Loppuunpalamisen ABC

"You know, you really should watch your blood pressure. My nephew Izzy just keeled over mid-mango. Stress, it's a killer, sir. And he was a fruit bat. No meat. No blood even." - Bartok, Anastasia

Lempirepliikkini yhdestä lapsuuteni suosikkielokuvista. Niin se vain on, että joskus totuus tulee lepakon suusta.

Olemme melko paljon puhuneet viimepäivinä opiskelusta ja ennen kaikkea, miten paljon pitäisi opiskella. Ja vastaus on melko yksinkertainen; niin paljon kuin tarvitsee. 

Tämä ei siis tarkoita 24/7 tauotta ja ilman vapaa-aikaa tai liian kosteita iltoja ystävien kanssa. Herttinen ei. Itse olen yrittänyt taktiikkaa "joka päivä jotain", toisina päivinä enemmän ja toisina vähemmän. Kalenterini täyttyy kiinteiden aikataulujen lisäksi epämääräisistä lukusuunnitelmista, jotka harvoin pitävät - mutta ovat lähinnä suuntaa antavia. Olen luonteeltani ehkä "inan" neuroottinen ja kontrollia rakastava, joten selkeät suunnitelmat tuovat mielenrauhaa ja järjestelmällisyyttä. Muuten kävisi niin veljenpoika Izzylle.

Tutuille ei tule yllätyksenä, että järjestelmällisyys ei yllä työpöydälle asti...

Mieluusti naiivina haluaisi lisätä lausahdukseen "niin paljon kuin tarvitsee", että "niin paljon kuin tuntuu hyvältä". Tämä ei kuitenkaan onnistu, ja se on fakta. Tulee olemaan niitä viikkoja, kun väsyttää, vituttaa, on kipeä ja koirallakin vatsa kuralla, mutta silti täytyy jaksaa olla nenä kirjassa ja tehdä hommansa ajallaan. Preklinikka (ensimmäiset 2,5-3 -vuotta, en muista tarkalleen) ovat aika armottomia. Practical tunneille on osallistuttava, tai korvattava, joka on usein työläämpi prosessi kuin räkä poskella tunnille meneminen. Practical tunneille usein on valmistauduttava joko lukemalla, tai tehtäviä tekemällä, on protocollia piirrettävänä tai esitelmiä tehtävänä. Toisissa aineissa ollaan armeliaampia kuin toisissa. Mutta kaikkia yhdistää se, että jälkeen ei ole hyvä (eikä kiva) jäädä. Tämän sain itsekin tuta latinan tunnilla, kun tuntui että kaikki tieto edelliseltä semesteriltä oli valunut korvista ulos tai hautautunut aivojen suloiseen informaatioähkyyn.

Eli siis "niin paljon kuin tarvitsee ja usein enemmän kuin huvittaisi". Asiat on opittava, mutta jokainen tarvitsee siihen oman aikansa. Itse ainakin tarvitsen paljon aikaa ja kertausta. Ystävä nauroikin, kun olin ollut vapaapäivänä koululla lukemassa, että "oletpa ahkera". Taisin vastata, että "Tyhmän täytyy olla."

Silti katson kauhulla sitä, miten jotkut ihmiset jo tässä vaiheessa (semesteriä ja ylipäätään 2:lla semesterillä) hautaavat mielestään kaiken muun ja uppoutuvat kirjojen pariin niin, että stressitasot hipovat pilviä, eikä aikaa muka löydy mihinkään muuhun.. Tietenkin olen vain ulkopuolinen tarkkailija, mutta kyllä sitä välillä mietin, että miten jotkut ihmiset jaksavat ja koska ensimmäinen palaa loppuun stressin nakertamana. Niitä viikkoja/kuukausia tulee, että on ihan sairaasti hommaa, mutta silloin ne viikot tai kuukaudet jaksaa, jos ei ole polttanut itseään ihan loppuun jo aikaisemmin. Itsensä ja voimien säännöstely on taitolaji, jossa en ole itsekään vielä mikään mestari, mutta kovin sitä on joutunut opettelemaan. Asioita saattaa olla keskeneräisenä noin sata, mutta sitten ei auta muuta kuin tarttua niihin yksi kerrallaan sen mukaan, miten akuutti asia on. Ja jos jokin menee metsään, niin ei auta kuin nostaa itsensä niskasta ylös ja yrittää uudestaan. Asioiden panikoiminen etukäteen kaikkine mahdollisine skenaarioineen on turhaa ajanhukkaa, mistä olen tietoisesti (yrittänyt) opetellut eroon. Myönnän kuitenkin auliisti, että itse pelkään eniten sitä hetkeä, kun (ja kyllä KUN) ensimmäisen kerran feilaan collon tai examin. Sillä ne - epäonnistumiset - ovat oikeasti niitä hetkiä, kun ihmisen kanttia mitataan. Toisin kuin se, miten henkihieveriin itsensä saa stressattua sitä ennen.

Esimerkkiviikko kauppapäiviä myöten suunniteltuna

Joten ei vielä Izzya, vaan huomenna juhlitaan kandeja! Attendo tulee pitämään meille Riian opiskelijoille koulutustilaisuuden päivystyksen peruspotilaista ja sen sudenkuopista, ja iltaa jatketaan juhlimalla niitä, joilla on preklinikka taputeltu. Eli tennarit vaihdetaan korkkareihin ja pääsen vihdoin korkkaamaan uuden, kirpparilta löydetyn pikkumustan.

Stressata siis ehtii myöhemminkin, nyt saa vielä elää, hengittää ja juhlia. Opintojen ohella ja ehdolla :D 

Viikonloppuja! <3