Näytetään tekstit, joissa on tunniste Syksy. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Syksy. Näytä kaikki tekstit

tiistai 9. lokakuuta 2018

6th semester: saisipa valita vain rusinat pullasta!!

Vihdoin ja viimein pieni katsaus siitä, että mitä voi odottaa kolmannen opiskeluvuoden toiselta puolikkaalta, eli 6. semmalta. Hiljaisuuden syynä tähän asti ei ole ollut varsinaisesti "kiire", vaikka täytyy sanoa, että koko ajan on ollut menoa ja melskettä. 

Mutta ensin itse semesteriin.

Sillä on puolensa ja puolensa. Lukujärjestys on melko rento, mutta ei-opiskelijaystävällinen. Mitä tällä tarkoitan, että tunnit alkavat joko klo 8 aamulla tai vasta 14:30 iltapäivällä, jolloin tunti loppuu lähempänä viittä iltapäivällä tai sen jälkeen. Muutamina päivänä sekä että, mikä tietenkin tarkoittaa 4h hypäriä päivän keskelle. Itse olin hieman harmissani tästä ja huolissani siitä, tuleeko koiralle liian pitkiä päiviä, mutta huoli oli turha, sillä kotiin ehtii mukavasti tuntien välissä. Toiset taas käyttävät välissä olevan ajan opiskeluun, joka on tietenkin kätevää.
Käytännön harjoittelua: i.v. lääkkeiden anto
6. semmalla on niin ikään myös mielenkiintoisia aiheita (kirurgia, KNK, kardiologia) ja tärkeitä, vaikkakin hankalia aiheita (farmakologia <3), mutta se pitää myös sisällään ihan täyttä p*skaa (näistä parhain esimerkki, environmental medicine... mikä se edes on?!). Jos saisi vain valita nämä rusinat pullasta, niin semesteri olisi aivan mahtava. Lukukauden lopussa (tammi-helmikuussa) odottaa sitten kunnon exam rytäkkä, kun kirjoitetaan mm. kirran, knk:n, kardiologian ja farmakologian loppukokeet.

Kuulostaa siis aika paljolta, mutta onko?
Kyllä ja ei. 
Tähän lukukauteen voisi käyttää aivan niin paljon kuin voi sitä antaa, mutta itse olen suoraan sanottuna antanut sitä vielä melko vähän.


Sen sijaan karkasin kämppiksen kanssa viikonlopuksi Maltalle (ansaitulle "mini-kesälomalle"), olen nauttinut opiskelijaelämästä, syönyt ulkona, pyöräillyt uudella pyörälläni ja nukkunut. Ja tosiaan hain koirani Suomesta, eli Iris on nyt taas Riiassa pitkän tauon jälkeen. Lisäksi hommat opiskelijajärjestössä ovat pitäneet kiireisenä ja olen myös aloittanut jo armottoman työn seuraavan kesän aamnuenssuuripaikkojen metsästämiseksi. Joten ei stressiä koulusta - vielä. 

So life is good.
For awhile. 

Ihanaa syksyn alkua kaikille!


keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Kun paras (ja ainoa) lääke on paskainen nauru


5/5 tenttiä takana tämän neljän viikon aikana.
Tähän asti kaikki hyvin.
Mutta saattaa pikkuhiljaa jo vähän väsyttää.

Sen sijaan, että minusta olisi kuoriutunut kiukkuinen, itkuntäytteinen stressihirviö, olen nauranut. Naurettavan paljon. Muutaman kerran kyyneleet silmissä, koska naurusta ei tule vain loppua ja ystävän paskainen nauru vieressä vain yllyttää jatkamaan.
Kai tämäkin on ihmisen tapa selvitä. On tutkimuksia, joiden mukaan nauru vapauttaa endorfiineija, nostaen kipukynnystä helpottaen samalla psyykkistä stressiä (brittitutkimus vuodelta 2011, anteeksi en jaksa nyt etsiä tarkempaa lähdettä). Nauru ei ehkä pidennä ikää, mutta pitää kyllä hengissä tämän semesterin aikana. 

Kun fakta on että tällä hetkellä väsyttää ja stressaa. Paljon.

Mutta minkäs teet?
Nauran.
Parhaani mukaan.
Oli oikeasti aihetta sille tai ei.

Kun ei auta valitus (no... välillä sekin), niin nauru on oikeasti parasta, mitä voi tehdä.
Läpän tasohan on ollut jo pitkään tumman sävytteistä, mutta mitä pidemmälle syksy on edennyt, huumorista on tullut sysimustaa ja huonoa (syvältä suoraan sigmasta). 


Vertaistuki on ollut niin ikään aivan korvaamatonta.
Ihmiset joiden kanssa jakaa naurut ovat olleet korvaamattomia.

Katse on jo/yhä tulevassa. Joululomaan enää 5 viikkoa ja kaksi päivää.
Sitä ennen enää 4 tenttiä jäljellä.
Välitavoitteena on edelleen selvitä viikosta kerrallaan.

Kesä näyttää tällä hetkellä hyvältä.
Yhä epävarmuuksia, mutta jos kaikki menee nyt hyvin, kesän työkuviot pitäisi olla kunnossa.

Nämä asiat pitävät minut motivoituneina.

Eli kaikesta huolimatta päänuppi yhä matkassa, vaikka muutama marmorikuula onkin karannut, inkkareita pudonnut kanootista ja muumeja kadonnut laaksosta.
Se on elämää se.

Take care <3 

Ylen uutislinkki: https://yle.fi/uutiset/3-5423441
Kuva : #1  #2

maanantai 9. lokakuuta 2017

Studying 101: What ever works. Do it.

