State exam: DONE

 6 vuotta lääkistä, done. 6 vuotta Latviassa taputeltu. Olo on todella epätodellinen.

Tämä viikko oli exam viikko. Koronan vuoksi yleensä kolmipäiväinen state exam oli tosiaan nyt kaksipäiväinen. Tiistaina oli teoriakoe (10 kysymystä jaettuna kahteen 100min settiin, tunnin tauko välissä) kotikoneella respondus LockDown browserin kanssa (mikä estää huijaamasta kokeen aikana). Repondus on vanha tuttu korona-ajalta. Ja siitä huolimatta (ja ehkä juuri syystä) yksi suurimmista stressin aiheuttajista juuri ennen examia oli, että miten respondus toimii sinä päivänä. Itsellä ei onneksi ollut mitään suuria ongelmia. Ja vaikka ensin en ollut hirveän innostunut tauosta kesken koetta, tämä oli todella hyvä. Tunnin aikana ehti syödä, käydä vessassa, nollata hetkeksi päätä ja kerrata vielä hetki aiheita, jotka olivat vielä edessä. 

Parasta kuitenkin teoriakokeen jälkeen oli se, että sen jälkeen ei tarvinnut (tai voinut) tehdä mitään. Koe oli tehty. Seuraava 24h piti vain odottaa. Keskiviikko iltapäivällä arvottiin potilas case päivän erikoisala (sisätaudit, kirurgia, trauma-ortopedia, naistentaudit, infektiotaudit tai lastentaudit). Itselleni arpa osui trauma-ortopediaan, mikä ei ollut mikään oma suosikkini. Loppu keskiviikko ilta (ja yö) tuli kerrattua vielä kerran eri murtumatyypit ja niiden hoitolinjat, selkärankatraumat, trauma (ABCDE) protokollat ja palovammojen hoito. Sekä noin 200 erilaista röntgenkuvaa.

Torstaina saimme potilas casen ja siihen liittyvät kysymykset (diagnoosi, differentiaali diagnoosi, hoito ja tutkimussuunnitelma). Vastausaikaa oli 30min, jonka jälkeen oli keskustelu aiheesta raadin kanssa Zoomin kautta. Omassa raadissani ei ollut pelkästään ortopedeja mutta myös neurokirurgi ja muita kirurgian erikoisalojen edustajia. Keskustelun ja kysymyksien jälkeen minut siirrettiin hetkeksi eri break out roomiin, minkä jälkeen raati antoi arvosanan potilas casesta. Tämän vuoksi uskallan jo varmaksi sanoa, että state exam on taputeltu ja päästy kunnialla läpi. 

Mitä nyt?

Ensimmäiset päivät examin jälkeen on lilluttu jossain epätodellisessa euforiassa. Nähty ystäviä. Ja nukuttu. Kävimme kämppiksen kanssa lähes kolmen tunnin kylpylä hoidossa (infrapunasaunaa ja hierontaa), mikä teki todella hyvää. Sitä ei edes ymmärtänyt, miten jumissa koko kroppa oli yli 2kk lukemisurakan ja 1kk tiiviin thesis kirjoittamisen jälkeen. Väsymys hiipii aina vasta jälkikäteen. Onneksi kuitenkin tällä kertaa olin ottanut nukkumisen prioriteetiksi nr.1. Viimeiset kuukaudet on vedetty ensin melatoniinin ja sitten mirtazapiinin avulla ja uskon, että tämän avulla pää on pysynyt näinkin hyvin kasassa valtavan stressin alla. Uni ja ruoka ovat todella tärkeitä, eikä niistä pitäisi ikinä pihdata, vaikka ei olisi "aikaa". 

Virallinen valmistumispäivä on vasta helmikuussa. Sitä ennen ei oikeastaan voi tehdä muuta kuin levätä ja palautua. Saamme tutkintotodistuksen vasta valmistumispäivänä ja sen jälkeen alkaa byrokratiamylly Valviran kanssa. Ja sen jälkeen on oikeasti valmis, laillistettu lääkäri, myös Suomessa.

Ja se tuntuu aivan absurdilta. Mutta hyvällä tavalla.

Suunnitelmat keväälle on jo lyöty lukkoon ja olen aivan älyttömän innoissani. Palaan näihin suunnitelmiin myöhemmin. En ole vielä lyönyt lukkoon, mitä teen jatkossa blogin kanssa. Tämä on ollut ennen kaikkea "päiväkirja" lääkiksen läpi ja nyt tämä osa matkaa on tullut päätökseen. Luultavasti muutama postaus tulee vielä siirtymisessä Latviasta Suomeen ja laillistumisesta, mutta siitä eteenpäin en ole varma. En esimerkiksi tiedä haluanko jatkaa blogin kirjoittamista erikoistuessa. Olisiko sille kiinnostusta?

Final countdown: viimeinen kuukausi lääkistä

Tänään lounasta kokatessa tulin ajatelleeksi, että nämä olivat sitten Riian viimeiset riisit.
Ja eilen juuri keskusteltiin Kämppiksen kanssa siitä, onko järkeä ostaa enää jauhoja, kun vanha pussi loppui.
Asunnosta ovat hävinneet molemmat pyörät, peili ja matto. Yksi kuorma särkyviä astioita lähti tutun mukana autokyydillä Suomeen. 

Ymmärrys siitä, että aika Riiassa lähenee loppuaan, muuttuu kokoajan konkreettisemmaksi. Ja pitää sisällään monenlaisia tunteita riemusta ahdistukseen. Ja haikeutta. Lähtö täältä auttamatta tarkoittaa sitä, että välimatkat ulkomaalaisiin ystäviin kasvaa, kun ystäväpiiri hajoaa ympäri Eurooppaa. Samaan aikaan on enemmän kuin valmis aloittamaan uusi elämänvaihe. 

Mikäli kaikki menee hyvin, niin 1kk kuluttua on lopputentti (eli State exam) ohi. Ja tällä hetkellä olen hyvin kateellinen Suomessa opiskeleville kollegoille, ettei heidän tarvitse sitä käydä läpi. Tentti on koronan vuoksi meillä etänä ja "vain" kaksipäiväinen. Heti tammikuun alussa on kirjallinen tentti, jossa on yhteensä 10 kysymystä 444:n kysymyksen "paketista". Kysymyksiä on mm. sisätaudeista, kirurgiasta, trauma/ortopediasta, lastentaudeista, infektioista, neurologiasta ja niin edelleen. State examin toisena päivänä on potilas case, joka pitää esitellä raadille (eli suullisesti kertoa diagnoosi,  perustelut sille, erotus-diagnostiikka, ehdotukset tarvittavista lisätutkimuksista ja hoitosuunnitelma). Potilas casesta ei tiedä etukäteen muuta kuin laajempi erikoisala (eli esimerkiksi sisätaudit tai kirurgia) ja tämäkin vasta vuorokausi ennen itse tenttiä. Tentissä kiinnitetään huomiota loogiseen ja analyyttiseen päättelykykyyn ja tietysti omaksuttuihin taitoihin opintojen aikana.

Lukeminen on vaatinut kyllä paljon henkisesti ja fyysisesti. Välillä tulee suoranaiset flashbackit ajasta, kun luki lääkiksen pääsykokeeseen Suomeen. Melatoniinia on tarvittu usein unta auttamaan. Ja vaikka melunestokuulokkeet ovatkin olleet taivaan lahja, ne ovat myös aiheuttaneet painaumia silmälasien sangoista. Niska-hartiaseutu on myös ottanut itseensä, kun lukee päivästä toiseen tietokoneen ääressä. Tähän onneksi jumppanauha on tuonut pientä helpotusta. Olen yrittänyt nyt priorisoida hieman paremmin kroppani, eli nukkua, syödä ja verrytellä, sekä nähdä ystäviä, vaikka stressi alkaa selkeästi ottaa osansa. Mutta kuten itselleni jatkuvasti muistutan - tämä on maraton, ei sprintti. Kaikesta muustakin on selvitty ja niin selvitään tästäkin, jos ei muulla niin supisuomalaisella sisulla ja perkeleellä. 

Viimeinen kuukausi vielä. Tähän tähdätään.

Lääkiksestä työelämään

That's all folks. Seuraavan kerran luentoja ensi syksyllä. Viimeisen kerran.

