöspäin. Liekö tämä totta, jää nähtäväksi. Voi tietenkin olla, että harva lihamylly enää vain tämän puristuksen jälkeen tuntuu miltään. (...katsotaan keväämmällä olenko asiasta eri mieltä :D )

Mutta Äitini sanoin:
"Kaikkeen tottuu, sanoi pässi kun päätä vietiin " ja "Ensimmäinen päivä hirressä on aina hankalin."
Tätä se lääkis välillä on. :D
And I love it.
(even when I hate it)

Ihanaa loppuvuotta kaikille!

tiistai 28. marraskuuta 2017

Kestävyysurheiluna opiskelu


Että mitenkö täällä menee?


https://www.youtube.com/watch?v=KkGTB8ESMCM

Yllä oleva video summaa kutakuinkin tunteet atm.

Kohta on joulukuu.
Kohta on enää 2 viikkoa joululomaan
3/11 tenttiä vielä tekemättä tämän syksyn tenteistä.
Alkaa olla aika puhkikulutettu olo.

En kuitenkaan halua valittaa, vaan jakaa vaihteeksi asioita, joita ovat saaneet minut nauramaan näinä viikkoina. Kuten yllä oleva murmeli.

Ja vähän opiskelumotivaatiota alá Elsa


https://www.youtube.com/watch?v=ohBQ59OXnYM

Lisäksi korvaamatonta terapiaa antaa Netflix (Stranger Things <3) ja youtube kaikkine kanavineen (ChannelAwsome, Screen Junkies, Jeremy Jahns, Cracked ja niin monet muut), söpöt kissa- ja koiravideot yms... Kun oma huumori alkaa olla kortilla sitä on hyvä kaivaa muualta. 

Pitäisi muistaa vain ottaa kuvia myös niistä päivistä kun on jotain muuta kuin koulua (kyllä, sitäkin tapahtuu). Juuri viime viikonloppuna oli koulutuspäivä ja ensi viikolla taas juhlitaan Suomen itsenäisyyspäivää ja lisäksi on yliopiston järjestämä Winter Ball. Yritän potkia itseäni myös näihin tapahtumiin jo ihan sen takia, että pää kestää. 

Tässä ajatuksenvirta tekstissä ei ole päätä eikä häntää. 
Pahoittelen.
Toivottavasti järjestäytyneempää tekstiä ensi kerralla.

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Viimeinen anatomian tentti; done!

Huh!
10 päivää koulua jäljellä
20 päivää töiden alkuun
Väliin jää 10 (ihanaa! <3) vapaapäivää!!

Alkaa olla jo vähän sellainen olokin, että kaipaa lomaa. Loppurytinä ollut silti yllättävän inhimillistä etenkin sen jälkeen, kun oppitunnit loppuivat ja jäljellä oli enää vain tenttejä. Nyt on oikeasti aikaa lukea tenttejä varten, kun ei tarvitse sen lisäksi tehdä tunteja varten esitelmiä tai valmistautua viikkotesteihin.


Laskin kuukausi takaperin, että jäljellä oli vielä silloin 5viikkoa, 5 colloquiumia, 3 examia, anatomian suullinen lopputentti ("anatomy olympiad"), ja valinnaisaineen esitelmä. Eli viime viikot tosissaan ovat olleet melko hektisiä. Homma pysyy paketissa, kun ei jätä mitään roikkumaan ja tekee hommansa ajallaan. Syteen tai saveen. Kunhan pääsee läpi, niin arvosanoillakaan ei ole niiiiiin suurta väliä, vaikka autopass:a (yli 7 keskiarvo, kun arvostelu on 4-10) kannattaakin tavoitella etenkin aineista jotka jatkuvat 4. semesterillä - kuten physiologiassa ja microbiologiassa. Autopass helpottaa elämää siinä vaiheessa, kun tulee taas seuraava exam kausi ja voi skipata final examin hyvien arvosanojen ansiosta. Mutta tärkeintä silti on vain päästä läpi ja eteenpäin.

Henkisesti rankkoja nämä päivät ovat olleet. Jonain viikkoina ollut useampi tentti ja aina pitää vain ravistaa edellinen pois mielestä ja jatkaa seuraavaan.
Silti kaikista rankin (ainakin itselleni) oli ehdottomasti tämän päivän anatomy "olympiad" (en tosiaan tiedä miksi he kutsuvat suullista tenttiä sillä nimellä).
Meillä oli jo kokemusta olympiadista, 1. semesterillä. Silloin alueena oli luut, kallo, lihakset ja ligamentit anatomiasta. Muistan vain sen, että silloin minulle oli mennyt huonosti ja minulle oli jäänyt aivan kamala olo tilanteesta. Onhan se kuumottava tilanne, kun edessäsi istuu opettaja, joka voi kysyä sinulta mitä tahansa ja vastauksesi perusteella arvosanasi annetaan. En ole muutenkaan hyvä suullisissa tenteissä ja jännitän niitä kamalasti. Tenttiä ei (käytännössä) pysty reputtamaan (ellei kieltäydy vastaamasta yhtään mihinkään/jätä tulematta paikalle) mutta tilaisuus on silti stressaava. Oli silloin ja oli tänäänkin.


Hauska juttu sikäli, että olin jälleen saman opettajan (joka aiheutti minulle hirvittävät traumat ensimmäisellä kerralla) tentattavana. Ja kaikki meni hyvin. Aiheemme oli tällä kertaa paaaaljon laajempi (periaatteessa saattoivat kysyä mitä tahansa viimeisen 1.5 vuoden anatomiasta, vaikka käytännössä kysyivätkin lähinnä viimeisen vuoden asioista, eli CNS, PNS, organs ja verisuonet). Alku ei ollut ihan hirvittävän tasainen, sillä hän ensin kysyi aiheesta, josta minulla oli vain hyvin hatara muistikuva (topography of neck), mutta mongersin menemään sen vähän minkä muistin. Armeliaasti hän vaihtoi aihetta, antoi muovimallin kohdusta ja munasarjoista, ja aloin kertomaan kaiken minkä tiesin siitä. Muutaman täydentävän kysymyksen jälkeen olin vapaa ja huojentunut, että sain pidettyä hyvän arvosanan ja ennen kaikkea siitä, että se_oli_ohi!
Olin todella tyytyväinen, että sain lopulta saman opettajan kuin viimekerralla, sillä nyt jotenkin tuntuu siltä että olen "voittanut pelkoni" kohdatessani saman tilanteen ja henkilön uudestaan :D Tentti oli varmasti yhtä vaikea/helppo kuin viimekerrallakin, mutta tällä kertaa jäi vain paljon parempi fiilis tilanteesta... vaikka luultavasti jatkossakin tulen vihaamaan suullisia tenttejä.

10 päivää ja 2 tenttiä enää. Muutto, juhannus ja Foo Fighters:n keikka siinä välissä niin ikään, mutta pahin on ehdottomasti takana.

Eli kyllä se kesä meilläkin kohta alkaa :)

maanantai 22. toukokuuta 2017

Lääkisopiskelijan arkea

"Pieni" syväluotaus perusviikkoon ja arkeen. Viikko on ollut vähän on-off mutta siinä on myös jotain niin totuudenmukaista, että tekee ihan pahaa. Ja koska tästä tulee muutenkin piiiitkä teksti, niin keskityn nyt pelkkään kouluviikkoon, enkä viikonloppuun.