Yksi tentti takana, monta edessä. 
Tällä kertaa päädyin kokeilemaan jotain aivan uudenlaista taktiikkaa.

Kiusallinen tietoinen siitä että munuaiset ovat väärinpäin...
En ole koskaan ollut hyvä "pänttääjä". Olen parempi ymmärtämään laajoja syy-seuraussuhteita; kaaria, en muistamaan pieniä nippelitietoja. Siksi etenkin microbiologia on osoittautunut minulle, jos ei haastavaksi, niin ainakin helvetin rasittavaksi aineeksi opiskella.

Opiskelutekniikoita on vaikka ja millä mitalla ja tarkoitukseni onkin jakaa lähinnä niitä, joita olen itse käyttänyt ja joista olen kokenut olevan milläänsä hyötyä.

1) Kirjoita. 
Kaikki. Itse.
Se tuntuu tyhmältä käytännössä kopioida luentomateriaali sanasta sanaan ylös omiin muistiinpanoihin, mutta itseäni tämä auttaa. Varsinkin kun paperiversioon on helpompi palata myöhemmin tekemään alleviivauksia ja kenties lisätä materiaalia tai piirtää kuvioita.

Mistä puheenollen..


2) Piirrä.
Tämä tapa eskaloitui oikeastaan vasta viime kokeen aikana. Vaikka olenkin aina piirtänyt (myös itseeni, kuten anatomian aikana) niin en koskaan tässä mittakaavassa.
Ajatus lähti kun löysin youtubesta SketchyMicro:n, jossa käytännössä piirrettiin paperille kaikki oleellisimmat tiedot ja ominaisuudet bakteereista. Saman tekijän piirroksissa samat symbolit toistuivat usein "luonnoksesta" toiseen, joka niin ikään helpotti muistamista. Aloin lopulta soveltamaan ideaa itse, joka (toivottavasti) pelasti minut tällä kertaa. 
Sillä oikeastaan ei ollut väliä, mitä piirsin, kunhan symbolit toistuivat. Itselläni esimerkiksi oli useita erilaisia "aaseja" kuvastamassa entsyymejä (beta-lactamase, IgA-protease jne..), kissat catalase entsyymiä, sininen tai punainen kakkakökäle vetistä tai veristä ripulia ja niin edelleen.

Saatoin olla hieman väsynyt (ja epätoivoinen) kun opiskelin microa.


3) Kuuntele
Youtube on aarre. Sieltä löytää, kun etsii, vaikka ja mitä. Tietysti saa olla myös lähdekriittinen. Erityisesti histologiasta selviytymistä saan kiittää ShotgunHistologya ja kuten jos mainitsin, SketchyMicro avasi minulle aivan uuden tavan painaa päähäni eri bakteerien virulenssifaktoreita. Lisäksi se on hyödyllinen, jos jokin asia on epäselvä tai luentomateriaalin sisältö ei vain aukea. 


4) Puhu/kysy/ihmettele
Tämä on jotenkin paljon luonnollisempaa (ja tuntuu vähemmän pähkähullulta) kun ei enää asu yksin. Välillä ei tarvitse edes pukea ongelmaa loppuun asti sanoiksi, kun asia avautuu. Vielä parempi vain, joutuu selittämään itse, miten asia on. Tämän takia minua ei ikinä haittaa, vaikka joku kysyy neuvoa. Silloin joutuu aivan eri tavalla pukemaan asioita sanoiksi ja ajattelemaan. Ja  tätä asiaa saa itselleenkin aina jatkuvasti muistuttaa: jos ei tiedä, kysy. Etsi tietoa ja ihmettele ääneen. 
Tyhmempi on se joka ei kysy kuin se joka myöntää, ettei ymmärrä.


ps. pahoittelut kuvien huonosta laadusta!
Pitää panostaa seuraavan puhelimen kanssa parempaan kameraan...



lauantai 30. syyskuuta 2017

Siperia opettaa

Kohta ensimmäinen kuukausi taas lääkistä takana!

Vielä ei pantaa kiristä. Hyvä niin.

Welcome to the jungle!

Lukkari tuntuu melko mukavalta.
Ma on vapaa, ti luentoja, ke kolme practical tuntia, to 1-2, pe kaksi.
Eli ke-to akseli on vähän rankka, koska molempina päivinä on viikkotestejä, muuten ihan hyvä. Melkein joka päivä olisi silti hyvä lukea edes jotain, edes vähän. Niinä päivinä, kun itseäni laiskottaa, pistän kuulokkeet korviin ja kuuntelen videoluentoa samalla kun virkkaan. Ei välttämättä kaikkein aikatehokkainta opiskelua, mutta kyllä niistä aina jotain jää mieleen.

"Haen vain pari juttua Jyskistä"

Sen minkä on oppinut on, että opiskele, opiskele, opiskele... Oli se sitten kuinka vähän tai "turhalta" tuntuvaa, niin paras vaan yrittää pitää pyörä koko ajan pyörimässä. Näin ei jää jälkeen. Vähän väliä itsellä tuppaa physion protocollat jäädä rästiin, mutta sitten täytyy vain palauttaa itsensä niskapersotteella takaisin työpöydän ääreen.

Eli mitä tähän voisi sanoa. Siperia (3. semesteri) opetti hyvin.
Se oli suoraan sanottuna aika uuvuttava kevät, niin oppi ainakin, että miten kannattaa tämä toinen vuosi lääkiksessä suorittaa. Ja vaikka kesä ei ollutkaan maailman rentouttavin, koska painoin kirjaimellisesti viimeiseen päivään asti töitä, niin sai ainakin sopivan tauon lukemiseen ja jatkuvaan aivotyöskentelyyn. Kankealta tämä opiskeluun orientoituminen välillä tuntuu, mutta kyllä sitä nopeasti taas lähtee se opiskelurytmi käyntiin.