En voi väittää, etteikö aina vain lähestyvä valmistuminen aiheuttaisi ajoittain suurta ahdistusta ja eksistentiaalista kriiseilyä. Olen ihminen, joka rakastaa etukäteen suunnittelua. Haluan tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu elämässä (ainakin isossa mittakaavassa). Siitä huolimatta, opiskelujen aikana olen yrittänyt aktiivisesti vältellä kysymystä, mitä haluan tehdä valmistumisen jälkeen ja aina kun ystävät muistuttavat aina vain lähestyvästä state examista, työnnän enemmän tai vähemmän metaforisesti parsakaalit korviini ja teeskentelen, ettei sitä ole vielä olemassa (aivan niin kuin ei thesis aihettakaan... oh boy). 

Jossain kohtaa ymmärsin, mistä ahdistus valmistumisesta johtuu. Ja se oli oikeastaan surkuhupaisaa. Puhun tietysti vain omasta puolestani, mutta itselläni ahdistus tulevaisuudesta palauttaa mieleen ihanat muistot vuosikausia kestäneestä pääsykoerumbasta; pänttäämisestä, stressistä ja pettymyksistä, mihin ei voinut sanoa muuta kuin "no, ensi vuonna uudestaan". Kun LL (laillistettu lääkäri) tutkinto on kourassa alkuvuonna 2022 (oh god...), niin olen miettinyt alustavasti muutamia vaihtoehtoja:

1) Terveyskeskus (min. 9kk) 
2) YEK, eli yleislääketieteen erityiskoulutus (johon kuuluu myös TK min. 9kk, ja josta haluaisin ehkä kirjoittaa myöhemmin vielä enemmän, kunhan olen tutustunut asiaan paremmin)
3) Päivystys
4) Koejakso erikoisalalla X (ihanteellisesti 6kk, niin siitä olisi hyötyä erikoislääkärihakua varten...)
5) Joku muu, mikä?

Erikoislääkärikoulutukseen on haku nykyään kahdesti vuodessa ja sen muutoksista olen kirjoitellut aikaisemmin täällä. Ja aivan niin kuin 26.3.2021 julkaistussa Lääkärilehden artikkelissa vähemmän yllättävästi todetaan, haku-uudistus ei ole poistanut alkuperäistä ongelmaa, että tietyille aloille on tunkua ja toisille ei (vaikea arvata, minne itse mielin?). Asia, mitä taas en ollut aikaisemmin jostain syystä hoksannut, oli että syy tähän onkin paljon syvemmällä kuin olin alunperin ajatellut. Nykyinen lääkikseen pääsykoe ei millään tavalla tue niitä, jotka ovat kiinnostuneita psykiatriasta (arvatkaa, millä alalla on jatkuva lääkäripula?). Psykologia ei kuulu edes hakukriteereihin. Sen sijaan alalle haetaan matemaattis-luonnontieteellisesti lahjakkaita ihmisiä, joita kiinnostaa enemmän miten ihmisen ruumis kuin mieli toimii (näin hyvin kärjistetysti ilmaistuna; asia ei tietenkään ole näin mustavalkoinen).

Lääkärilehden artikkelissa oli toinen hyvä pointti oli, miten tärkeää on tuoda pienempiä erikoisaloja tutuksi opintojen aikana. Ja tämän allekirjoitan täysin. Myönnän itsekin, että esimerkiksi hematologia oli ala, jota en ikinä olisi ajatellut, ennen kuin meillä oli erinomainen heman kurssi. Ja vaikka hematologia ei missään nimessä ole yhtä pieni erikoisala kuin fysiatria ja laboratoriolääketiede, niin tämä on silti hyvä esimerkki siitä, miten hyvä kurssi voi inspiroida opiskelijoita. 

Lääkärikunta on onneksi kuitenkin jo nyt hyvin, hyvin heterogeeninen sekametelisoppa ihmisiä. Jos oma kokemus lääkäreistä rajoittuu pelkästään satunnaisiin tk-käynteihin, niin tietenkään tätä ei huomaa. Mutta alalle mahtuu paljon erilaisia persoonia ja tempperamentteja, erilaisine vahvuuksineen ja kiinnostuksen kohteineen. Ja tämä on mielestäni yksi alan parhaista puolista. Tarvitaan paljon erilaisia ihmisiä erilaisille erikoisaloille. Toivon mukaan vain tulevaisuudessa psykiatria kokisi oman renessanssinsa, koska töitä tekijälle riittäisi. Valitettavasti vain en usko, että oma persoona tai temperamentti sopisi alalle ja tämäkin asia on tärkeä itsestään tietää. 

Mikä alalla on ihanaa, on myös se, että yksi ainoa erikoisala ei välttämättä ole "se oikea". Erikoisaloja on 50. Siinä on varaa valita ja itse luotan sattuman, aktiivisen harhailun ja tuurin voimaan. Minulla on aina ollut muutama suosikki, joita olen pyöritellyt mielessäni, mutta ei sitä yhtä ainoaa. Kun totuus on, etten tiedä, mitä haluan tehdä "isona". Ja sehän ei ainakaan tee tulevaisuuden suunnittelusta ja sen tuomasta ahdistuksesta yhtään helpompaa. Tuntuu myös hassulta palata samoihin kysymyksiin kuin yli 10-vuotta sitten yo-kirjoituksien jälkeen, kun piti alkaa miettimään, että "mitäs nyt"? 

Korona-kevät Latviassa osa III: elämää rajojen sulkemisen jälkeen

Rajat menivät kiinni muutama päivä sitten. Elämä on jatkunut sen jälkeen niin normaalisti kuin olettaa saattaa näissä olotiloissa.

Tiistaina alkoi aivan normaalilla aikataululla kuin aikaisemminkin biostatiikan kurssi (huoh) sillä erolla, että lähiopetuksen sijaan tunnit on pidetty zoomissa. Se on toiminut yllättävän hyvin ja täytyy sanoa, että täytyy antaa kaikki kunnia yliopistolle, joka on joutunut nopealla aikataululla asioita uudelleen järjestämään. 

Elämäntilanteissa, joissa ei ole pienintäkään järkeä, niin mielestäni on tärkeää pitää kiinni niistä pienistä asioista, joissa on järkeä ja joihin pystyy vaikuttamaan. Joka aamu on onneksi pakko herätä tunnille, joka päivä on pakko opiskella jotain. Joka päivä onneksi minulla on ihmiskontakti (kämppis) ja olen ollut tiiviisti yhteydessä ystäviini lähellä ja kaukaa. Julkisilla paikoilla ei hirveästi olla oltu, kävelyillä ollaan käyty ja kaupassa, muttei juuri muualla. Mielestäni on ollut tärkeää etenkin lääketieteenopiskelijoina kunnioittaa viranomaismääräyksiä ja noudattaa myös tervettä järkeä. Se pitää sisällään myös sen, ettei aseta itseään tai muita vaaraan.

Latviassa tilanne on edennyt siinä missä muuallakin maailmalla kuin lumivyöry. Jos maanantaina tapauksia oli 34 niin tänään perjantaina niitä on jo 111. En ole ihan varma, millä perusteella testauksia tehdään ja miten moni tapauksista on oikeasti vakavia, mutta siinä uskossa, että verrattaessa Suomeen, täällä ehkä testataan kevyemmillä perusteilla kuin Suomessa. Itseä suoraan sanottuna tämä kasvu vähän hirvittää (ei henkilökohtaisella tasolla, koska itse olen perusterve), sillä tuberkuloosi esimerkiksi on yhä edelleen ajankohtainen tauti Latviassa ja jos mitään on oppinut kliinisessä potilastyössä, niin monet aikuiset polttavat kuin savupiiput talvi-iltoina. Pelkästään niissä on riskitekijöitä kerrakseen.

Muovilevy kassojen suojana

Ohjeita ja käsidesiä asiakkaille

Mitä enemmän lukee uutisia, kasvaa myös oma turhautuneisuus, koska tulee sellainen olo, ettei voi tehdä mitään. Jos tämä "korona-kevät" näyttää jatkuvan aina vain "korona-kesäksi" niin olen myös vakavissani miettinyt Suomeen palaamista aikaisemmin, että voisin tarpeen tullen tarjota itseäni avuksi Suomeen. Mutta sitä ennen pitää edelleen saada ne luvat kuntoon, ja niissä menee kyllä vielä hetki. Ja toisaalta haluan pitää myös huolta, että saan kurssit eteenpäin kaikesta huolimatta. Suomeen kun pääsee Suomen kansalaisena niin kauan kun lautat Tallinnasta kulkee (viimeisimmän tiedon mukaan), mutta takaisin Latviaan ei sitten ole tulemista, ennen kuin rajat lopulta taas aukeavat.