Koska olen masokisti, niin aloitetaan suoraan viikonpäivistä veemäisimmästä, eli tiistaista, varsinkin, kun maanantaina ei tapahtunut mitään ihmeellistä. Olisi ollut luentoja, mutta en mennyt koska päätin sinä päivänä lukea kotona. End of story.

Tiistai
Lähtö kotoa: 9:00
"Näin alkaa hyvä päivä"
Lähden yleensä aivan liian aikaisin, koska haluan käyttää matkaan sen 45min enkä 30min (siinäkin kerkeää jos bussit suovat). Päivä alkaa viimeisellä genetiikan tunnilla ennen colloa. Harvinaisen filosofis-eettisen 1.5 tuntisen jälkeen syödään kaverin kanssa lounas ja lähdetään bussilla takaisin keskustan puolelle jokea, jossa on Anatomian laitos eli anatomicum. Noin 50min aikaa juoda automaattikahvia ja tehdä microbiologian esitelmä keskiviikkoa varten (jäi kesken..) ennen kuin histologia alkaa klo13:00.

Histo kestää 2h 15min tauotta. Ensimmäisenä vuonna nämä practical tunnit olivat tappavia, nyt niihin alkaa tottua. Osa lukee tunnilla jo anatomiaa varten tai microa. Itse yritän sillä kertaa jopa kuunnella, tehdä muistiinpanoja ja tsekata mikroskooppislaidit ja aloittaa protocollien piirtämistä, sillä jossain kohtaa ne pitää tehdä ja kohta on taas koeputki alkamassa. Motivaationi on ollut hukassa sen jälkeen, kun menetin autopass mahdollisuuden, mutta siitä huolimatta pitää päästä seuraavasta kokeesta läpi.

Histo on ohi ja seuraava "tauko" alkaa. Kissanpaskat. Välipalaa ja kahvia koneeseen. Anatomia alkaa klo17:00 ja pitää lukea tunnin aihe etukäteen, ellei halua joutua hiillostuksen kohteeksi. Päivä on ollut pitkä ja ihmiset levottomia. Ja äänekkäitä. Vaihdan paikkaa jotta saan olla rauhassa. Se on ollut hyvä huomata itsestään, että mitä stressaavammaksi ajat käyvät, sitä enemmän tarvitsen omaa tilaa ja rauhaa ja sitä on sitten pakko vain ottaa, ettei sivulliset joudu kärsimään siitä, että on stressaantunut.


Klo19:15, lopulta, tunti loppuu ja pääsee kaupan kautta kotiin. Ja tässä kohtaa oma ajanhallintani aina kusee. Koti. Pitkä päivä. Kello on jo lähes 20:00. Väsyttää ja on nälkä. Virhe yksi: avaa youtube. Virhe kaksi: sulje järjenääni. Virhe kolme: ignoraa se, että seuraavana aamuna klo9:00 on viikkostesti johon et ole lukenut ja tuntiesitelmä, joka on vielä kesken.

No, muutama tunti myöhemmin avaan vihdoin luentomateriaalin, pistän metalli-pitoisen soittolistan soimaan ja luen, viimeistelen esitelmän ja totean, että fuck it; hiukset kestää vielä yhden päivän pesemättä ja ne voi aina laittaa letille. Painun pehkuihin ja aikarauta näyttää ikävää lukua 1:56. 

Keskiviikko
Saan kaverilta autokyydin klo8:45, joten saan nukkua hieman pidempään, kun ovesta ei tarvitse lähteä ulos 8:15 vaan vasta 8:35 (tärkeät 20min!!) 
Klo 9:00 Microbiologia. On tuntitesti ja ja esitelmät. Niistä selviää adrenaliinilla kuten aina. Practical kestää sen 2h jonka jälkeen kaikki vaeltavat perinteiselle "ostetaan ruokaa/kahvia ja tehdään latvian läksyt" reissulle koulun kahvioon. 
Klo 13:00 alkaa latvian tunti, joka kestää sen 1.5h. Kaikki olivat päässeet edellisen viikon testistä läpi, vaikka itselläni on melko lannistunut olo, sillä tulos_oli_huono. En ole hyvä vieraissa kielissä ja etenkin kielioppi on menee yli hilseen (ja toim huom, latvian kielioppi on lähes yhtä hankala kuin suomenkielen, eli repikääpä siitä). Opettaja muistuttaa ylimääräisestä oppitunnista ja siitä, että pitäisi pikkuhiljaa ihmisten valmistella suullisia esitelmiä, jotka otetaan huomioon loppukokeen arvioinnissa. Olin pistänyt itselleni tämän viikon henkiseksi deadlineksi, vaikka opettajalle sillä ei olekaan mitään väliä. Ensi viikon jälkeen vain alkaa taas koerumba niin halusin saada kaiken ylimääräisen ennen sitä pois alta.


Tunti loppuu, hypätään bussiin ja lähdetään kohti kotia. Kaikki taputtavat vain itseään olalle, että tästäkin viikosta on selvitty (sillä siltä se totisesti tuntuu). Tässä kohtaa joudun törmäyskurssille jälleen ystäväni ajanhallinan kanssa. Ja hyvä jumala, minä tiedän jo minkälainen tulen olemaan päivystyksien jälkeisinä päivinä!! Olin väsynyt, adrenaliini oli jo laskenut ja syvähorros iski ja lujaa. 5min kirjakauppareissu (missio: osta_yksi_kynä) muuttu yli tunnin ympyränpyörimiseksi, koska en saanut päätettyä minkä värisen setin villalankoja ostan (how did that happen?) Lopputulos: 3 yliviivaustussia, luentolehtiö, 2 kyylakärkikynää ja 5 kerää villalankaa (perus).



Kotona väsymys lyö viimeisetkin ilmat pihalle ja käytän suurimman osan iltaani siihen, että avaan ja rullaan lankani keriksi. Haistatan latvian esitelmälle pitkät, vaikka se olisi jo puoliksi tehty, kunnes tulen viimehetkellä (puolenyön aikaa) katumapäälle, menen nukkumaan ja pistän herätyksen soimaan klo 6:30.

Torstai
"Miten meni niinku omasta mielestä" päivä. Eli aikainen herätys, pikainen suihku, aamupala ja kahvi. Esitelmän kääntäminen englannista latviaksi nopeasti loppuun ja powerpointtia kokoamaan. Puhe pitäisi pystyä pitämään mahdollisimman sujuvasta (eli ei suoraan paperilta lukua) ja kestää 5-7min. Kielellä, jota hädin tuskin osaa, se on tuskastuttavan pitkä aika. No, homma kasaan, lukuharjoittelua kellon kanssa, viimehetken paniikissa bussiin ja koululle klo 13:00.


Ja kuten olin epäillytkin, olin ainoa, joka piti esitelmän sinä päivänä. :D Enkä sano tätä siksi, että muut olisivat laiskoja, vaan että itse olen vain ylianalysoiva etukäteensuunnittelia, joka neuroottisesti haluaa tehdä asiat oikein ja oikeaan aikaan - vaikkakin aina viimehetken paniikissa. Siskoni sanoo aina, että olen adrenaliini-narkkari ja että saan kiksejä stressistä. Ehkä siinä on totuudenjyvä.