Tuparilahjoja

Mutta on se elo muutakin kun puurtamista! (ainakin näin alkuun)
Uusi kämppä tietenkin vaati arvonsa mukaisen kastajaiset, lisäksi kirjaimellisesti kivenheiton päässä oleva kuntosali on avannut uusia harrastusmahdollisuuksia. Tähän asti olen ehtinyt käydä lähinnä ryhmäliikuntatunneilla, joka on mukavan rentouttavaa (ei tarvitse ajatella), vaikka välillä onkin haastavaa, kun ymmärtää ehkä joka kymmenennen sanan. Ohjaajat siis luonnollisesti puhuvat latviaa :D Opiskelijahinnalla 36e/kk sali+jumpat ei todellakaan ole paha sijoitus. Ja selkä kyllä kiittää tästä hurahduksesta. Ja pääkoppa.






Tällä hetkellä siis kaikki hyvin. Myrskyä odotellen. Parin viikon päästä alkaa syksyn pahin rutistus (?) joka kestää ehkä kuukauden (4vkoa ja 5 tenttiä, esitelmän ja tietysti viikkotestien lisäksi). Yritetään pitää motivaatio korkealla ja hädän hetkenä vaan jesarilla päänuppia taas kasaan.


Motivaatiota selvitä tästäkin semesteristä lisäsi erityisesti tieto, että sain amanuenssuuripaikan ensi elokuulle :) Hakuprosessista ja ajatuksista asiasta lisää joskus myöhemmin. 

Jee,jee syksy!!


lauantai 16. syyskuuta 2017

4th semester: mitä voi odottaa?

Back in the business!

Eli 4. semesteri rullaa jo käynnissä, ja olo yllättävän seesteinen! (Not gonna last long, jos yhtään itseäni tiedän ja tunnen..)

Vielä ollaan pienessä käynnistelyvaiheessa, eli kaikki kurssit eivät ole päässeet vielä edes kunnolla alkamaankaan. 4. semmalla siis jatkuvat fysiologia ja microbiologia (johon kuuluu myös parasitologia ja virologia) ja uusina tuttavuuksina alkava patologia (patologian physiologia ja anatomia erikseen), communication psykologia ja embryologia.

#tb to summer <3
Vanhat tutut micro ja physio ovat siis jo alkaneet: molemmista yhä viikkotestejä, mutta physiologian viikottaisia seminaareja ei enää varsinaisest (meidän opettajan kanssa), vaan kysymyksiä käydään opettajapainoitteisemmin läpi. Lisäksi microbiologiassa pidetään esitelmiä. Tähän lukukauteen mahtuu yhteensä 4 microbiologian ja 2 physiologian tenttiä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että noin joka neljäs viikko ainakin microsta tehdään joku tentti tai tenttejä. Alueet eivät ole välttämättä hirvittävän laajoja, mutta kuluttavaltahan tuo kuulostaa näin äkkiseltään.

Tenttejä (colloja) siis riittää. Patologiasta on niin ikään yhteensä neljä, embryosta kaksi. Psykologiasta en ole varma, onko siitä mitään - tuskin mitään suurta ainakaan. Vähintään 12 colloquimia silti edessä, jos olen pysynyt yhtään kärryissä, eli kyllä niitä alkaa pian putoilemaan. Niiden päälle sitten exameja tammi-helmikuussa - riippuen siitä, miten hyvin menee collojen  kanssa. Eli työntäyteinen semesteri edessä taas.

Tämä semesterin sitten pitäisi olla se pahin :D Vihdoin ollaan täällä. Tällä hetkellä on ainakin semi sisukas olo: sellainen että "bring it on!" Se, että olenko valmis tähän, en osaa sanoa, mutta jotenkin vain haluan, että tämä semesteri olisi pian ohi. Sisulla mennään läpi, vaikka harmaan kiven, ja tuskin on sattumaa, että päässäni soi vähän väliä Maija Vilkkumaan biisin 'Lattiaa pestään' sanat:

 "Mut ei se mitään, mä kestän mitä vaan, vaikka suuhuni pakkasella rautaa"

Luulen, että edellinen semesteri oli paras opettaja tätä lukukautta varten. Täytyy vain muistaa levätä, nähdä ystäviäkin välillä, keksiä jotain muuta elämää kuin opiskelu, mutta silti valmistautua jokaiseen tuntiin edes jotenkuten, ettei viimehetkellä tule paniikkia.

Sen lisäksi, että katse on tiukasti tässä lukukaudessa, niin olen niin ikään kääntänyt katseeni jo kohti ensi kesää. Toiveissa olisi amanuenssuuri jossain päin Suomea. Näillä näkymin potentiaaliset erikoisalat olisivat reumatologia tai patologia. KNK:lle (korva-nenä-kurkku) haluaisin kamalasti, mutta voi olla, että sinne ei ole juuri mahdollisuuksia, kun kurssi on vielä kesken silloin. Mutta katsotaan mitä tapahtuu. Ihan mielelläni menen takaisin edelliseen kesätyöpaikkaanikin, jos niikseen.

Ellinoora: Elefantin paino

Viimeiseksi hieman hirtehishuumoria. Totesimme vain kämppiksen kanssa, että kertosäkeen sanoista tulee varsin osuvat, kun vaihtaa vain "elefantin" "nelos semmaan".