Ihanaa viikonloppua kaikille, pysykää kotona, mutta lippu korkealla! <3 

Meilläkin on haalarit!!

Onhan sitä kuin lapsi jouluna!

Vaikka nämä ovat kaikkea muuta kuin ensimmäiset haalarini. Niitä on nykyään peräti kolmet. Nämä ovat kuitenkin RiSLO:n ensimmäiset haalarit ikinä, joten olihan ne pakko ottaa muistoksi.

Merkkejä on myös, mutta ne on tiukasti ommeltu edellisiin kemistin haalareihin. Innolla odotan sitä hulluuden puuskaa, kun revin ne irti ja ompelen/kuumaliimaan ne uusiin ja vihoviimeisiin akateemisiin univormuihin (saa nähdä tapahtuuko ikinä..). Tuntuu ehkä hassulta, että keräilen näitä, mutta onhan haalarit hauska muisto tästä ainutlaatuisesta ajasta. Eikä tarvitse bileissä murehtia, että omille vaatteille tapahtuisi jotain ;)

Opiskelijajärjestömme (jonka hallitukseen itsekin atm kuulun) on tuonut lukuisia perinteitä Suomesta meille tänne Riikaan. Siitä tulee ihan hirveän kotoisa olo. Etenkin sitsit ja vuosijuhlat ovat molemmat perinteitä, joita itse opiskeluelämässä olen aina rakastanut. Ja tietysti haalareissa rymyäminen. Hirveästi niille ei ole vielä ehtinyt tulla käyttöä, mutta viimeistään vappuna niitä pääsee taas ulkoiluttamaan.

Meille koitti nyt pitkä pääsiäisloma. Ja loma tarkoittaa Norjaa <3 En ole koskaan ollut siellä pidempää, joten odotan reissua paljon. Yksi ystäväni on kotoisin Norjasta ja menemmekin isolla porukalla hänen vanhempiensa kesäasunnolle, joka on saarella, melko pohjoisessa. Asunnolla on sähkö ja vesi, eli ei suoranaista eräjormailua ole tiedossa, mutta luultavasti päivät menevät kalastellen tai patikoiden.

5th semester: lukukausi, kun on aikaa sairastaa

Hengissä ollaan radiohiljaisuudesta huolimatta!

Viimeisestä postauksesta on tullut kuluneeksi jo yli kuukausi..

Miten tässä näin pääsi käymään?

Väsyin.

Vähemmän yllättävästi väsymys iski sen jälkeen, kun stressitasot laskivat, eikä tarvinnut enää suorittaa. Vietin semesterien välissä oikeastaan vain 1viikon loman, loput 2viikkoa olin töissä samassa sairaalassa kuin joulunakin. Ja vaikka tämä työjakso olikin parasta ikinä (pääsin seuraamaan ja asissteeraamaan leikkauksia <3), niin kyllä sitä taas jälkiviisaana huomasi, että olisi voinut pitää ihan lomaakin.

Nyt on jo 4viikkoa takana 5. lukukautta. Aika on mennyt nopeasti ja suoraan sanottuna lähes sumussa. Asiaa ei ole helpottanut se, että olen ollut yli 2 viikkoa siitä hirvittävässä taudissa, eikä koulusta oikein voi ottaa "omaa lomaakaan". Onneksi tähän asti vitos semma on myös lunastanut lupauksensa "helppona" jaksona. Luojan kiitos. Testejä on tullut ja mennyt, ja niistä on selvitty, vaikka motivaatio on ollut aivan maassa. Vasta oikeastaan tämän viikon aikana on alkanut olla jo lähes tulkoon "normaali" olo ja innostus koulua kohtaan nousta.

Korkea aika, sillä kohta alkaa taas tulla tenttejä.

Tämä oli oikeastaan odotettavissa: sekä tauti että väsymys. 

Piti vain olla itselleen armelias ja antaa itselleen aikaa toipua. Ja se on auttanut. 

Eikä tässä tarvitse kauaa jaksaakaan enää, sillä pian tulee taas pitkä tauko, kun tulee pääsiäisloma. Ja tämän loman aikana aion oikeasti pitää lomaa; matka Norjaan onneksi on jo varattu :)

Kevät voisi pian jo tulla! <3 

Kun paras (ja ainoa) lääke on paskainen nauru

5/5 tenttiä takana tämän neljän viikon aikana.

Tähän asti kaikki hyvin.

Mutta saattaa pikkuhiljaa jo vähän väsyttää.

Sen sijaan, että minusta olisi kuoriutunut kiukkuinen, itkuntäytteinen stressihirviö, olen nauranut. Naurettavan paljon. Muutaman kerran kyyneleet silmissä, koska naurusta ei tule vain loppua ja ystävän paskainen nauru vieressä vain yllyttää jatkamaan.

Kai tämäkin on ihmisen tapa selvitä. On tutkimuksia, joiden mukaan nauru vapauttaa endorfiineija, nostaen kipukynnystä helpottaen samalla psyykkistä stressiä (brittitutkimus vuodelta 2011, anteeksi en jaksa nyt etsiä tarkempaa lähdettä). Nauru ei ehkä pidennä ikää, mutta pitää kyllä hengissä tämän semesterin aikana. 

Kun fakta on että tällä hetkellä väsyttää ja stressaa. Paljon.

Mutta minkäs teet?

Nauran.
Parhaani mukaan.
Oli oikeasti aihetta sille tai ei.

Kun ei auta valitus (no... välillä sekin), niin nauru on oikeasti parasta, mitä voi tehdä.

Läpän tasohan on ollut jo pitkään tumman sävytteistä, mutta mitä pidemmälle syksy on edennyt, huumorista on tullut sysimustaa ja huonoa (syvältä suoraan sigmasta). 

Vertaistuki on ollut niin ikään aivan korvaamatonta.
Ihmiset joiden kanssa jakaa naurut ovat olleet korvaamattomia.

Katse on jo/yhä tulevassa. Joululomaan enää 5 viikkoa ja kaksi päivää.

Sitä ennen enää 4 tenttiä jäljellä.

Välitavoitteena on edelleen selvitä viikosta kerrallaan.

Kesä näyttää tällä hetkellä hyvältä.
Yhä epävarmuuksia, mutta jos kaikki menee nyt hyvin, kesän työkuviot pitäisi olla kunnossa.

Nämä asiat pitävät minut motivoituneina.

Eli kaikesta huolimatta päänuppi yhä matkassa, vaikka muutama marmorikuula onkin karannut, inkkareita pudonnut kanootista ja muumeja kadonnut laaksosta.
Se on elämää se.

Take care <3 

Ylen uutislinkki: https://yle.fi/uutiset/3-5423441
Kuva : #1  #2

Lääkisopiskelijan arkea osa 2

Syväluotaus menneeseen viikkoon. Tekstistä tuli jälleen yllättävän pitkä, vaikka asian voisi tiivistää kahteen sanaan: paljon lukemista.

Maanantai

koti-lukupäivä. Yöllä tuli pyörittyä sängyssä klo3:00 asti (Nukkumattini saa kohta potkut...) mutta potkaisen itseni silti ylös 9:00 aikoihin, jotta päiviin tulisi taas rytmi ja tolkku, kun viikonloppuna saattoi "vähän venahtaa".

Päivän teemana physiologia, koska tentti on keskiviikkona. Tunnelma on aamulla varsin seesteinen, mutta stressikäyrä alkaa nousta iltaa kohden. Varsinkin sen jälkeen kun kämppis tulee kotiin ja juhlistaa sitä, että hänellä on tentti takana, kun itsellä on tosiaan vielä edessä.

Stressin määrä tässä talossa on siis vakio.

Tiistai

Ainoa asia maailmassa, joka sai minut sillä hetkellä motivoitua klo 8.45 luennolle on se, että luennoilla kävijöillä on mahdollisuus saada joku "etu" examissa. Olettaen siis, että sitä ennen kaksi välitenttiä on suoritettu ensimmäisellä yrittämällä. Edessä on kahdet muistiinpanot: tyhjä paperi, johon kopioin taululta sikiön verenkierron kehitystä demonstroimaa piirrustusta, sekä physiologian sekavat muistiinpanot. Luento kestää 1.5h ja nopean tauon jälkeen suunnataan yliopiston kirjastoon - yllättävää kyllä - lukemaan vähän lisää.