Kotona (yllättävää) iskee jälleen lysähdys. Suon itselleni armeliaan hetken: otan virkkuukoukun käteen ja pistän videoluennon pyörimään taustalle (ei aiheesta, mitä pitäisi sillä hetkellä lukea, mutta hyvä kerrata). Takaraivossani kytee tieto, että pitää alkaa valmistautua fysiologian tuntia varten, sillä "wheel of unfortunate" voi arpoa aiheekseni minkä tahansa aiheen esiteltäväksi muulle luokalle. Lopulta (aivan liian myöhään) loppuu prokrastinaatio ja ryhdyn hommiin.


Perjantai
Aikaisin ylös physion pariin. Tunti alkaa 11.15 ja menee hyvin ja vaihteeksi käy tuuri myös sen kanssa, mitä pääsen selittämään taululle. Selviän opettajan kysymyksistäkin ja vitsailemme, että ensimmäiset kaksi "potilastani" jäivät henkiin. Opettelemme myös mittaamaan verenpainetta auskultoinnin avulla. Verenpaineen ja pulssin mittaamisen jälkeen lähdemme kotiin - raportti kirjoitetaan myöhemmin. Viimehetkessä luultavasti kuten aina.

14:15 loppuu tunti vihdoin. Itsepäisyyttäni menen kirjastoon lukemaan vastoin tervettä järkeä, koska olen väsynyt ja aivot tukossa, mutta koska genen collo ahdistaa, luen. En mitenkään tehokkaasti. Ulkona on ensimmäinen hellepäivä ja lämpö hohkaa sisällekin.
Vihdoin 18:00 jälkeen luovutan ja lähden kotia kohti. Ostan kaupasta kesän ensimmäiset mansikat ja valkoviinin. Pitkästä aikaa teen ruokaa, joka ei ole 100% suoraan pakkasesta ja annan itselleni luvan lopettaa tältä päivältä. Ruoka, rauha, lasillinen viiniä ja aivoton toimintaelokuva nollaavat sopivasti mieltä. Viikonlopun missiona on lukea lisää genetiikkaa ja katsoa jääkiekkoa. Onni on, että latvialaiset ovat kovia kiekkofaneja, eli paikkoja kyllä riittää, missä seurata pelejä :)

Hyvää viikonloppua minä!
#edit. Hyvää jo alkanutta viikkoa allihopa! 

keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Jäähyväiset Prismalle ja vapaa-ajalle

Tämä tuli itselleni ja muille suomalaisille yllätyksenä ja järkytyksenä, mutta tässä joku viikko takaperin SOK ilmoitti lopettavansa Baltian Prismat epäkannattavina. :((

Maanantai; säätila: kesä maybe?
Eli hyvästi oivariini, lakritsi, pakaste karjalanpiirakat, laktoosittomat yogurtit ja hyla raejuustot. Laktoosi-intolerantikko itkee hieman, mutta näillä mennään. Onneksi laktoositonta maitoa ja juustoa löytyy paikallisistakin kauppaketjuista, mutta Prismassa oli vain mukavasti kaikki saman katon alla. Oli niin ikään sääli, että olin juuri sen viikonlopun Suomessa, kun alkoi hullut alet ja ihmiset ryntäsivät hullunkiilto silmissä ostoksille. Lähes kaikissa oli vähintään 30% ale, astioissa ilmeisesti jopa 60%. Kuten kuvitella saattaa, niin etenkin Muumi-astiat hävisivät saman tien kaupan hyllyiltä uusiin (luultavasti suomalaisten) kaappeihin. 

No. Itse tosiaan myöhästyin näistä kemuista, ja kun palasin Riikaan maanantaina, oli melkein kaikki "hyvä kama" hävinnyt. Sain ostettua itselleni alennuksesta jotain kosmetiikka-juttuja ja pakasteesta pyttipannua. Ja vähän muutakin. Hyllyt ammottivat jo paikoittain tyhjyyttään, mutta silti porukkaa oli aivan pipona repimässä viimeisetkin hyödylliset tavarat koreihinsa. Valehtelematta en ole koskaan nähnyt niin paljon porukkaa lähi-Prismassani :D

Keskiviikko aamu; säätila: WTF?!
Viimeiset 5-6 viikkoa semesteriä, sitten exam period!! Viimeisiä viedään ja toivotaan, että oma stressitaso pysyy vakaampana kuin paikallinen sää (kyllä, neljä vuodenaikaa on kiva, joskaan ei yhden viikon aikana). Seuraa luultavasti vaihteeksi hiljaiseloa, sillä pian taas alkaa tahti (ja luultavasti myös panta) kiristyä. Viimeisille viikoille luvassa ainakin genetiikan, histologian (viimeinen <3), microbiologian, anatomian ja physiologian collot, sekä anatomian "final exam" eli Anatomy Olympics, joka on suullinen koe (jaiks!!!). Exam periodilla minua odottaa tällä hetkellä "vain" histologia, mutta ei pidä manata liian aikaisin. Varsinkin genetiikan ja micron kanssa täytyy tehdä rutosti työtä, ettei autopass lipeä sormista - ja samalla putoa porukkaan, jotka kirjoittavat final examit.

Keskiviikko iltapäivä: It's spring again!!
Eli samaa vanhaa kiirettä. Kohta pääsee kesälaitumille (now would be great...)

perjantai 28. huhtikuuta 2017

Huhtikuun kuulumiset: vujut ja muuta

Mihin aika oikein menee?

Pääsiäistauko tuli ja meni ja vihelteli mennessään jo iät ajat sitten, ja vihdoin olisi muutakin kerrottavaa kuin että luetaan paljon. Varsinkin, kun kohtalo näköjään pisti itselleni pakkojarrun päälle iki-ihanan sairastumisen muodossa, niin pakko kai sitä oli vain levätä tämä päivä ja jatkaa pänttäämistä taas viikonloppuna.


Mitä sairastumisiin tulee, tiesin, ettei tämä ollut hyvä päivä saati sauma jäädä kotiin. Jouduin skippaamaan ensimmäistä kertaa practical tunnin, jonka seurauksena on extra kysymys kokeessa, joka sapettaa, mutta sille ei vain mahda mitään. Täytyy yrittää pitää huolta, ettei lisää poissaoloja (missään aineessa) tulisi enempää. Systeemi on aika raaka, mutta pitää huolen siitä, ettei tunteja niin vain skipata.


Nyt ajassa taaksepäin ja aiheista iloisempiin.

Saimme siis pitkän kevättauon/pääsiäisloman tuossa huhtikuun alusta pääsiäisen loppuun. Se teki enemmän kuin hyvää ja katkaisi sopivasti arkea, joka oli ollut siihen asti melko hektistä. Suomi, ystävät, kesätyöpaikka ja melkein viikko Dublinissa piristivät kummasti mieltä. Ainoa harmillinen asia oli se, että koirani jäi nyt Suomeen vanhempieni luo. Aika vain loppui kesken ja huomasin, ettei se Iriksellekään ollut hyväksi vain loikoilla päivät pitkät pienessä asunnossa, kun minä painoin kouluhommia. Koira tulee sitten taas mukaani Riikaan näillä näkymin 3. vuoden aikana, kun tahti rauhoittuu.


Pääsiäisen jälkeen meidät toivotti avosylin tervetulleeksi takaisin arkeen fysiologian koe ja vuosijuhlat, kun ainejärjestömme RiSLO (Riian Suomalaiset lääketieteen opiskelijat ry) täytti 5-vuotta <3 Näitä juhlia oli odotettu kauan ja ne olivat ensimmäiset laatuaan.