"Se tekee kipeää, kun nelos semman painon alle jää
Eikä kukaan muu sitä nää
Vaik sut on luotu kantamaan
Nousemaan aina uudestaa
Oon pahoillani en osannut lohduttaa
Mut lupaan vielä se helpottaa" 

Näillä mennään. Ihanaa syksyn odotusta kaikille! <3

perjantai 9. joulukuuta 2016

Ensikosketus paikallisiin terveyspalveluihin

Koko lokakuun jatkunut flunssa kävi siis rasittavaksi siinä kohtaa, kun se alkoi vaikuttamaan (jo valmiiksi liian lyhyisiin) yöuniin. Perjantain ja viimeisen (for now) tentin kunniaksi kävin vihdoin yksityisellä lääkäriasemalla, josta olin kuullut muilta suomalaisilta hyvää palautetta. Julkiselle en edes yrittänyt. Ne harvat tarinat ja kokemukset, mitä olen julkisen terveydenhuollon käytännöistä kuullut, eivät ole olleet niin mairittelevia, joten tein itselleni palveluksen ja menin siitä mistä on aita on matalin - varsinkin kun hintataso täällä on näin (ulkomaalaisen) opiskelijan näkökulmasta ihan mukava.

Perjantai oli buukattu aivan täyteen, mutta minä ja ystäväni (joka tarvitsi myös lääkäriä omista syistään) saimme heti lauantaille ajat.

Lyhyt katsaus siihen, mitä pääni sisällä pyöri prosessin aikana (suoria lainauksia puhelimestani prosessin aikana...)

1. Jos haluat huvipuiston karuselliin tahi vuoristorataan, se maksetaan etukäteen.
   Yksi iso ero Suomen ja Latvian välillä. Suomessa annetaan lasku kouraan tai lysti maksetaan hoidon tai operaation jäljeen. Ainakin näin on ollut kaikissa paikoissa, missä itse olen ollut. Mutta ei. Latviassa maksu hoidetaan ennen kuin pääset edes lääkärin vastaanotolle.

2. Leimoja. Leimoja kaikkialla.
   Tätä olen nauranut ennenkin, mutta jumankekka kun täällä rakastetaan leimoja! Lääkärillä tietenkin on omansa, vastaanottovirkailijalla lääkäriaseman leimasin, sekä kassavirkalijalla vielä omansa jotta varmasti tulee selväksi, että lasku (johon kuitti on niitattu kiinni) on maksettu.

3. Jonottaminen on kivaa (täälläkin)
   Eli kun lääkärillä on vain 15min per ihminen, niin täytyy olla melkoinen superihminen, ettei aikataulu kuse. Odottamista odottamista. Sitä vain näköjään saa tehdä kaikkialla.

4. Se, ettei ymmärrä mitä ihmiset puhuvat, on aivan totaalisen p*rseestä
   Tarviiko tätä edes selittää?

Voi sitä avuttomuuden tunnetta, kun et tiedä, miten hommat toimivat uudessa paikassa.
Karu muistutus siitä, että siihen latviankielen opiskeluun voisi oikeasti panostaa...

5. Valtakunta kuulokkeista

6. Jonottavat ihmiset universaalisti kiukkuisia ja kärsimättömiä

7. Maan paras palvelu löytyy apteekista

Kaikkein hämmentävintä oli ehdottomasti jonotusjärjestelmä. Se tuntui olevan jonkinlainen kombinaatio hyviä tapoja ja kyynärpäitä. Varsinkin toisella kerralla - kun minulla ei ollut varsinaisesti aikaa, mutta tulin kuulemaan tulokseni. Ei ollut vuoronumeroja, ei hoitajaa, joka olisi huutanut sisään. Ihmisiä tuli ja meni jonkinlaisena kummallisena, mutta lähes johdonmukaisena virtana sisään ja ulos ja muistaakseni vain kerran lääkäri tuli ovelle pyytämään (sillä kertaa juuri minut) sisään. (Vannon, hän varmasti kuuli yskäni käytävästä asti..)

Kaiken kaikkiaan kokemus oli hyvä. Olin ulkona 1.5 tunnissa ja siihen kaikkeen kuului kaksi vastaanottokäyntiä ja röntgen. Kulttuurieroille ja ihmisille ylipäätään ei voi vain mitään. Suomalaisena introverttinä olen ehkä vain paljon luontevampi kiusaantuneessa "hissimusiikki soi taustalla" hiljaisuudessa kuin käytävässä täynnä ihmisiä, jotka pitävät ääntä - varsinkaan kun ei ymmärrä mitään.  Lääkärille täytyy antaa täydet pisteet; hän osasi englantia hyvin ja tuntui hyvin pätevältä ja itselleni jäi hyvä olo käynnistä.

maanantai 24. lokakuuta 2016

Rentoutumisen jalo taito - ja sen opettelu

Ruuhkaviikot jatkuu, mutta tänään oli hyvä päivä!

Yksi koe vähemmän listalla ja yhdestä aikaisemmasta tuli tulokset takaisin, ja voin sanoa olevani tyytyväinen. Lukujen suhteen rankan viikonlopun ja henkisesti uuvuttavan maanantaipäivän päätteeksi, päätin, etten tee illalla enää mitään.

Päivä alkoi suoraan sanottuna kamalasti (klo 6.30, kun piti lukea vielä viimehetken paniikissa histologiaa...), mutta jossain puolen päivän jälkeen (jälkiruokakakun ääressä) elämä alkoi pikkuhiljaa taas voittaa ja hymyillä, vaikka tuntuikin, että kuljin täysin sumussa koko päivän.