Lounaan jälkeen huomio kääntyy hetkellisesti physiologiasta pato-physioon (patologian physiologia), sillä kokeesta huolimatta täytyy pysyä ajantasalla muissakin kursseissa ja selvittävä viikkostesteistä ( yleensä 3 per viikko), sillä muuten välitentteihin tulee lisäkysymyksiä (kuten microbiologiassa ja physiologiassa) tai (kuten pato-physiossa) viikkotesti pitää uusia erillisenä uusintapäivänä, ennen kuin saa edes mennä tenttiin.

No. Tunnin verran luettuani kuulen, että olin lukemassa väärää luentoa, josta kuulustellaan vasta seuraavalla viikolla. Ärräpäitä päästeltyä totean, että hitot, jatkan physiologiaa ja luen sitten aamulla ennen tunnin alkua. Kirjastolla jatkui työ klo18:30 asti, kotona vielä lähelle puoltayötä.

Keskiviikko

Viimein tenttipäivä!

Aamu aloitetaan 6:15. Ylös. Hitosti kahvia tulemaan ja lukemaan. Ensin viikkotestiä varten, sitten vielä vähän physiologiaa ja vielä viimeiseksi ennen bussiin juoksemista 9:30 silmäillään pato-phsyion (luojan kiitos lyhyt) materiaali läpi. Tuntitestistä selvittiin sillä kertaa, mutta edellisen viikon tuli vähemmän yllättävästi hylättynä takaisin. Se pitää siis uusia ensi viikolla.

Oppituntien välissä on muutama tunti aikaa hengähtää, siirtyä paikasta toiseen, syödä lennossa ja taas lukea. Olo kaikilla on varsin rauhaton, sillä monet pitävät yhä kiinni "autopass" mahdollisuudesta (hyvä tulos välitenteissä, niin ei tarvitse tehdä loppuexamia). Istun kokeessa viimeiseen asti, viimeisenä yhden extrakysymykseni kanssa (mitä sanoinkaan niistä viikkotesteistä?). Olo on helpottunut, vaikka tulosta onkin vaikea arvata etukäteen. Tulokset tulevat vasta seuraavana viikkona, joten sitä ennen asiaa on turha ajatella. Työnnän tietoisesti koko kokeen pois mielestäni.

Kahviosta lisää jotain pientä syötävää ja taas bussiin. Mutta ei vielä kotiin, vaan "communication psychology" tunnille, joka pidetään jälleen kerran eri rakennuksessa, lähellä Stradinš sairaalaa, jossa olemme muutaman kerran jo päässeet tapaamaan potilaita. Opiskelukaveri pitää esitelmän, muuten huoneessa vallitsee kooma. Kaikki ovat helpottuneita siitä, että opettaja päättää sillä kertaa tunnin aikaisin ja pääsemme kotiin jo 17 aikoihin.

Kotiin tultua on pakko nollata. Teen ruokaa. Kuuntelen musiikkia. 21:00 jälkeen palataan realismiin. Viimeistelen embryologian piirrustukset, valmistelen microbiologian esitelmän ja alan lukea seuraavan päivän viikkotestiä varten. Aivot huutavat hoosiannaa siinä kohtaa, kun lopettelen puolen yön aikaan. Aivan liian myöhään.

Torstai

Aivan liian aikainen aamu. Herään kunnolla vasta kämppiksen herätyskelloon seitsemän jälkeen. 8:30 alkaa embryologian viimeinen practical tunti ennen tenttiä (parin viikon päästä). Piirrettävää tuli jälleen paljon (mm. sydän viikkoina 6 ja 10) ja kuvat pitää tuoda tenttin, että edes saa osallistua.

Siirrytään taas paikasta toiseen. Kahviosta ruokaa ja kirjastoon. Pikaluen enemmän tai vähemmän menestykkäästi vielä microbiologiaa ennen tuntia ja tuntitestiä. Testi on ehkä läpi ehkä ei, sen näkee viikon päästä. Pidämme esitelmiä ja neuvottelemme uuden tenttipäivän microbiologialle, jotta ei osuisi samalle päivälle kuin embryologia. Proffamme on onneksi todella reilu ja suostuu päivänvaihtoon, jotta saamme yhden lisäpäivän aikaa lukea. Kaipa hänkin todella toivoo, että tulemme tenttiin valmistuneina.

Tunti loppuu aikaisin. Ketään ei haittaa. Olen kotona kolmen jälkeen ja alkaa totaalikooma. Suunniteltu jumppa jää välistä, koska kroppa on ihan poikki. Kahvi, internet, oma rauha, laulaminen ja pianon soitto nollaavat mukavasti päätä. Vasta kämppiksen palattua illalla otan itsestäni vielä hetkeksi niskasta kiinni: etsin embryologiaan hyvän kirjan internetistä ja luen paton-anaa (patologian anatomia, kurssi tosiaan jaettu kahtia), sillä seuraavana päivänä on (ylläri pylläri) taas viikkotesti.

Perjantai

Ihana, rauhallinen aamu <3 Herään sattumalta kahdeksan aikaa, hymyilen ja käännän kylkeä. Ignoraan ensimmäisen ja toisenkin herätyksen ja jatkan unia. Aamun latvian tunti on peruttu ja paton-ana alkaa vasta 15:15. 

Löysän aamun jälkeen luen vielä muutaman tunnin, ennen kuin lähden bussilla koululle. Testiä ei pidetäkään, mutta koska meiltä oli jäänyt yksi tunti välistä (ja ensi viikolla pitäisi olla tentti) niin pidimme hieman pidemmän tunnin kuin tavallisesti, jotta ehdimme käydä läpi kahden oppitunnin asiat yhdessä.

Kotiin. Klo18 tulee roska-auto, johon pitää ehtiä viemään roskat. Kaupan kautta taas kokkailemaan. Korkkaan viinipullon, vaikka vakuuttelen itselleni vielä jaksan tehdä jotain koulun eteen, vaikka sitten viinilasi toisessa kädessä. Muutaman tunnin totaalikooman jälkeen potkaisen itseni vielä lukemaan yhden luvun loppuun. Kämppis näet painaa yhä duunia, niin sitä on vaikeaa välillä perustella itselleen, että miksi itse vetää lonkkaa :D

Loppuilta vapaata. Pakkaan valmiiksi labratakin ja stetoskoopin lauantain koulutuspäivää varten, minkä on organisoinut suomalainen opiskelijajärjestö RiSLO. Rakastan koulutustapahtumia, vaikka asiat tähän asti ovatkin menneet suurimmalta osalta yli hilseen. Joka kerta jää kuitenkin jotain mieleen ja näkee paljon opiskelija-kollegoita, joita ei ehkä muuten näe.

Yksi viikko siis taas takana, 

enää 8-viikkoa joululomaan! 

Viikko kerrallaan tästä(kin) selvitään.

Forgive me for the pixels

Studying 101: What ever works. Do it.

Yksi tentti takana, monta edessä. 

Tällä kertaa päädyin kokeilemaan jotain aivan uudenlaista taktiikkaa.

Kiusallinen tietoinen siitä että munuaiset ovat väärinpäin...

En ole koskaan ollut hyvä "pänttääjä". Olen parempi ymmärtämään laajoja syy-seuraussuhteita; kaaria, en muistamaan pieniä nippelitietoja. Siksi etenkin microbiologia on osoittautunut minulle, jos ei haastavaksi, niin ainakin helvetin rasittavaksi aineeksi opiskella.

Opiskelutekniikoita on vaikka ja millä mitalla ja tarkoitukseni onkin jakaa lähinnä niitä, joita olen itse käyttänyt ja joista olen kokenut olevan milläänsä hyötyä.

1) Kirjoita. 

Kaikki. Itse.

Se tuntuu tyhmältä käytännössä kopioida luentomateriaali sanasta sanaan ylös omiin muistiinpanoihin, mutta itseäni tämä auttaa. Varsinkin kun paperiversioon on helpompi palata myöhemmin tekemään alleviivauksia ja kenties lisätä materiaalia tai piirtää kuvioita.

Mistä puheenollen..

2) Piirrä.