On jotenkin ihanan kotoisaa, kun tännekin tuodaan suomalaisia yliopistoperinteitä, kuten sitsit ja vuosijuhlat ja niin edespäin. Olin ollut kerran aikaisemminkin vujuissa, opiskellessani kemiaa, ja konsepti jotenkin toimi minulla. Kontrasti alun virallisuuden ja pönötyksen ja loppuillan railakkaan laulamisen välillä on aina riemastuttava. Juhlissa sekä kunnioitetaan vanhoja perinteitä että juhlitaan täydellä sydämellä (alkoholin hennolla avustuksella). Puheiden, laulujen, syömisten ja tanssien jälkeen suurin osa kävi pikaisesti vaihtamassa lyhyemmät mekot päälle ja juhliminen jatkui baarissa.


Toivon todella, että perinne jatkuu - jos ei välttämättä ihan vuoden välein, koska olemme vain pieni opiskelijajärjestö ja taloudellinen panos näihin juhliin on aina kova.  Viimevuoden vapaamuotoisemmat sitsit olivat hyvä vastine vuosijuhlille. No, oli miten oli, hauskaa oli ja ihmiset jaksoivat juhlia yön pikkutunneille asti yksityisessä jatkopaikassa. Hyvä määrä jaksoi myös ryömiä seuraavana päivänä perinteiselle krapula-brunssille, eli sillikselle.

Paras yöpala ikinä!

Viimeisiä kuukausia viedään! Yritetään pitää pää kasassa ja tunnelma korkeana. Kuulumisia taas kun aikaa on.

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Opiskelun oppiminen

Any questions?
   No
Everything clear?
   Yes (a lie)
Tired?
   Yes

Suora lainaus anatomian tunnilta muutaman viikon takaa.

Art class, eiku...

Kuulumisia 3. semmalta!
Hengissä siis ollaan hiljaisuudesta huolimatta.  Olo on aika ajoin hieman jyrän alle jäänyt, mutta ihan vahvasti menee vielä. Vielä kaksi viikkoa aherrusta ja kokeita, sitten pääsee taas hetkeksi hengähtämään pääsiäisloman kunniaksi.

Viimeistään tässä kohtaa on ollut pakko oppia myös opiskelemaan.
Enkä missään nimessä tarkoita sitä, ettei tähän mennessä ole pitänyt opiskella, mutta koska aika ja energia on rajallista, nyt pitää olla ennen kaikkea "energiatehokas".

Fysiologian "onnenpyörä":
eli kuka pääsee kertomaan mistäkin aiheesta taululle
Ja nimenomaan energiatehokkuus on tässä hankalinta.
Olen helposti "nollasta sataan" tyyppi (...vähän kaikessa) mutta nyt ei vaan voi puolet aikaa vetää lonkkaa ja lopun aikaa sykkiä (tai... tietenkin voi mutta ei, ei fiksua). Oikeastaan ainoa neuvo, minkä olen ylemmiltä vuosikursseilta saanut, olikin: Älä_jätä_mitään_roikkumaan! Kaikki sujuu kutakuinkin hienosti niin kauan, kun pysyy tilanteen tasalla. Tai ainakaan itse en lähtisi kokeilemaan, mitä tapahtuu, jos pudottautuu kyydistä. Kai siitäkin porukka selviää, mutta ei se varmastikaan yhtään sen mukavampaa ole.

Tämä on jälleen kerran niitä hetkiä, kun toivon, etten olisi aina päässyt niin helpolla. Sillä käsi sydämellä, vaikka olinkin ahkera lukiossa, niin ei minun tarvinnut siellä niska limassa raataa. Eli vaikka lukio opettikin minulle paljon, niin ei sitä, miten pitäisi ylipäätään opiskella. Sen olen oppinut vasta lukion jälkeen, kantapään kautta, valmistautuessani pääsykokeisiin tai opiskellessani Turun yliopistossa.  Ja viimeistään nyt näitä (kohta herraisä ties kuinka monta vuotta hiottuja) taitoja pääsee käyttämään ja vielä hieman soveltamaan ja hiomaan. Ja hiomaan...

Mainitsinko jo, että opisketekniikkaani vaati vielä(kin) vähän hiomista?

(#edit: sarkastinen piru olallani myös huomauttaisi, että niin ikään tämä postaus vaatisi 'lievää' hiomista.... miten niin väsyttää?)

Microbiologia: aihe jossa tieto tosiaan lisää tuskaa
Omat heikkoudet tulevat esille erityisesti nyt, kun työtä on paljon ja aina ei vain jaksa olla skarppina. Kuten alun dialogikin paljastaa, niin nyt väsyttää, toisinaan hajottaa, ja sen myös näkee naamasta, eikä silmipusseihin auta edes kilo puuteria tai valokynä. Kiireestä selviää kuivalla huumorilla, vertaistuella ja kofeiinilla. On tämä ollut aikamoinen kyyti tähän asti ja 'hauska' on vasta alkamassa. Kaiken opiskelun keskellä pitäisi varmaan oppia myös olemaan itselleen armollinen (joka on tietysti vaikeaa, koska tunnollisuuskompleksi) ja muistaa pitää itsestäni tarpeeksi hyvää huolta siitäkin huolimatta, että pohjimmiltaan jokainen lääkisopiskelija on enempi vähempi masokisti.
Utelias, työnarkomaani masokisti.

Spring, is that you? <3

Summasummarum... toivottavasti en jatkuvasti jauha vain samoista asioista uudestaan ja uudestaan, mutta jostain kumman syystä juuri opiskeluun liittyvät asiat ovat jatkuvasti mielenpäällä. Onneksi sentään kevät tuo tullessaan vähän vaihtelua opiskeluntäytteiseen elämään: tulee Viron ja Latvian suomalaisten lääkisopiskelijoiden yhteinen Baltia koulutus, koulutusiltoja (jos vaikka johonkin ehtisi) ja tietenkin Rislon 5-v vuosijuhlat eli vujut <3 Mekko on tosin vielä(kin) vähän kesken, mutta hei, onhan tässä vielä joitain viikkoja aikaa (eli mark my words; tulen niin varmasti viimeistelemään sitä viimeisenä yönä tai muutamia tunteja ennen juhlia...)

Visu labu!



keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Alku-arkikankeutta

"WELCOME BACK BIIIIITCH"

Jos yliopistolla olisi ääni, se luultavasti sanoisi jotain tuollaista.

Elikäs, 3 viikkoa (pian) 3. semesterin pyöritystä takana ja täytyy myöntää, että hommaa riittää!
Maanantait täyttyvät luennoista ja valinnaiskurssista. Tiistaina on practical tunteja, samoin keskiviikkona. Torstaisin on joskus luentoja ja perjantaina (alkaa) physiologia.

Huom: julkaisuvuosi
Ei kuulosta niin pahalta? No...

3. semma on tuonut mukanaan iki-ihanat (hyödylliset, joskin tunnolliselle ihmiselle stressaavat) viikkotestit. Genessä ei olla niin nöpönuukia, mutta microbilsasta ja physiossa pitää päästä kunnialla läpi, tai tulee lisäkysymyksiä tentteihin. Histosta piirretään yhä viikottain protocollia ja anatomia tietenkin vaatii oman aikansa. Valinnaisaineessani (Health behaviour) ilmeisesti pidetään esitelmiä ja kirjoitetaan lyhyitä esseitä.