Sitä liian harvoin pysähtyy/ehtii pysähtyä miettimään, että mitä asioita kaipaa, ja mitä haluaisin tehdä enemmän, jos olisi aikaa ja toisaalta vapaa-ajalla viitseliäisyyttä ja jaksamista. Näin kliseisiä viisauksia tykittääkseni, itsestään nyt on kuitenkin muistettava pitää huolta, ja siksi aihe on oikeasti todella tärkeä. Jos en ole mitään muuta oppinut elämäni aikana, niin ettei oman hyvän hyvinvointinsa uhraamisessa työn takia ole mitään gloriaa. Itsestään täytyy muistaa pitää huolta - kukin tavallaan - ja piste.

Mutta siis, mitä siis itse teen tai haluaisin tehdä hetkinä, kun velvollisuudet ei paina?

Artisti: Kari Suomalainen


- Lukea
Game of thrones:n 5 kirja on yhä vain kesältä kesken, mutta suoraan sanottuna kaiken tämän lukemisen keskellä, mikään ylimääräinen sivujenkääntely ei houkuttele, vaikka haluaisinkin päästä tarinassa eteenpäin.

- Soittaa pianoa/laulaa
Anteeksi naapurit! Nauttikaa yskästäni, niin kauan kun sitä kestää, siihen asti käytössäni on vain piano.

- Kylpy
Amme <3 Olin unohtanut, miten ihana kapine se on!!


- Juosta
...tai "juosta", eli liikkua kävelytahtia nopeammin ja puhista. Vaikka tosissaan, meillä oli ihan hyvä putki päällä koiran kanssa ennen kuin tämä pirun tauti iski päälle. Milloin ikinä pääsenkin takaisin juoksemaan, niin tiedän, että ensimmäisestä lenkistä tulee tappo.

- Tv-sarjat
Minulla on netflix, mutta hitto vie, en osaa katsoa sarjoja tai elokuvia yksin!!
Kesken minulla on vähän kaikkea Housesta Grand Hotelliin, mutta yksin en oikein osaa koukuttua sarjoihin. Lisäksi listallani on paljon leffoja, joita haluaisin nähdä, mutta yksin en ole tullut katsoneeksi. Joko pitää värvätä joku vakio leffan-töllöttäjä  ystävä tai vaan päästä yli siitä, että elokuvien katsominen ei välttämättä ole sosiaalinen tapahtuma. Dokumentteja sen sijaan katson jonkinkin verran yskin. Viimeisimpänä "Champions", joka kertoi tappelukoirina käytettyjen pitbull koirien kohtaloista, ja se oli kyllä hyvä! Ja olin toisaalta tyytyväinen, ettei kukaan joutunut todistamaan herkistelyäni.

- Kirjoittaminen
Kuuluu vähän samaan kastiin lukemisen kanssa; haluaisin tehdä enemmän, mutta yleensä rankkojen päivien/viikkojen jälkeen minkäänlainen "ylimääräinen" ajatustyö ei houkuttele, vaikka se olisi kuinka hauska ja nollaava harrastus, jossa haluaisi itseään kehittää. Selittää myös varmaan sitä, miksi tämänkin blogin päivitystahti on toisinaan varsin hidas - onhan tyylini usein enemmän teksti kuin kuva painotteinen.



- Kokkaaminen
Tunnustan. Minulla on viha-rakkaus -suhde ruuan laiton suhteen. Silloin kun asiat sujuu, eikä ole pakko tehdä jotain, ettei kuole, niiiiin ruuan laitto voi olla jopa ihan kivaa. Ja toisinaan rentouttavaa. Usein se vain kaatuu pakkopulla puolelle, eikä siksi ole niin inspiroivaa. Tänään kuitenkin oli yllättävää kyllä hauskaa häärätä keittiössä ja kehittää jotain aterian tapaista Pinterestin reseptien inspiroimana. Koska keittotaitoni ovat jossain keskiverron alarajoja hipova, niin etsin usein valmiita reseptejä (ja kyllä, lähinnä Pinterestistä), joita en ikinä loppujenlopuksi ikinä noudata, vaan ahkerasti sovellan sen mukaan, mitä kaapista löytyy. Tämän päivän kookos-linssi-nuudeli -keitto oli varsin positiivinen yllätys, vaikka tuoksuikin hieman savusaunalta.

Yritän opetella jälleen sellaista hyvettä kuin aikainen unirytmi, eli nyt viimeiseksi koiran kanssa ulos ja sitten nukkumaan. Huomenna työt jatkuu :)

perjantai 21. lokakuuta 2016

Mukavuusrajojen tuolla puolen

Ihana Sarah Andersen
Pikapostaus "ruuhkaviikoilta".

Eli nyt se kiire on sitten löytänyt minut ja napannut kunnolla niskalenkkiin.
Takana ehdottomasti tämän syksyn rankin viikko (ja kirjoitan tätä siis keskiviikkona, haha!), mutta vielä ollaan hengissä --- helvetillisestä köhästä huolimatta. En tiedä mikä siinä aina on, kun kaiken - stressin, kiireen ja flunssan - täytyy rysähtää kerralla niskaan. Lenkkeily siis on pakostakin taas jäänyt ja kotona odottaa siksi aina entistäkin energisempi koiranpallero piristämässä flunssaista stressi-kimppua.

Takana siis biokemian ja anatomian ensimmäiset tentit lievässä lääketokkurassa ja seuraavina kahtena viikkoina on niin ikään kaksi tenttiä per viikko. Tämä oli tiedossa jo ajat sitten, ja siksi olen yrittänyt (enemmän tai vähemmän) valmistautua juuri näihin viikkoihin (henkisesti ja opiskellen) jo aikaisemmin. Ja juuri tästä syystä yksinkertaisesti inhoan, kun yks kaks tuleekin säätöä. Etenkin kun säätö johtuu vain siitä, että on ne samat ihmiset jotka valittavat aina ja kaikesta.