Tämä tapa eskaloitui oikeastaan vasta viime kokeen aikana. Vaikka olenkin aina piirtänyt (myös itseeni, kuten anatomian aikana) niin en koskaan tässä mittakaavassa.
Ajatus lähti kun löysin youtubesta SketchyMicro:n, jossa käytännössä piirrettiin paperille kaikki oleellisimmat tiedot ja ominaisuudet bakteereista. Saman tekijän piirroksissa samat symbolit toistuivat usein "luonnoksesta" toiseen, joka niin ikään helpotti muistamista. Aloin lopulta soveltamaan ideaa itse, joka (toivottavasti) pelasti minut tällä kertaa. 

Sillä oikeastaan ei ollut väliä, mitä piirsin, kunhan symbolit toistuivat. Itselläni esimerkiksi oli useita erilaisia "aaseja" kuvastamassa entsyymejä (beta-lactamase, IgA-protease jne..), kissat catalase entsyymiä, sininen tai punainen kakkakökäle vetistä tai veristä ripulia ja niin edelleen.

Saatoin olla hieman väsynyt (ja epätoivoinen) kun opiskelin microa.

3) Kuuntele

Youtube on aarre. Sieltä löytää, kun etsii, vaikka ja mitä. Tietysti saa olla myös lähdekriittinen. Erityisesti histologiasta selviytymistä saan kiittää ShotgunHistologya ja kuten jos mainitsin, SketchyMicro avasi minulle aivan uuden tavan painaa päähäni eri bakteerien virulenssifaktoreita. Lisäksi se on hyödyllinen, jos jokin asia on epäselvä tai luentomateriaalin sisältö ei vain aukea. 

4) Puhu/kysy/ihmettele

Tämä on jotenkin paljon luonnollisempaa (ja tuntuu vähemmän pähkähullulta) kun ei enää asu yksin. Välillä ei tarvitse edes pukea ongelmaa loppuun asti sanoiksi, kun asia avautuu. Vielä parempi vain, joutuu selittämään itse, miten asia on. Tämän takia minua ei ikinä haittaa, vaikka joku kysyy neuvoa. Silloin joutuu aivan eri tavalla pukemaan asioita sanoiksi ja ajattelemaan. Ja  tätä asiaa saa itselleenkin aina jatkuvasti muistuttaa: jos ei tiedä, kysy. Etsi tietoa ja ihmettele ääneen. 

Tyhmempi on se joka ei kysy kuin se joka myöntää, ettei ymmärrä.

ps. pahoittelut kuvien huonosta laadusta!

Pitää panostaa seuraavan puhelimen kanssa parempaan kameraan...

Viimeinen anatomian tentti; done!

Huh!
10 päivää koulua jäljellä
20 päivää töiden alkuun
Väliin jää 10 (ihanaa! <3) vapaapäivää!!

Alkaa olla jo vähän sellainen olokin, että kaipaa lomaa. Loppurytinä ollut silti yllättävän inhimillistä etenkin sen jälkeen, kun oppitunnit loppuivat ja jäljellä oli enää vain tenttejä. Nyt on oikeasti aikaa lukea tenttejä varten, kun ei tarvitse sen lisäksi tehdä tunteja varten esitelmiä tai valmistautua viikkotesteihin.

Laskin kuukausi takaperin, että jäljellä oli vielä silloin 5viikkoa, 5 colloquiumia, 3 examia, anatomian suullinen lopputentti ("anatomy olympiad"), ja valinnaisaineen esitelmä. Eli viime viikot tosissaan ovat olleet melko hektisiä. Homma pysyy paketissa, kun ei jätä mitään roikkumaan ja tekee hommansa ajallaan. Syteen tai saveen. Kunhan pääsee läpi, niin arvosanoillakaan ei ole niiiiiin suurta väliä, vaikka autopass:a (yli 7 keskiarvo, kun arvostelu on 4-10) kannattaakin tavoitella etenkin aineista jotka jatkuvat 4. semesterillä - kuten physiologiassa ja microbiologiassa. Autopass helpottaa elämää siinä vaiheessa, kun tulee taas seuraava exam kausi ja voi skipata final examin hyvien arvosanojen ansiosta. Mutta tärkeintä silti on vain päästä läpi ja eteenpäin.

Henkisesti rankkoja nämä päivät ovat olleet. Jonain viikkoina ollut useampi tentti ja aina pitää vain ravistaa edellinen pois mielestä ja jatkaa seuraavaan.
Silti kaikista rankin (ainakin itselleni) oli ehdottomasti tämän päivän anatomy "olympiad" (en tosiaan tiedä miksi he kutsuvat suullista tenttiä sillä nimellä).
Meillä oli jo kokemusta olympiadista, 1. semesterillä. Silloin alueena oli luut, kallo, lihakset ja ligamentit anatomiasta. Muistan vain sen, että silloin minulle oli mennyt huonosti ja minulle oli jäänyt aivan kamala olo tilanteesta. Onhan se kuumottava tilanne, kun edessäsi istuu opettaja, joka voi kysyä sinulta mitä tahansa ja vastauksesi perusteella arvosanasi annetaan. En ole muutenkaan hyvä suullisissa tenteissä ja jännitän niitä kamalasti. Tenttiä ei (käytännössä) pysty reputtamaan (ellei kieltäydy vastaamasta yhtään mihinkään/jätä tulematta paikalle) mutta tilaisuus on silti stressaava. Oli silloin ja oli tänäänkin.

Hauska juttu sikäli, että olin jälleen saman opettajan (joka aiheutti minulle hirvittävät traumat ensimmäisellä kerralla) tentattavana. Ja kaikki meni hyvin. Aiheemme oli tällä kertaa paaaaljon laajempi (periaatteessa saattoivat kysyä mitä tahansa viimeisen 1.5 vuoden anatomiasta, vaikka käytännössä kysyivätkin lähinnä viimeisen vuoden asioista, eli CNS, PNS, organs ja verisuonet). Alku ei ollut ihan hirvittävän tasainen, sillä hän ensin kysyi aiheesta, josta minulla oli vain hyvin hatara muistikuva (topography of neck), mutta mongersin menemään sen vähän minkä muistin. Armeliaasti hän vaihtoi aihetta, antoi muovimallin kohdusta ja munasarjoista, ja aloin kertomaan kaiken minkä tiesin siitä. Muutaman täydentävän kysymyksen jälkeen olin vapaa ja huojentunut, että sain pidettyä hyvän arvosanan ja ennen kaikkea siitä, että se_oli_ohi!
Olin todella tyytyväinen, että sain lopulta saman opettajan kuin viimekerralla, sillä nyt jotenkin tuntuu siltä että olen "voittanut pelkoni" kohdatessani saman tilanteen ja henkilön uudestaan :D Tentti oli varmasti yhtä vaikea/helppo kuin viimekerrallakin, mutta tällä kertaa jäi vain paljon parempi fiilis tilanteesta... vaikka luultavasti jatkossakin tulen vihaamaan suullisia tenttejä.

10 päivää ja 2 tenttiä enää. Muutto, juhannus ja Foo Fighters:n keikka siinä välissä niin ikään, mutta pahin on ehdottomasti takana.

Eli kyllä se kesä meilläkin kohta alkaa :)

Asunnonmetsästystä Riiassa

Kategoriaan "Ei liity mitenkään aiheeseen, mutta Hei kattokaa törkeen hienoja autoja!!"

Ihan vain koska tämä on ollut itsellenikin jokin aika sitten ajankohtainen asia, niin ajattelin koota muutaman vinkin siitä, millaista on metsästää asuntoa Riiassa.

Tärkeitä asioita mitä pitää ottaa huomioon:

Paikka:
Seriously. Ota selvää. RSU:n sivuilta löytyi mielestäni hyvä kartta, josta saada osviittaa vähän siitä, mihin kannattaa muuttaa ja minne ei. Itse asun hyvällä alueella, eikä minua ole koskaan pelottanut kävellä baarista kello neljän aikaa siksakkia kotiin, mutta on niistä huonoistakin kokemuksia kuullut. Huvittavin tarina (jo monen vuoden takaa) oli se, kun joku suomalainen oli vuokrannut epähuomiossa kämpän alueelta, jonne edes paikallinen taksikuski ei suostunut ajamaan. Asiat ovat luultavasti paremmat nykyään, sillä ihan näin räikeitä tarinoita en ole omana Riika-aikanani kuullut.