Oppiaineita ei onneksi ole oikeastaan sen enempää (latvia menee vasemmalla kädellä). Eikä työmäärä ole niin ylitsepääsemättömän hirvittävä, mutta tässä kohtaan korostuvat myös ihmisten väliset erot.

Ne, jotka oppivat nopeasti, pärjäävät hyvin.
Itse en kuulu näihin onnekkaisiin.
Tietenkin kaikkien tarvitsee lukea, mutta se on eri asia, jos yhden täytyy päntätä uuden bakteerin nimiä ja luokitteluja 10 kertaa jos toisen täytyy lukea sama asia 100 kertaa.
En ole koskaan ollut kovinkaan lahjakas kielissä, ja sen kyllä näkee näissä tilanteissa; sanasto, termistöt, nimet jne.. Ne eivät jää päähäni helposti, kun tuntuu, että joillekin toisilla ne takertuvat kuin itikat kärpäspaperiin. Tietoa heitetään vesisangolla niskaan, mutta otsalle jää valumaan vain muutama pisara. Tämä taas johtaa siihen, että vaaditaan toistoa, toistoa ja toistoa ja - kappas ja kumma - tämä vie aikaa.

Aivojen nollausta
Onneksi sitä kuitenkin myös on tarjolla. Luentoja voi tarvittaessa skipata ja loppuviikko tosiaan on jo valmiiksi melko tyhjä. Tyhjä ei kuitenkaan tarkoita "tuijotan kattoa ja syljen pituutta", vaan omaa työskentelyä. Ainakin itselläni. Koska en edelleenkään ole niin fiksu, että oppisin asiat yhdellä istumalla.

Mutta kuten otsikkokin kertoo, hieman alkukankeutta ilmassa. Nukkuminen ollut vähän niin ja joo, testit stressaavat enemmän kuin pitäisi (koska tunnollisuus-kompleksi) ja viikonloppuina on ollut sen verran viihdettä, ettei lepoa ole oikein silloinkaan tullut. Opiskelurytmiä haeskellaan vielä, mutta eiköhän se tässä seuraavan 4kk aikana jossain kohtaa ala löytymään. Toivottavasti.

Kevättä (kauhunsekaisin tuntein) kyllä odotan! Ja valoa. Ja sitä, ettei koiraa tarvitse joka kerta pestä/pyyhkiä tassuja, kun tulee ulkoa.

Odotan myös itsekuria ja parempia yöunia. Etenkin viimeksi mainittua

Eli ei enää näin... #zombie


sunnuntai 12. helmikuuta 2017

3rd semester; mitä voi odottaa?

Huomenna alkaa!
Se paljon puhuttu ja peloteltu kakkosvuosi lääkiksessä.
Vuosi sitten - kun olin vasta aloittanut - kaikki puhuivat siitä, miten 3. semesteri tulee olemaan se hirveistä hirvein, mikä tulee viemään yöunet ja hermot, ja jonka aikana feilaa jos feilaa lääkiksessä. Joko aika on kullannut vanhempien opiskelijoiden muistot, tai sitten satuin keskustelemaan aiheesta vain niiden kanssa, jotka olivat sillä hetkellä 3. semesterillä. Sillä nuotti vaihtui noin puoli vuotta myöhemmin, jolloin vanhempia collegoihin - jotka rämpivät sillä aikaa 4. semesterillä - törmäsi sitäkin harvemmin, vieläkin väsyneempinä. Ja ainakin, mitä silloin heidän kanssaan juttelin, he olivat samaa mieltä asiasta: I'll get worse.


Tässä kohtaa voisin ristiä itseni siitä onnesta, että minulla on sentään koko kesä siinä välissä

Minulla oli lähes neljät täyttä viikkoa lomaa, joten eiköhän sitä olla nyt valmiita taas palaamaan arkeen. Hieman väsyttää aikaisen paluulennon takia, mutta toivon mukaan rytmi löytyy taas pian.
Lukkari on varsin... polarisoitunut. Päivät koostuvat "kaikki tai ei mitään" tyyppisesti joko luennoista tai practical tunneista. Torstait lähes aina tyhjiä, perjantain keskimäärin 1-2 practicalia, kun taas ma ja ti venyvät kymmen tuntisiksi, jos otetaan huomioon matkat koululta kotiin. Koiranomistajana olen rehellisesti sanottuna hieman huolissani, muuten lukkari on ihan okei. Täytyy löytää kolo, minkä välissä käydä kotona tai vaan tylysti skipata jotain luentoja (mikäli mahdollista). Onneksi Iris on iso tyttö ja se pärjää kyllä - kivaahan siitä ei kuitenkaan tule. Täytyy katsoa miten tämä lähtee sujumaan, mutta onneksi on aina se vaihtoehto, että koira menee takaisin Suomeen vanhempieni luo.

Siinäkin mielessä startataan ihan hyvillä mielin, sillä puskaradion mukaan meidän ryhmällä kävi ihan hyvä tuuri practical opettajien suhteen ja luentojen vetäjissäkin ollut pieniä (tervetulleita) muutoksia. Kuten olen ennenkin asiasta maininnut, practical tuntien miellyttävyys on aivan sen vetäjästä kiinni. Hyvä opettaja - kivaa tai edes siedettävää. Ei niin miellyttävä opettaja... tarvitseeko sitä edes sanoa? Lisäksi joidenkin tyyppien maine tuntuu kiirivän heidän edellään ja kaikki toivovat hartaasti, etteivät saa tiettyjä opettajia niskoilleen. Omalla ryhmälläni näytti käyvän hyvin, katsotaan, onko näin todellisuudessakin.
Lisäksi kiinnitin huomiota, että muutamien kurssien luennoitsijat olivat vaihtuneet. Ja kuinka ollakaan juuri niillä luennoilla, joilla juuri kukaan ei käsittääkseni käynyt (koska se ei ole pakollista, joskin suositeltavaa), syystä että ne eivät olleet kovinkaan hyviä.

Opiskelijat jakautuvat karkeasti kolmeen ryhmään (vapaaehtoisten) luentojen suhteen:
1) Ne jotka käyvät kaikilla
2) Ne jotka eivät käy missään
3) Ne jotka käyvät niissä, mitkä kokevat millään tavalla itselleen hyödylliseksi

Itse koen kuuluvani ryhmään 3, niin kuin luultavasti suurin osa kollegoistani. Yritän käydä kaikilla luennoilla, mutta toisinaan täytyy vain todeta, että a) tarvitsen unta b) pitää lukea tenttiin c) luennolla istumisessa ei ole mitään perkeleen järkeä.
Luennot rakentuvat vetäjänsä harteille ja valitettavasti kaikki luennoitsijat vain eivät ole niin hyviä. En tiedä ovatko muutokset sattumaa vai onko opiskelijoiden "jaloillaan äänestys" mennyt viimein perille yliopistossa - sillä ei ole väliä. Sillä on väliä, että muutoksia on tehty ja toivottavasti ne ovat hyviä.