Muistisääntö joka jäi elämään muodossa "big boobs matter more"

Lyhyestä virsi kaunis: koko vuosikurssin koeaikataulut heitti häränpyllyä, koska osa ihmisistä kitisi niistä ja molecular biologyn department oletti/kuvitteli/tuli lopputulokseen, että kaikki olivat samaa mieltä ja halusivat muutoksia aikatauluihin. Lopputulos: iso sotku ja kiukkuisia ihmisiä, jotka eivät olleet alunalkujaan mitään muutoksia pyytäneet ja jotka joutuvat nyt setvimään muita kokeita eri päiville (RSU:ssa ensimmäisen vuoden opiskelijoille ei saa olla kuin maximissaan kaksi colloa viikossa, ja omalle ryhmälleni oli vähällä napsahtaa kaksi colloa ja yksi exam nyt peräkkäisille päiville) Toivottavasti konkreettiset aikataulumuutokset jäävät pieniksi, mutta ei tämä ainakaan tätä hektistä ja stressintäytteistä viikkoa parantanut. En usko, että kukaan odotti, että tästä nousisi tällainen farssi, mutta kun koulua on ennen joululomaa jäljellä alle kaksi kuukautta, niin viikko sinne tänne vaikuttaa kummasti kokonaisuuteen. Ikävintä tilanne on niille, jotka ovat varailleet jo lentoja kotiin lomiksi, koska kuvittelivat tietävänsä koeaikataulunsa.

#perjantai edit.

Tulihan se viikonloppu vihdoin ja ehdin/jaksoin/kykenin jopa viimeistelemään postauksen!! Villinä suunnitelmana olisi viettää aika histologian parissa <3
Aivotoiminnan puuttuessa korvataan löpinä kuvilla tällä kertaa. Täällä on mitä kaunein syksy! Aamut on kyllä välillä hävyttömän kylmiä, etenkin kun tuulee, mutta siitä huolimatta odotan jo ensilunta ja talvea.

Tattis, yliväsynyt keuhkotautinen kiittää ja kuittaa, ja lepää loppuillan.

Space Monkey!!


Cake tax
Tyylikkäästi muovipurkin kansi lautasena koska tistkaaminen on tunnetusti yliarvostettua

perjantai 30. syyskuuta 2016

Loppuunpalamisen ABC


"You know, you really should watch your blood pressure. My nephew Izzy just keeled over mid-mango. Stress, it's a killer, sir. And he was a fruit bat. No meat. No blood even." - Bartok, Anastasia

Lempirepliikkini yhdestä lapsuuteni suosikkielokuvista. Niin se vain on, että joskus totuus tulee lepakon suusta.



Olemme melko paljon puhuneet viimepäivinä opiskelusta ja ennen kaikkea, miten paljon pitäisi opiskella. Ja vastaus on melko yksinkertainen; niin paljon kuin tarvitsee. 

Tämä ei siis tarkoita 24/7 tauotta ja ilman vapaa-aikaa tai liian kosteita iltoja ystävien kanssa. Herttinen ei. Itse olen yrittänyt taktiikkaa "joka päivä jotain", toisina päivinä enemmän ja toisina vähemmän. Kalenterini täyttyy kiinteiden aikataulujen lisäksi epämääräisistä lukusuunnitelmista, jotka harvoin pitävät - mutta ovat lähinnä suuntaa antavia. Olen luonteeltani ehkä "inan" neuroottinen ja kontrollia rakastava, joten selkeät suunnitelmat tuovat mielenrauhaa ja järjestelmällisyyttä. Muuten kävisi niin veljenpoika Izzylle.


Tutuille ei tule yllätyksenä, että järjestelmällisyys ei yllä työpöydälle asti...

Mieluusti naiivina haluaisi lisätä lausahdukseen "niin paljon kuin tarvitsee", että "niin paljon kuin tuntuu hyvältä". Tämä ei kuitenkaan onnistu, ja se on fakta. Tulee olemaan niitä viikkoja, kun väsyttää, vituttaa, on kipeä ja koirallakin vatsa kuralla, mutta silti täytyy jaksaa olla nenä kirjassa ja tehdä hommansa ajallaan. Preklinikka (ensimmäiset 2,5-3 -vuotta, en muista tarkalleen) ovat aika armottomia. Practical tunneille on osallistuttava, tai korvattava, joka on usein työläämpi prosessi kuin räkä poskella tunnille meneminen. Practical tunneille usein on valmistauduttava joko lukemalla, tai tehtäviä tekemällä, on protocollia piirrettävänä tai esitelmiä tehtävänä. Toisissa aineissa ollaan armeliaampia kuin toisissa. Mutta kaikkia yhdistää se, että jälkeen ei ole hyvä (eikä kiva) jäädä. Tämän sain itsekin tuta latinan tunnilla, kun tuntui että kaikki tieto edelliseltä semesteriltä oli valunut korvista ulos tai hautautunut aivojen suloiseen informaatioähkyyn.






Eli siis "niin paljon kuin tarvitsee ja usein enemmän kuin huvittaisi". Asiat on opittava, mutta jokainen tarvitsee siihen oman aikansa. Itse ainakin tarvitsen paljon aikaa ja kertausta. Ystävä nauroikin, kun olin ollut vapaapäivänä koululla lukemassa, että "oletpa ahkera". Taisin vastata, että "Tyhmän täytyy olla."