Keneltä vuokrata:
Suurin osa asuu ihan yksityisiltä/välitysfirmoilta vuokratuista asunnoissa. Vuokranvälitysfirmat ovat ehkä turvallisimpia, mutta heille täytyy tietysti maksaa palkkio. Itse olin hankkinut asuntoni välittäjän kautta ja homma on toiminut (tähän asti) moitteettomasti.
Yksityisten kautta on näin perstuntumalla sanoen helpompi saada "hyviä diilejä", mutta niissä on omat riskinsä. Löytyy paljon kusettajia ja etenkin takuuvuokran palautuksista tapellaan usein. Jos osaa venäjää/latviaa, pärjää paremmin, ja ydinsääntö on, että ei saa allekirjoittaa mitään sopimusta, ellei siitä saa käännöstä myös englanniksi. Ei saa olla myöskään liian sinisilmäinen. Kuulin tapauksesta, jossa joku tyttö oli vuokraamassa asuntoa (jonka oli bongannut facebookin kautta) ja maksoi vuokranantajalle sekä takuurahan että vuokran. Ja sen koomin ei vuokranantajasta kuulunut mitään. En tiedä yksityiskohtia, että oliko tämä esiintynyt väärällä nimellä jne, mutta tarinan opetus on se, että rahoja ei anneta ennen kuin on avaimet ja soppari kourassa myös.

Mitä?
Kuten Suomessa, yksiöt ovat kalliimpia suhteessa kimppakämppiin ja niitä on vaikeampi löytää. Erona Suomeen, minusta täältä löytää helpommin asuntoja, jotka "muovautuvat moneksi", eli löytyy kerrostaloasuntoja (usein vanhoissa,1900-luvun alun ihanissa rakennuksissa) joissa löytyy useita, ovellisia huoneita. Sitten on ihan omasta mukavuudesta (ja budjetista) kiinni se, kuinka monta ihmistä tulee samaan asuntoon. Täällä on hyvin yleistä, että opiskelijat jakavat asunnon 3-4 ihmisen kanssa.

Hinnat:
Tähän minun on vaikea vastata suoraan, mutta pystyin joitain arvauksia heittämään.
Omat vuokrakustannukseni ovat 430/kk ja siihen sisältyy netti, sähkö ja vesi, eli käytännössä kaikki kustannukset. Lisäksi asunto on kalustettu.
Jaetuissa asunnoissa vuokra on luonnollisesti pienempi, jopa alle 300e, mutta siihen kuuluu harvoin "utilities" maksut, eli sähkö, vesi ja netti. Näissä voi olla suuriakin heittoja riippuen asunnon kunnosta. Etenkin lämmityskustannukset talvikuukausina voivat helposti nousta yli 100e:n (pienenemmissäkin asunnoissa). Ellei ole kiinteitä "talvi ja kesä -hintoja" niin kannattaa kysyä vanhoja mittarinlukemia/laskuja nähtavaksi. Siinä vaiheessa etenkin, jos asunto muuten vaikuttaa "liian halvalta" kannattaa ottaa selvää lämmityskustannuksista.

Koira:
Tähän pätee varmaan sama korni lause kuin Suomessakin: riippuu asunnon omistajasta. Joillekin koira on kynnyskysymys, joillekin ei. Toiset haluavat extra deposit maksun siltä varalta, että tulee tuhoa (max. 2kk vuokra on mielestäni kohtuullinen, sen jälkeen alkaa haiskahtaa kusettamiselta, etenkin kun juuri deposit maksujen palautuksista on usein tappelua). Oikeanlaista asuntoa joutuu ehkä etsimään vähän pidempää, mutta en ole kuullut, että koiran omistaminen olisi ollut kenellekään este asunnon saamiseksi.

Asunnon kunto:
Itse tarkastaisin sellaiset asiat kuin että tulee lämmintä vettä ja se, ettei asunto haise. Monet vuokra-asunnot ovat vanhoja ja kunto välillä sen mukainen. Yksi tuttavani joutui muuttamaan pois kämpästään homeongelman takia. Toisinaan myös "vastaremontoidut" asunnot voivat olla täysiä susia, ihan vain koska asiat on tehty halvalla ja "vähän sinnepäin".

Puskaradio on ehkä paras tapa löytää luotettavat vuokranantajat ja totisesti, jos sellaisen löytää, kannattaa pitää kiinni, sillä se ei ole millään tavalla itsestäänselvä asia. Yksityisiltä saa tosiaan luultavasti parhaat diilit, mutta kielimuuri saattaa tulla ongelmaksi - etenkään vanha polvi ei välttämättä puhu hyvin englantia.

Vihdoin siihen, miksi itse metsästän asuntoa.

Totuus on, että alan kyllästyä.
Kuulostaa typerältä syyltä, mutta se on yksi merkittävistä. Olen kyllästynyt maksamaan suhteellisen korkeaa vuokraa ja siihen, että hanasta tulee niin rauta/mineraalipitoista vettä, että tukka menee solmuun. Olen kyllästynyt asumaan yksin (varsinkin kun koirakin on taas toistaiseksi Suomessa). Lisäksi lähes 1.5 vuoden jälkeen sitä alkaa tietyt asiat alkavat hiertämään entisestään: keittiössä ei ole uunia, kokolattiamatto on ehkä lämmin mutta sen alla oleva puulattia on paikoittain todella epätasainen ja pesukone linkoaa aina siihen malliin, että sille pitäisi tilata joko Manaaja tai Ghostbustersit (on pudottanut jo 2 lasia keittiöntasolta... että niin lujaa myllää). Asunnon ehdottomia hyviä puolia on taas ollut roskien kierrätys (en ole kuullut, että muilla olisi ollut yhtä hyvää jätteiden lajittelua), sisäpihalle aukeava ikkuna ja sijainti. Aluetta jään ehkä eniten kaipaamaan, mutta hei, tänne päin pääsee aina takaisin jos/kun mieli ja tilanteet muuttuvat (4,5 vuotta aikaa säätää).

Nyt suunnitteilla muutto vanhaan kaupunkiin ystävän kämppikseksi. Kesällä olen ilman asuntoa, eli ennen kesälaitumille kirmaamista pitäisi hoitaa tavaroiden muutto muiden nurkkiin. Tuntuu suoraan sanottuna huojentavalta, että ei tarvitse heittää rahaa "hukkaan" tyhjän asunnon maksamiseen.

KESÄ on muuten vihdoin täällä! Viikonlopuksi luvataan jo 26 astetta, joka on hienoa, sillä vapaapäivät saa viettää sisällä genetiikan parissa <3 (#syvää sarkasmia...) Oh well. Heinäkuuta odotellessa.

3rd semester; mitä voi odottaa?

Huomenna alkaa!
Se paljon puhuttu ja peloteltu kakkosvuosi lääkiksessä.
Vuosi sitten - kun olin vasta aloittanut - kaikki puhuivat siitä, miten 3. semesteri tulee olemaan se hirveistä hirvein, mikä tulee viemään yöunet ja hermot, ja jonka aikana feilaa jos feilaa lääkiksessä. Joko aika on kullannut vanhempien opiskelijoiden muistot, tai sitten satuin keskustelemaan aiheesta vain niiden kanssa, jotka olivat sillä hetkellä 3. semesterillä. Sillä nuotti vaihtui noin puoli vuotta myöhemmin, jolloin vanhempia collegoihin - jotka rämpivät sillä aikaa 4. semesterillä - törmäsi sitäkin harvemmin, vieläkin väsyneempinä. Ja ainakin, mitä silloin heidän kanssaan juttelin, he olivat samaa mieltä asiasta: I'll get worse.

Tässä kohtaa voisin ristiä itseni siitä onnesta, että minulla on sentään koko kesä siinä välissä

Minulla oli lähes neljät täyttä viikkoa lomaa, joten eiköhän sitä olla nyt valmiita taas palaamaan arkeen. Hieman väsyttää aikaisen paluulennon takia, mutta toivon mukaan rytmi löytyy taas pian.
Lukkari on varsin... polarisoitunut. Päivät koostuvat "kaikki tai ei mitään" tyyppisesti joko luennoista tai practical tunneista. Torstait lähes aina tyhjiä, perjantain keskimäärin 1-2 practicalia, kun taas ma ja ti venyvät kymmen tuntisiksi, jos otetaan huomioon matkat koululta kotiin. Koiranomistajana olen rehellisesti sanottuna hieman huolissani, muuten lukkari on ihan okei. Täytyy löytää kolo, minkä välissä käydä kotona tai vaan tylysti skipata jotain luentoja (mikäli mahdollista). Onneksi Iris on iso tyttö ja se pärjää kyllä - kivaahan siitä ei kuitenkaan tule. Täytyy katsoa miten tämä lähtee sujumaan, mutta onneksi on aina se vaihtoehto, että koira menee takaisin Suomeen vanhempieni luo.