Vanhoista oppiaineista esimerkiksi anatomia ja histologia ( jei! <3 ....nope) jatkuvat ja uusina alkavat fysiologia, genetiikka ja microbiologia. Kaiken kaikkiaan tulee olemaan entistä enemmän suurempia kokonaisuuksia, eikä niin paljon enää "pakollisia pikku-kursseja" joilla tuodaan eri maissa opiskelleiden taidot kutakuinkin samoille viivoille.

Yhteenvetona kai voisi todeta vielä, että niin paljon kuin koulun alku taas hiukan hermostuttaakin, niin voittaa tämä ainakin hetkeksi taas kesätyön metsästyksen, varsinkin kun tuntuu siltä, että huutelut menevät kuuroille korville tai vieheet jäävät ilman saalista. Periksi en anna (vielä), mutta alkaa olla melko turhautunut olo työnhaun suhteen...

Elikäs reippahasti käymme rekkain alle kohti seuraava lukukautta ja vuotta!

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Tietämättömyyden sietämätön keveys

Tiedättekö sen tunteen, kun joku ihminen, jota arvostat, katsoo sinua pitkään_ja_pettyneenä?

Tahtoisin käyttää sanaa "v*ttuuntuneena" mutta leikitään, että tämä on kaikille ikäryhmille sallittu blogi, eli yritän hillitä kielenkäyttöäni, vaikka viimepäivät ovatkin itsehillintääni koetelleen ('cought, USA, cough!')

Yksi lempi sarjakuva-artisteistani, check it out!
http://theawkwardyeti.com/chapter/heart-and-brain-2/

Olen ehkä maininnut ennenkin, että täällä ei paljon päitä silitellä. Päinvastoin, osa proffista ja opettajista ovat erittäin ankaria. Suurin osa (oikeasti) näistä ankaristakin versioista on kuitenkin myös oikeudenmukaisia, eli ei siinä mitään. Minusta on hienoa, että opiskelijoilta vaaditaan paljon, vaikka korkea vaatimustaso välillä herättääkin yleiskitisijät ulos luolistaan koulunkäytäville mellakoimaan aiheista, mitkä pitäisi vain purra ja niellä. Ollaan kuitenkin yliopistossa, eikä missään lasten leikkitarhassa. Välillä kuitenkin tämä vaativuus ja armottomuus sapettaa (ahaha, sainpas sisäelinvitsin sisällytettyä tekstiin, kuinka osuvaa ja ovelaa).

Eli.

Universaaleja, yleismaailmallisia totuuksia: jokainen opettaja pitää omaa ainettaan aina tärkeimpänä. Piste. Joskus he ovat oikeassa, ja sitten on sellaisia aineita kuin latina (tärkeä. h*lvetin hyödyllinen, mutta ei suinkaan mielestäni kaikkein tärkein). Näistä "vähemmän tärkeistä" aiheista pystyn vastaanottamaan kuraa niskaani, varsinkin jos tiedän sen ansaitsevani, mutta sitten on niitä tärkeitä aiheita, joista pidän, joihin haluaisin panostaa, mutta hei haluaisin pystyä juosta myös puolimaratoneja, mutta pystynkö? En. Näistä aineista ja näiden oppiaineiden opettajilta on kurjempaa saada ... palautetta. Summasumlaarum; aina se, että yrittää hienosti parhaansa pysyä aallonharjalla jokaisen oppitunnin aiheissa, ei yksinkertaisesti riitä, ja opettajat (nämä ovelat, tarkkasilmäiset ihanat) kyllä huomaavat sen, eivätkä jätä näpäyttämättä asiasta.


Ja kyllä. Silloinkin pitää/pitäisi/tulisi muistaa vain hengittää ja niellä. Vaikeaa ja veemäistähän se on, mutta niin maailma makaa, ja tulevaisuuden lääkärinä tähänkin alan kohokohtaan kannattaa tottua. Palautetta tulee ja tulee jatkossakin paljon. Osa on epäreilumpaa, osa taas täysin ansaittua. Sen takia on kaksi korvaa: toisesta sisään ja toisesta ulos prosessoimatta ja itseään sen enempää ruoskimatta. Frozenin sanoin: Let it f*cking go.

Ei täällä sen kummempaa. Pari rankkaa viikkoa takana, ja niistä vielä toivutaan, etenkin kun nukkuminen on ollut mitä on. Oikeasti on mennyt todella hyvin: tänä syksynä suoritettujen (6) kokeiden keskiarvo on tällähetkellä 7.7 (kyllä, laskin että voisin itselleni vakuuttaa, että ei tässä oikeasti mitään hätää ole ja olen hyvä (vaikkakin usein viimehetken) oppilas). Olen itse oikein tyytyväinen siihen, miten tämä syksy on mennyt, varsinkin kun pahin rytäkkä tarvottiin keuhkoputkentulehduksessa.
Niin. Pääsin siis ensi kertaa kokeilemaan terveydenhuollon palveluja alá Latvia, niistä lisää myöhemmin jahka saan tekstin viimeisteltyä.

Ugh. Olen puhunut (purkanut sanoiksi yleisfrustraatiotani), koska tunnetusti se on niin paljon hyväksi yleismielenterveydelle.

Hieman yli viisi viikkoa joululomaan enää!!
Eli kyllä se siitä :)

Dog tax

perjantai 21. lokakuuta 2016

Mukavuusrajojen tuolla puolen

Ihana Sarah Andersen
Pikapostaus "ruuhkaviikoilta".

Eli nyt se kiire on sitten löytänyt minut ja napannut kunnolla niskalenkkiin.
Takana ehdottomasti tämän syksyn rankin viikko (ja kirjoitan tätä siis keskiviikkona, haha!), mutta vielä ollaan hengissä --- helvetillisestä köhästä huolimatta. En tiedä mikä siinä aina on, kun kaiken - stressin, kiireen ja flunssan - täytyy rysähtää kerralla niskaan. Lenkkeily siis on pakostakin taas jäänyt ja kotona odottaa siksi aina entistäkin energisempi koiranpallero piristämässä flunssaista stressi-kimppua.

Takana siis biokemian ja anatomian ensimmäiset tentit lievässä lääketokkurassa ja seuraavina kahtena viikkoina on niin ikään kaksi tenttiä per viikko. Tämä oli tiedossa jo ajat sitten, ja siksi olen yrittänyt (enemmän tai vähemmän) valmistautua juuri näihin viikkoihin (henkisesti ja opiskellen) jo aikaisemmin. Ja juuri tästä syystä yksinkertaisesti inhoan, kun yks kaks tuleekin säätöä. Etenkin kun säätö johtuu vain siitä, että on ne samat ihmiset jotka valittavat aina ja kaikesta.

Muistisääntö joka jäi elämään muodossa "big boobs matter more"

Lyhyestä virsi kaunis: koko vuosikurssin koeaikataulut heitti häränpyllyä, koska osa ihmisistä kitisi niistä ja molecular biologyn department oletti/kuvitteli/tuli lopputulokseen, että kaikki olivat samaa mieltä ja halusivat muutoksia aikatauluihin. Lopputulos: iso sotku ja kiukkuisia ihmisiä, jotka eivät olleet alunalkujaan mitään muutoksia pyytäneet ja jotka joutuvat nyt setvimään muita kokeita eri päiville (RSU:ssa ensimmäisen vuoden opiskelijoille ei saa olla kuin maximissaan kaksi colloa viikossa, ja omalle ryhmälleni oli vähällä napsahtaa kaksi colloa ja yksi exam nyt peräkkäisille päiville) Toivottavasti konkreettiset aikataulumuutokset jäävät pieniksi, mutta ei tämä ainakaan tätä hektistä ja stressintäytteistä viikkoa parantanut. En usko, että kukaan odotti, että tästä nousisi tällainen farssi, mutta kun koulua on ennen joululomaa jäljellä alle kaksi kuukautta, niin viikko sinne tänne vaikuttaa kummasti kokonaisuuteen. Ikävintä tilanne on niille, jotka ovat varailleet jo lentoja kotiin lomiksi, koska kuvittelivat tietävänsä koeaikataulunsa.