Silti katson kauhulla sitä, miten jotkut ihmiset jo tässä vaiheessa (semesteriä ja ylipäätään 2:lla semesterillä) hautaavat mielestään kaiken muun ja uppoutuvat kirjojen pariin niin, että stressitasot hipovat pilviä, eikä aikaa muka löydy mihinkään muuhun.. Tietenkin olen vain ulkopuolinen tarkkailija, mutta kyllä sitä välillä mietin, että miten jotkut ihmiset jaksavat ja koska ensimmäinen palaa loppuun stressin nakertamana. Niitä viikkoja/kuukausia tulee, että on ihan sairaasti hommaa, mutta silloin ne viikot tai kuukaudet jaksaa, jos ei ole polttanut itseään ihan loppuun jo aikaisemmin. Itsensä ja voimien säännöstely on taitolaji, jossa en ole itsekään vielä mikään mestari, mutta kovin sitä on joutunut opettelemaan. Asioita saattaa olla keskeneräisenä noin sata, mutta sitten ei auta muuta kuin tarttua niihin yksi kerrallaan sen mukaan, miten akuutti asia on. Ja jos jokin menee metsään, niin ei auta kuin nostaa itsensä niskasta ylös ja yrittää uudestaan. Asioiden panikoiminen etukäteen kaikkine mahdollisine skenaarioineen on turhaa ajanhukkaa, mistä olen tietoisesti (yrittänyt) opetellut eroon. Myönnän kuitenkin auliisti, että itse pelkään eniten sitä hetkeä, kun (ja kyllä KUN) ensimmäisen kerran feilaan collon tai examin. Sillä ne - epäonnistumiset - ovat oikeasti niitä hetkiä, kun ihmisen kanttia mitataan. Toisin kuin se, miten henkihieveriin itsensä saa stressattua sitä ennen.


Esimerkkiviikko kauppapäiviä myöten suunniteltuna

Joten ei vielä Izzya, vaan huomenna juhlitaan kandeja! Attendo tulee pitämään meille Riian opiskelijoille koulutustilaisuuden päivystyksen peruspotilaista ja sen sudenkuopista, ja iltaa jatketaan juhlimalla niitä, joilla on preklinikka taputeltu. Eli tennarit vaihdetaan korkkareihin ja pääsen vihdoin korkkaamaan uuden, kirpparilta löydetyn pikkumustan.

Stressata siis ehtii myöhemminkin, nyt saa vielä elää, hengittää ja juhlia. Opintojen ohella ja ehdolla :D 

Viikonloppuja! <3

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

TIL vol.2

Toinen semesteri, joten ehkä asianmukaista koota taas hieman "This time I learned..." matskua. Osa uutta, osa vanhaa, mutta hei en ehkä ihan joka postauksessa jaksa itkeä koulujuttujakaan :D


1. Koirat
Tähän asiaan tosiaan on alkanut kiinnittämään huomiota enemmän vasta nyt, kun oma muru-pallerokin on täällä. Ensinnäkin, ne ovat pieniä (kaupungissa nyt ei mikään ihme), ja suosituimmat ovat kaikenmaailman marsua suuremmat chihuahuat, kleinpitzit, mäyräkoirat ja vastaavat pienet ja karvaiset, sekä mediumkokoisista beaglet. Hämmentävämpää on se, että monet ihmiset pitävät koiriaan vapaina. Yleensä ne kulkevat varsin mallikkaasti, ja useat tottelevat kuuliaisesti omistajiaan myös ohitustilanteissa (jossa luonnollisesti kiusaus on suurin). Itse en vaan laskisi Iristä irti, vaikka lenkkeilypaikkamme ovatkin suht rauhallisia.


2. Just a Latvia things; jonottaminen <3
(...)
No, aloitetaan jonottaminen koululta. Jonotan tuntiesi välissä opintotoimistoon, hakemaan lappua, jonka viedään toimistoon, joka aktivoi bussikorttisi, niin että saat opiskelijahintaisen kuukausihinnan käyttöösi (16e). Ainoa juttu, että jos olet epäonnekas (ja todennäköisesti olet), saat jonottaa tunnin verran paikkaan x ja jatkaa samaa paikassa y. Ja tietenkin jos olet hölmö ensikertalainen (minä), niin unohdat pyytää tarvittavat paperit ystäväämme Kelaa varten, ja saat jonottaa paikkaan x toisen kerran. Kela siis haluaa (ilmeisesti?) puolivuosittain yhteenvedon opinnoistamme, koska se ei saa tietoja koululta suoraan.


3. Babushkat
Tiedäthän kliseisen kioski, tori, jäätelökoju -myyjä stereotypiat Suomessa? Yleensähän työn hoitavat nuoret, hermostuneet, "olen ensimmäistä kertaa työelämässä" tyyppiset ihmiset, jotka tienaavat opintojensa ohella tai kesälomilla. No. Täällä saman viran hoitavat (yleensä) vanhat tädit. Riikan kadunvarsilla on siellä täällä pieniä kojuja, joissa myydään yleensä hedelmiä, marjoja tai kukkia tai sitten kaikki näitä. Kesällä puistojen jäätelökioskeilla päivystivät niin ikään babushkat, jotka yleensä eivät puhuneet juuri englantia, mutta heidän kanssaan elekielellä ja huonolla latvialla hoidettiin asiointi melko näppärästi. Ja osa myyjistä on oikeasti vanhoja. Herää vain jälleen kerran kysymys siitä, mikähänkö mahtaa olla Latvian sosiaaliturva (onko?) ja miten suuret eläkkeet ovat.