Siinäkin mielessä startataan ihan hyvillä mielin, sillä puskaradion mukaan meidän ryhmällä kävi ihan hyvä tuuri practical opettajien suhteen ja luentojen vetäjissäkin ollut pieniä (tervetulleita) muutoksia. Kuten olen ennenkin asiasta maininnut, practical tuntien miellyttävyys on aivan sen vetäjästä kiinni. Hyvä opettaja - kivaa tai edes siedettävää. Ei niin miellyttävä opettaja... tarvitseeko sitä edes sanoa? Lisäksi joidenkin tyyppien maine tuntuu kiirivän heidän edellään ja kaikki toivovat hartaasti, etteivät saa tiettyjä opettajia niskoilleen. Omalla ryhmälläni näytti käyvän hyvin, katsotaan, onko näin todellisuudessakin.
Lisäksi kiinnitin huomiota, että muutamien kurssien luennoitsijat olivat vaihtuneet. Ja kuinka ollakaan juuri niillä luennoilla, joilla juuri kukaan ei käsittääkseni käynyt (koska se ei ole pakollista, joskin suositeltavaa), syystä että ne eivät olleet kovinkaan hyviä.

Opiskelijat jakautuvat karkeasti kolmeen ryhmään (vapaaehtoisten) luentojen suhteen:
1) Ne jotka käyvät kaikilla
2) Ne jotka eivät käy missään
3) Ne jotka käyvät niissä, mitkä kokevat millään tavalla itselleen hyödylliseksi

Itse koen kuuluvani ryhmään 3, niin kuin luultavasti suurin osa kollegoistani. Yritän käydä kaikilla luennoilla, mutta toisinaan täytyy vain todeta, että a) tarvitsen unta b) pitää lukea tenttiin c) luennolla istumisessa ei ole mitään perkeleen järkeä.
Luennot rakentuvat vetäjänsä harteille ja valitettavasti kaikki luennoitsijat vain eivät ole niin hyviä. En tiedä ovatko muutokset sattumaa vai onko opiskelijoiden "jaloillaan äänestys" mennyt viimein perille yliopistossa - sillä ei ole väliä. Sillä on väliä, että muutoksia on tehty ja toivottavasti ne ovat hyviä.

Vanhoista oppiaineista esimerkiksi anatomia ja histologia ( jei! <3 ....nope) jatkuvat ja uusina alkavat fysiologia, genetiikka ja microbiologia. Kaiken kaikkiaan tulee olemaan entistä enemmän suurempia kokonaisuuksia, eikä niin paljon enää "pakollisia pikku-kursseja" joilla tuodaan eri maissa opiskelleiden taidot kutakuinkin samoille viivoille.

Yhteenvetona kai voisi todeta vielä, että niin paljon kuin koulun alku taas hiukan hermostuttaakin, niin voittaa tämä ainakin hetkeksi taas kesätyön metsästyksen, varsinkin kun tuntuu siltä, että huutelut menevät kuuroille korville tai vieheet jäävät ilman saalista. Periksi en anna (vielä), mutta alkaa olla melko turhautunut olo työnhaun suhteen...

Elikäs reippahasti käymme rekkain alle kohti seuraava lukukautta ja vuotta!

Tietämättömyyden sietämätön keveys

Tiedättekö sen tunteen, kun joku ihminen, jota arvostat, katsoo sinua pitkään_ja_pettyneenä?

Tahtoisin käyttää sanaa "v*ttuuntuneena" mutta leikitään, että tämä on kaikille ikäryhmille sallittu blogi, eli yritän hillitä kielenkäyttöäni, vaikka viimepäivät ovatkin itsehillintääni koetelleen ('cought, USA, cough!')

Yksi lempi sarjakuva-artisteistani, check it out!
http://theawkwardyeti.com/chapter/heart-and-brain-2/

Olen ehkä maininnut ennenkin, että täällä ei paljon päitä silitellä. Päinvastoin, osa proffista ja opettajista ovat erittäin ankaria. Suurin osa (oikeasti) näistä ankaristakin versioista on kuitenkin myös oikeudenmukaisia, eli ei siinä mitään. Minusta on hienoa, että opiskelijoilta vaaditaan paljon, vaikka korkea vaatimustaso välillä herättääkin yleiskitisijät ulos luolistaan koulunkäytäville mellakoimaan aiheista, mitkä pitäisi vain purra ja niellä. Ollaan kuitenkin yliopistossa, eikä missään lasten leikkitarhassa. Välillä kuitenkin tämä vaativuus ja armottomuus sapettaa (ahaha, sainpas sisäelinvitsin sisällytettyä tekstiin, kuinka osuvaa ja ovelaa).

Eli.

Universaaleja, yleismaailmallisia totuuksia: jokainen opettaja pitää omaa ainettaan aina tärkeimpänä. Piste. Joskus he ovat oikeassa, ja sitten on sellaisia aineita kuin latina (tärkeä. h*lvetin hyödyllinen, mutta ei suinkaan mielestäni kaikkein tärkein). Näistä "vähemmän tärkeistä" aiheista pystyn vastaanottamaan kuraa niskaani, varsinkin jos tiedän sen ansaitsevani, mutta sitten on niitä tärkeitä aiheita, joista pidän, joihin haluaisin panostaa, mutta hei haluaisin pystyä juosta myös puolimaratoneja, mutta pystynkö? En. Näistä aineista ja näiden oppiaineiden opettajilta on kurjempaa saada ... palautetta. Summasumlaarum; aina se, että yrittää hienosti parhaansa pysyä aallonharjalla jokaisen oppitunnin aiheissa, ei yksinkertaisesti riitä, ja opettajat (nämä ovelat, tarkkasilmäiset ihanat) kyllä huomaavat sen, eivätkä jätä näpäyttämättä asiasta.

Ja kyllä. Silloinkin pitää/pitäisi/tulisi muistaa vain hengittää ja niellä. Vaikeaa ja veemäistähän se on, mutta niin maailma makaa, ja tulevaisuuden lääkärinä tähänkin alan kohokohtaan kannattaa tottua. Palautetta tulee ja tulee jatkossakin paljon. Osa on epäreilumpaa, osa taas täysin ansaittua. Sen takia on kaksi korvaa: toisesta sisään ja toisesta ulos prosessoimatta ja itseään sen enempää ruoskimatta. Frozenin sanoin: Let it f*cking go.

Ei täällä sen kummempaa. Pari rankkaa viikkoa takana, ja niistä vielä toivutaan, etenkin kun nukkuminen on ollut mitä on. Oikeasti on mennyt todella hyvin: tänä syksynä suoritettujen (6) kokeiden keskiarvo on tällähetkellä 7.7 (kyllä, laskin että voisin itselleni vakuuttaa, että ei tässä oikeasti mitään hätää ole ja olen hyvä (vaikkakin usein viimehetken) oppilas). Olen itse oikein tyytyväinen siihen, miten tämä syksy on mennyt, varsinkin kun pahin rytäkkä tarvottiin keuhkoputkentulehduksessa.
Niin. Pääsin siis ensi kertaa kokeilemaan terveydenhuollon palveluja alá Latvia, niistä lisää myöhemmin jahka saan tekstin viimeisteltyä.

Ugh. Olen puhunut (purkanut sanoiksi yleisfrustraatiotani), koska tunnetusti se on niin paljon hyväksi yleismielenterveydelle.

Hieman yli viisi viikkoa joululomaan enää!!
Eli kyllä se siitä :)

Dog tax

Mukavuusrajojen tuolla puolen

Ihana Sarah Andersen

Pikapostaus "ruuhkaviikoilta".

Eli nyt se kiire on sitten löytänyt minut ja napannut kunnolla niskalenkkiin.
Takana ehdottomasti tämän syksyn rankin viikko (ja kirjoitan tätä siis keskiviikkona, haha!), mutta vielä ollaan hengissä --- helvetillisestä köhästä huolimatta. En tiedä mikä siinä aina on, kun kaiken - stressin, kiireen ja flunssan - täytyy rysähtää kerralla niskaan. Lenkkeily siis on pakostakin taas jäänyt ja kotona odottaa siksi aina entistäkin energisempi koiranpallero piristämässä flunssaista stressi-kimppua.