#perjantai edit.

Tulihan se viikonloppu vihdoin ja ehdin/jaksoin/kykenin jopa viimeistelemään postauksen!! Villinä suunnitelmana olisi viettää aika histologian parissa <3
Aivotoiminnan puuttuessa korvataan löpinä kuvilla tällä kertaa. Täällä on mitä kaunein syksy! Aamut on kyllä välillä hävyttömän kylmiä, etenkin kun tuulee, mutta siitä huolimatta odotan jo ensilunta ja talvea.

Tattis, yliväsynyt keuhkotautinen kiittää ja kuittaa, ja lepää loppuillan.

Space Monkey!!


Cake tax
Tyylikkäästi muovipurkin kansi lautasena koska tistkaaminen on tunnetusti yliarvostettua

perjantai 30. syyskuuta 2016

Loppuunpalamisen ABC


"You know, you really should watch your blood pressure. My nephew Izzy just keeled over mid-mango. Stress, it's a killer, sir. And he was a fruit bat. No meat. No blood even." - Bartok, Anastasia

Lempirepliikkini yhdestä lapsuuteni suosikkielokuvista. Niin se vain on, että joskus totuus tulee lepakon suusta.



Olemme melko paljon puhuneet viimepäivinä opiskelusta ja ennen kaikkea, miten paljon pitäisi opiskella. Ja vastaus on melko yksinkertainen; niin paljon kuin tarvitsee. 

Tämä ei siis tarkoita 24/7 tauotta ja ilman vapaa-aikaa tai liian kosteita iltoja ystävien kanssa. Herttinen ei. Itse olen yrittänyt taktiikkaa "joka päivä jotain", toisina päivinä enemmän ja toisina vähemmän. Kalenterini täyttyy kiinteiden aikataulujen lisäksi epämääräisistä lukusuunnitelmista, jotka harvoin pitävät - mutta ovat lähinnä suuntaa antavia. Olen luonteeltani ehkä "inan" neuroottinen ja kontrollia rakastava, joten selkeät suunnitelmat tuovat mielenrauhaa ja järjestelmällisyyttä. Muuten kävisi niin veljenpoika Izzylle.


Tutuille ei tule yllätyksenä, että järjestelmällisyys ei yllä työpöydälle asti...

Mieluusti naiivina haluaisi lisätä lausahdukseen "niin paljon kuin tarvitsee", että "niin paljon kuin tuntuu hyvältä". Tämä ei kuitenkaan onnistu, ja se on fakta. Tulee olemaan niitä viikkoja, kun väsyttää, vituttaa, on kipeä ja koirallakin vatsa kuralla, mutta silti täytyy jaksaa olla nenä kirjassa ja tehdä hommansa ajallaan. Preklinikka (ensimmäiset 2,5-3 -vuotta, en muista tarkalleen) ovat aika armottomia. Practical tunneille on osallistuttava, tai korvattava, joka on usein työläämpi prosessi kuin räkä poskella tunnille meneminen. Practical tunneille usein on valmistauduttava joko lukemalla, tai tehtäviä tekemällä, on protocollia piirrettävänä tai esitelmiä tehtävänä. Toisissa aineissa ollaan armeliaampia kuin toisissa. Mutta kaikkia yhdistää se, että jälkeen ei ole hyvä (eikä kiva) jäädä. Tämän sain itsekin tuta latinan tunnilla, kun tuntui että kaikki tieto edelliseltä semesteriltä oli valunut korvista ulos tai hautautunut aivojen suloiseen informaatioähkyyn.






Eli siis "niin paljon kuin tarvitsee ja usein enemmän kuin huvittaisi". Asiat on opittava, mutta jokainen tarvitsee siihen oman aikansa. Itse ainakin tarvitsen paljon aikaa ja kertausta. Ystävä nauroikin, kun olin ollut vapaapäivänä koululla lukemassa, että "oletpa ahkera". Taisin vastata, että "Tyhmän täytyy olla."

Silti katson kauhulla sitä, miten jotkut ihmiset jo tässä vaiheessa (semesteriä ja ylipäätään 2:lla semesterillä) hautaavat mielestään kaiken muun ja uppoutuvat kirjojen pariin niin, että stressitasot hipovat pilviä, eikä aikaa muka löydy mihinkään muuhun.. Tietenkin olen vain ulkopuolinen tarkkailija, mutta kyllä sitä välillä mietin, että miten jotkut ihmiset jaksavat ja koska ensimmäinen palaa loppuun stressin nakertamana. Niitä viikkoja/kuukausia tulee, että on ihan sairaasti hommaa, mutta silloin ne viikot tai kuukaudet jaksaa, jos ei ole polttanut itseään ihan loppuun jo aikaisemmin. Itsensä ja voimien säännöstely on taitolaji, jossa en ole itsekään vielä mikään mestari, mutta kovin sitä on joutunut opettelemaan. Asioita saattaa olla keskeneräisenä noin sata, mutta sitten ei auta muuta kuin tarttua niihin yksi kerrallaan sen mukaan, miten akuutti asia on. Ja jos jokin menee metsään, niin ei auta kuin nostaa itsensä niskasta ylös ja yrittää uudestaan. Asioiden panikoiminen etukäteen kaikkine mahdollisine skenaarioineen on turhaa ajanhukkaa, mistä olen tietoisesti (yrittänyt) opetellut eroon. Myönnän kuitenkin auliisti, että itse pelkään eniten sitä hetkeä, kun (ja kyllä KUN) ensimmäisen kerran feilaan collon tai examin. Sillä ne - epäonnistumiset - ovat oikeasti niitä hetkiä, kun ihmisen kanttia mitataan. Toisin kuin se, miten henkihieveriin itsensä saa stressattua sitä ennen.


Esimerkkiviikko kauppapäiviä myöten suunniteltuna

Joten ei vielä Izzya, vaan huomenna juhlitaan kandeja! Attendo tulee pitämään meille Riian opiskelijoille koulutustilaisuuden päivystyksen peruspotilaista ja sen sudenkuopista, ja iltaa jatketaan juhlimalla niitä, joilla on preklinikka taputeltu. Eli tennarit vaihdetaan korkkareihin ja pääsen vihdoin korkkaamaan uuden, kirpparilta löydetyn pikkumustan.

Stressata siis ehtii myöhemminkin, nyt saa vielä elää, hengittää ja juhlia. Opintojen ohella ja ehdolla :D 

Viikonloppuja! <3

perjantai 2. syyskuuta 2016

Vähän pidempi vaihto

Kesä on ollut ihana ja vapauttava, mutta samalla se on hieronut vasten naamaa eräitä elämän realiteetteja. Jotenkin tajuaa olevansa oikeasti poissa monen itselleen tärkeän ihmisen jokapäiväisestä elämästä. Olen joskus aikoinani jutellut ystävieni kanssa heidän vaihto-opiskeluvuoden tai -puolivuotisensa jälkeen, ja puheeksi noussut se paradoksi, että itse kulkee jotenkin paikoillaan kaikkien muiden elämien kiitäessä eteenpäin. Kun ei ole läsnä, niin pakostakin asioita jää näkemättä ja kokematta.