4. Pakettien toimitus...
Asiasta kertoo ehkä kaikkein eniten se, etten ole vieläkään aivan varma, miten asian pitäisi hoitua.
Elikkäs. Olin unohtanut ottaa nuotit mukaan Suomesta ja olin (tyhmä minä) pyytänyt vanhempiani postittamaan ne Riikaan. Jotenkin olin pienessä päässäni kuvitellut, että postilaatikkoon tuodaan lappu, että nouda paketti paikasta X viimeistään päivänä Y. Niin kuin Suomessa. Eli ei se mennyt niin. Päivänä eräänä, kun olin ollut luennolla, sain soiton ja viestin asuntoni "Handyman:lta", että lähetti oli tullut ja mennyt, ja ellei hän olisi ilmoittanut asiasta minulle, en olisi saanut tietää asiasta. Kaiken lisäksi toimista oli 30km matkan päässä, eli minulla ei olisi edes mahdollisuutta noutaa pakettia itse, kun ehdin. No, loppu hyvin, kaikki hyvin. Handyman antoi lähetille numeroni, ja saimme sovittua ajan, koska olen kotona vastaanottamassa pakettia. Ellei hän olisi tehnyt niin, paketti olisi hengaillut lähettitoimistossa muutaman viikon, ennen kuin se olisi lähetetty takaisin Suomeen ja koko rumba olisi alkanut alusta.


Kaikki kuvat vanhalta hautausmaalta/puistosta, jonka löysin tänään kun olin koiran kanssa ulkona. Vanhimmat haudat ovat noin 1770-luvulta, ja puistoon on käsittääkseni haudattu Riian/Latvian merkkihenkilöitä ja sukuja. Oli vain huvittaa ulkoilla koiran kanssa (en ollut ainoa) niin historiaa hengittävässä puistossa, jonka holvikaarien sisäpuolilla löytyi (jälleen) graffiteja ja lasinsiruja. Paikka on luultavasti aivan mielettömän upea ruskan aikaa, ja silloin pitää kyllä ehdottomasti ottaa kunnon kamera mukaan!


tiistai 6. syyskuuta 2016

2nd semester

Back in the business!

Toinen semesteri alkoi ja fiilis on hyvä, vaikka lomaillakin olisin voinut vielä hetken aikaa olla. Tammikuun loppuun asti jatkuva kakkos semma näyttää tähän asti varsin mukavalta, joskin pitkiä päiviäkin on tiedossa luentojen ja practical tuntien väliin jäävien hypäreiden takia. Voisi sanoa, että kalenteri näyttää petollisenkin mukavalta, mutta tosiasiahan on se, että suurin osa työstä tehdään omalla ajalla.

"Can we go home?"
Tällä kertaa matka taittui autolla ja laivalla. Iris ei ihan arvostanut tätä "laivalla" osiota, mutta käyttäytyi varsin mallikkaasti. Ensi kerralla voisi harkita, olisiko koiran sittenkin pienempi stressi jäädä autoon matkan ajaksi (2.5h). Ja luultavasti jossain kohtaa on kokeiltava myös sitä lentämistä (jei...).

Turku-Helsinki-Tallinna-Pärnu-Riika matka taisi viedä taukoineen päivineen meiltä se 12-13h. Ei siis mahdoton, mutta ei nyt sellainenkaan reissu, jonka joka viikonloppu haluaisi tehdä. Ajelimme ehkä paikalliseen makuun liian varovaisesti, mutta selvisimmepä hengissä. Vaikein osuus oli ehdottomasti Riian päässä, sillä asfaltti oli juuri uusittu, eikä valkoisia kaistaviivoja oltu vielä maalattu. Kahden/kolmen (seriously idk..) kaistan tiellä, jossa liikkuivat myös bussit ja trolleybussit sai olla kieli keskellä suuta, varsinkin kun väsymys alkoi siinä kohtaa jo painaa.

Freedom monument
Love, love, love <3
Viikko ennen luentojen alkua meni aika rennosti. Sisko&Serkku olivat perjantaihin asti, ja olin kovasti suunnitellut tekeväni kaikenlaista hyödyllistä ja orientoivaa... Jaaaaa se jäi pelkäksi suunnitelmaksi. Sen sijaan latailin akkuja, järjestelin kämppääni ja kiertelin lenkkipolkuja koiran kanssa. Vastoin kaikkia odotuksia Iris on sopeutunut hyvin, eikä ole toistaiseksi aiheuttanut tuhoja yksin ollessaan. Ja yksinoloa ollaan kuitenkin harjoiteltu lähes joka päivä, toisinaan lyhyempiä ja toisinaan taas pitkiä pätkiä. Uskallan olla jo varovaisen optimistinen, että hyvinhän tämä meni, vaikka luultavasti jätän jatkossakin musiikin aina soimaan, jos tiedän olevani poissa pitkään.

VIHDOIN!! Ei enää jatkuvaa vesikanisterien kantamista!
Yleisesti ottaen olen aika valoisalla mielellä. Oli oikeasti kiva palata taas koulunpenkille ja kaiken lisäksi tämä semesteri on ilmeisesti vielä ihan mukava. Myös Riikan halvemmat hinnat olivat taas Suomi-kesän jälkeen iloinen yllätys (haha :D). Kovasti haaveilen jonkin urheilu-jutun aloittamista, mutta täytyypä miettiä vielä mitä ja missä, sillä koiran takia aikaa minulla on luultavasti vain viikonloppuisin. 
Syksyä odotellen! Toivottavasti kaamos ei ole yhtä kamala täällä kuin Suomessa.
Vedonlyönti käyntiin, kumpi kuolee ensin; palmu vai muratti?