Takana siis biokemian ja anatomian ensimmäiset tentit lievässä lääketokkurassa ja seuraavina kahtena viikkoina on niin ikään kaksi tenttiä per viikko. Tämä oli tiedossa jo ajat sitten, ja siksi olen yrittänyt (enemmän tai vähemmän) valmistautua juuri näihin viikkoihin (henkisesti ja opiskellen) jo aikaisemmin. Ja juuri tästä syystä yksinkertaisesti inhoan, kun yks kaks tuleekin säätöä. Etenkin kun säätö johtuu vain siitä, että on ne samat ihmiset jotka valittavat aina ja kaikesta.

Muistisääntö joka jäi elämään muodossa "big boobs matter more"

Lyhyestä virsi kaunis: koko vuosikurssin koeaikataulut heitti häränpyllyä, koska osa ihmisistä kitisi niistä ja molecular biologyn department oletti/kuvitteli/tuli lopputulokseen, että kaikki olivat samaa mieltä ja halusivat muutoksia aikatauluihin. Lopputulos: iso sotku ja kiukkuisia ihmisiä, jotka eivät olleet alunalkujaan mitään muutoksia pyytäneet ja jotka joutuvat nyt setvimään muita kokeita eri päiville (RSU:ssa ensimmäisen vuoden opiskelijoille ei saa olla kuin maximissaan kaksi colloa viikossa, ja omalle ryhmälleni oli vähällä napsahtaa kaksi colloa ja yksi exam nyt peräkkäisille päiville) Toivottavasti konkreettiset aikataulumuutokset jäävät pieniksi, mutta ei tämä ainakaan tätä hektistä ja stressintäytteistä viikkoa parantanut. En usko, että kukaan odotti, että tästä nousisi tällainen farssi, mutta kun koulua on ennen joululomaa jäljellä alle kaksi kuukautta, niin viikko sinne tänne vaikuttaa kummasti kokonaisuuteen. Ikävintä tilanne on niille, jotka ovat varailleet jo lentoja kotiin lomiksi, koska kuvittelivat tietävänsä koeaikataulunsa.

#perjantai edit.

Tulihan se viikonloppu vihdoin ja ehdin/jaksoin/kykenin jopa viimeistelemään postauksen!! Villinä suunnitelmana olisi viettää aika histologian parissa <3
Aivotoiminnan puuttuessa korvataan löpinä kuvilla tällä kertaa. Täällä on mitä kaunein syksy! Aamut on kyllä välillä hävyttömän kylmiä, etenkin kun tuulee, mutta siitä huolimatta odotan jo ensilunta ja talvea.

Tattis, yliväsynyt keuhkotautinen kiittää ja kuittaa, ja lepää loppuillan.

Space Monkey!!

Cake tax
Tyylikkäästi muovipurkin kansi lautasena koska tistkaaminen on tunnetusti yliarvostettua

Loppuunpalamisen ABC

"You know, you really should watch your blood pressure. My nephew Izzy just keeled over mid-mango. Stress, it's a killer, sir. And he was a fruit bat. No meat. No blood even." - Bartok, Anastasia

Lempirepliikkini yhdestä lapsuuteni suosikkielokuvista. Niin se vain on, että joskus totuus tulee lepakon suusta.

Olemme melko paljon puhuneet viimepäivinä opiskelusta ja ennen kaikkea, miten paljon pitäisi opiskella. Ja vastaus on melko yksinkertainen; niin paljon kuin tarvitsee. 

Tämä ei siis tarkoita 24/7 tauotta ja ilman vapaa-aikaa tai liian kosteita iltoja ystävien kanssa. Herttinen ei. Itse olen yrittänyt taktiikkaa "joka päivä jotain", toisina päivinä enemmän ja toisina vähemmän. Kalenterini täyttyy kiinteiden aikataulujen lisäksi epämääräisistä lukusuunnitelmista, jotka harvoin pitävät - mutta ovat lähinnä suuntaa antavia. Olen luonteeltani ehkä "inan" neuroottinen ja kontrollia rakastava, joten selkeät suunnitelmat tuovat mielenrauhaa ja järjestelmällisyyttä. Muuten kävisi niin veljenpoika Izzylle.

Tutuille ei tule yllätyksenä, että järjestelmällisyys ei yllä työpöydälle asti...

Mieluusti naiivina haluaisi lisätä lausahdukseen "niin paljon kuin tarvitsee", että "niin paljon kuin tuntuu hyvältä". Tämä ei kuitenkaan onnistu, ja se on fakta. Tulee olemaan niitä viikkoja, kun väsyttää, vituttaa, on kipeä ja koirallakin vatsa kuralla, mutta silti täytyy jaksaa olla nenä kirjassa ja tehdä hommansa ajallaan. Preklinikka (ensimmäiset 2,5-3 -vuotta, en muista tarkalleen) ovat aika armottomia. Practical tunneille on osallistuttava, tai korvattava, joka on usein työläämpi prosessi kuin räkä poskella tunnille meneminen. Practical tunneille usein on valmistauduttava joko lukemalla, tai tehtäviä tekemällä, on protocollia piirrettävänä tai esitelmiä tehtävänä. Toisissa aineissa ollaan armeliaampia kuin toisissa. Mutta kaikkia yhdistää se, että jälkeen ei ole hyvä (eikä kiva) jäädä. Tämän sain itsekin tuta latinan tunnilla, kun tuntui että kaikki tieto edelliseltä semesteriltä oli valunut korvista ulos tai hautautunut aivojen suloiseen informaatioähkyyn.

Eli siis "niin paljon kuin tarvitsee ja usein enemmän kuin huvittaisi". Asiat on opittava, mutta jokainen tarvitsee siihen oman aikansa. Itse ainakin tarvitsen paljon aikaa ja kertausta. Ystävä nauroikin, kun olin ollut vapaapäivänä koululla lukemassa, että "oletpa ahkera". Taisin vastata, että "Tyhmän täytyy olla."

Silti katson kauhulla sitä, miten jotkut ihmiset jo tässä vaiheessa (semesteriä ja ylipäätään 2:lla semesterillä) hautaavat mielestään kaiken muun ja uppoutuvat kirjojen pariin niin, että stressitasot hipovat pilviä, eikä aikaa muka löydy mihinkään muuhun.. Tietenkin olen vain ulkopuolinen tarkkailija, mutta kyllä sitä välillä mietin, että miten jotkut ihmiset jaksavat ja koska ensimmäinen palaa loppuun stressin nakertamana. Niitä viikkoja/kuukausia tulee, että on ihan sairaasti hommaa, mutta silloin ne viikot tai kuukaudet jaksaa, jos ei ole polttanut itseään ihan loppuun jo aikaisemmin. Itsensä ja voimien säännöstely on taitolaji, jossa en ole itsekään vielä mikään mestari, mutta kovin sitä on joutunut opettelemaan. Asioita saattaa olla keskeneräisenä noin sata, mutta sitten ei auta muuta kuin tarttua niihin yksi kerrallaan sen mukaan, miten akuutti asia on. Ja jos jokin menee metsään, niin ei auta kuin nostaa itsensä niskasta ylös ja yrittää uudestaan. Asioiden panikoiminen etukäteen kaikkine mahdollisine skenaarioineen on turhaa ajanhukkaa, mistä olen tietoisesti (yrittänyt) opetellut eroon. Myönnän kuitenkin auliisti, että itse pelkään eniten sitä hetkeä, kun (ja kyllä KUN) ensimmäisen kerran feilaan collon tai examin. Sillä ne - epäonnistumiset - ovat oikeasti niitä hetkiä, kun ihmisen kanttia mitataan. Toisin kuin se, miten henkihieveriin itsensä saa stressattua sitä ennen.

Esimerkkiviikko kauppapäiviä myöten suunniteltuna

Joten ei vielä Izzya, vaan huomenna juhlitaan kandeja! Attendo tulee pitämään meille Riian opiskelijoille koulutustilaisuuden päivystyksen peruspotilaista ja sen sudenkuopista, ja iltaa jatketaan juhlimalla niitä, joilla on preklinikka taputeltu. Eli tennarit vaihdetaan korkkareihin ja pääsen vihdoin korkkaamaan uuden, kirpparilta löydetyn pikkumustan.

Stressata siis ehtii myöhemminkin, nyt saa vielä elää, hengittää ja juhlia. Opintojen ohella ja ehdolla :D 

Viikonloppuja! <3