En tiedä johtuuko tämä vain iästäni, kun tuntuu, että asioita tuntuu hurjan paljon juuri nyt. Ystäväni ovat keskimäärin saman ikäisiä tai vuoden, pari nuorempia tai vanhempia. Ainakin oma (lähin) ystäväpiirini eli sellaisessa iloisessa "olemme ikuisesti nuoria" kuplassa vielä viisi vuotta sitten. Meillä oli suuria unelmia uran ja opiskelun suhteen, haaveilimme matkoista lähelle ja kauas, eikä kellään ollut kiire naimisiin tai perheen perustamiseen. Nyt, entistä lähempänä seuraavaa tasalukua, huomaan että alamme pikkuhiljaa siirtyä sellaiseen elämänvaiheeseen, jota kutsutaan aikuisuudeksi. Toiset menevät kihloihin, toiset suunnittelevat häitä, parit hankkivat lapsia tai koiranpentuja, ostavat talon tai valmistuvat kouluista ja siirtyvät siten työelämään. Puhutaan kaipauksesta rauhaan kaupungin melskeestä, asettumisesta. Nämä ovat kaikki ihania, luonnollisia asioita, ja luultavasti suurin osa meistä ennen pitkää tällaiselle tielle astuu. Mutta se on hurjaa yrittää seurata (pysyä perässä) näistä kaikista asioista sivusta seuraajana.

Sitä ei jotenkaan pysty rekisteröimään, että kuljenhan minäkin koko ajan elämässäni eteenpäin. "Minä" on ikään kuin sokea piste, minkä edistymistä ja muuttumista ei havaitse kuin vasta pitkän ajan jälkeen, kun alkaa muistelemaan, millaista oma elämä aikoinaan on ollut. Tajusin itse asiassa tämän asian jutellessani yhden ystäväni kanssa, jota en ollut nähnyt kunnolla pitkään aikaan. Olimme molemmat aivan eri tilanteissa kuin jotain vuosia takaperin. Silti oli helppoa ja luonnollista vain istua alas ja jutella, päivittää melkein vuoden kuulumiset teekupposet kädessä. Se tuntui hyvältä ja lohdulliselta: vaikka olisi kuinka kauan poissa, niin kyllä niistä itselleen tärkeistä asioista pystyy pitämään kiinni.

Viisi ja puoli vuotta on pitkä aika, mutta ei aikaa saa kulumaan sen nopeammin murehtimalla, miltä elämä näyttää sen jälkeen. Luultavasti tähän "etä-ystävyyteen" myös tottuu - minä itse lähinnä. Vanhoista tavoista, ympyröistä ja ihmisistä oli kuitenkin paljon vaikeampi hellittää otetta kuin olin olettanut. Onneksi sitä on kuitenkin luonut myös tietoisesti uusia ympyröitä, ihmissuhteita ja rutiineja Riikassa. Ensimmäinen puolivuotinen tuntui kaiken uuden opettelemiselta apupyörien kanssa, ehkä seuraava puolivuotinen on jo siltä osin armeliaampi.

perjantai 27. toukokuuta 2016

"Vielä kaksi viikkoa..."

...Kaksi viikkoa, my ass.

Alunperin arvioitu 6 viikkoa muuttuikin seitsemäksi viikoksi, koska koeaikataulut varmistuivat viimein. Huomaan kuitenkin, että jatkuvasti hoen itselleni kuin mantraa, että "seuraavat kaksi viikkoa vielä, seuraavat kaksi viikkoa vielä..." Ei kuusi (tai tässä tapauksessa jo 3vkoa ja 4 päivää), vaan aina kaksi. Kaksi viikkoa vielä...


Niin mitä sitten? Maailmanrauha laskeutuu ja pääsen kirmaamaan pylly paljaana pellolle ansaitulle kesätauolle? Ei suinkaan, ihan puhdasta sparrausta ja itsensä kusettamista tämä on. Mieli ja stressinsietokyky sietävät vain paremmin lyhyitä pyrähdyksiä kuin maratoneja (story of my jogging too...) Huomasin itseasiassa vanhasta viestistä, että hoin tätä "seuraavat kaksi viikkoa" mantraa jo viikko sitten. Ja taas kerran; seuraavat kaksi viikkoa niin...

Niin. Mitä sitten?
No, ollaan ainakin päästy pahimman yli, eli ensimmäinen exam tehty ja anatomian toinen collo. Ja toivon mukaan tarpeeksi hyvällä menestyksellä. Anatomian colloa seuraavalla viikolla on vähän lisää kokeita: kemiaa, latviaa (itseasiassa jopa kaksi testiä) ja niin sanotut "anatomia olympialaiset", mikäli autopass mahdollisuus napsahtaa (ja senhän eteen tehdään perse ruvella hommia!). Anatomy Olympics on suullinen koe, jossa täytyy osata vastata riittävän hyvin yhteen kysymykseen aiheina luut, lihakset ja ligamentit. Tällä tavalla voi välttää examin, ja niin paljon kuin tällä hetkellä ajatus anatomiasta selittämisestä opettajalle kuumottaakin, niin kaikki tähtäävät tähän. Tarkoitus on mitata ymmärrystä anatomista ylipäätään, mutta laajasta alueestaan huolimatta sen ei pitäisi olla mikään mahdoton tehtävä jos on pärjännyt edellisissä colloissa hyvin.


Mutta SEN jälkeen, ollaan oikeasti lähellä kalkkiviivaa, sillä kahden viimeisen kokeen välillä on jopa yli viikko. Juhannus näyttää edelleen mahdolliselta, joten toivotaan parasta, että kaikki menee hyvin. Täällä tunnelma kanssa opiskelijoiden kesken on selvästi malttamaton: kaikki haluavat palata jo kotimaihinsa lomalle ja ehkä lievää turnausväsymystäkin on ilmassa. Itsellenikin on kasvanut järkyttävä  tarve päästä Suomeen. Ystäviä ja perhettä huomaa kaipaavansa kasvavassa määrin, samoin niinkin naurettavia asioita kuin kunnollinen salmiakki ja laajaa valikoimaa laktoosittomia maitotuotteita. Ja niin paljon kuin pidänkin Riiasta - etenkin mitä pidemmälle kesää mennään - niin kyllä se on niin että "tyttö voi lähteä Turusta, mutta Turku ei tytöstä". Turku on itselleni jonkinlainen henkinen koti, ja Riika taas sellainen arki-koti, jossa ollaan väliaikaisesti toteuttamassa unelmia ja eletään irrallaan 'vanhasta' elämästä.


Mutta niin. Ei täältä vielä lähdetä. Huomenna (viikonlopun kunniaksi) alkaa anatomia tankkaus. Kunhan vain flunssa-allergia-mikälie-combo hellittäisi pian, niin voisi olla ehkä valoisammalla mielellä.

Kaksi viikkoa vielä... niin voi oikeasti hengittää.

Viikonloppuja! <3

(yhden) vakkaripaikan kesäterassi... ja sen maskottipupu -->