Amanuenssi-kesä vol.2 - mitä jäi käteen?

Minun piti kirjoittaa tarinoita kesästä jo viikkoja sitten, mutta koska "life" niin tämä(kin) asia oli siirtynyt hamaan tulevaisuuteen. Nyt siis on arki taas alkanut ja uutta semesteriä kohta 4viikkoa takana. Mutta tehdään vielä pieni kurkkaus menneeseen kesään. 

Tänä kesänä tein siis kaksi amanuenssuuria: ensimmäinen kirurgialla ja toinen sisätaudeilla. Nämä olivat eri keskussairaaloissa. Kirurgialla olin kaksi viikkoa gastrokirurgian osastolla ja kaksi viikkoa päivystyksessä. Sisätaudeilla olin yhteensä 5 viikkoa: 4 viikkoa kiertelin eri osastoilla, joilla oli vähän erilaisia sisätautisia potilaita (näki kaikkea maksakirroosista hematologisiin potilaisiin!) sekä 1 viikko päivystyksessä.

+ Kirurgia <3 

Yleisesti pidin kirurgian osastojen rytmistä enemmän - tai siitä, että osastolla vietettiin loppujenlopuksi melko vähän aikaa. Aamulla (meillä alkoi 7:30) nopea aamukierto, missä katsottiin kotiutujat. Yleensä ehdittiin kiskaista nopeat sumpit kierron jälkeen, minkä jälkeen mentiin joko leikkaukseen tai pitämään polia. Gastrokirurgeilla saattoi olla myös tähystyksiä, joita pääsi seuraamaan. Osastolle jäi myös yleensä joku kesälääkäri tai erikoistuva. Osastolla ollessa aika kului aika lailla epikriisejä tehden, mutta poleilla ja leikkaussalissa pääsi assisteeraamaan tai tutkimaan potilaita. 

+ Päivystys <333

En tiedä mikä siinä on, mutta henk. koht yhä vain rakastan päivystystä. Onhan siellä lähes aina ihan hemmetisti hommaa ja stressaavaa, mutta itse nautin siitä, että pääsi tutkimaan potilaita, tekemään anamneesia ja oikeasti miettimään, että mikäs tässä on nyt vialla, mitä tutkimuksia pitäisi tehdä ja miten pitäisi seuraavaksi edetä. Kotiin vai ei? Tutkitaanko lisää nyt vai varataanko aika tulevaisuuteen? Nämä päätökset eivät luonnollisesti olleet minun tekemiäni, mutta näitä asioita miettimällä oppii ihan hirvittävästi. Ja oli hirvittävän palkitsevaa, jos oma "vainu" osui millään tavalla oikeaan. Yksinkertaisimmillaan päivystyksessä kyse on ihan pelkästä potilaan kuuntelemisesta. He usein melkein tarjoavat itse vastauksen ongelmiinsa, kunhan osaa kysyä oikeat kysymykset. Kirurgialla pääsi lisäksi tekemään pieniä toimenpiteitä (ompelua, puudutusta, haavojen puhdistusta jne..). Sisätautipäivystyksessä otin kaikki tilaisuudet valtimoveri astruppien ottoon ja laskimokanyylien laittoon, mitä sain. Olin niin ihastunut päivystykseen, että livahdin sinne muutaman kerran iltapäivisin, vaikka sijoitukseni olikin osastoilla. Muutaman kerran minut lähes kirjaimellisesti käskettiin vain lähteä, koska päiväni oli venynyt jo kymmenen tuntiseksi (työnarkomaaniko?)

+ Työyhteisö

Viihdyin molemmissa sairaaloissa todella hyvin! Itse ainakin koin, että minut otettiin hyvin vastaan, enkä milloinkaan kokenut väheksyntää siitä että opiskelin ulkomailla. Päinvastoin yleisempi kommentti oli, että heillä oli ollut (positiivisia) kokemuksia meistä "ulkkareista" aikaisemminkin

Ripaus työpaikkahuumoria

- "Loma, mikä?"

Oikeasti, pitäisi muistaa myös lomailla. Itselläni oli jopa 1 viikko juhannuksen jälkeen lomaa ennen töiden aloitusta, joka jäi vähän vähäiseksi. Mutta ensi vuonna sitten viisaampi. 

+/- Osastotyö

Olin aina ajatellut, että haluan vielä joskus tehdä keskus-/yliopistosairaalan osastolla töitä, mutta täytyy sanoa, että se päätös nyt vähän huojuu. Paperitöiden näpertäminen (vaikka teinkin sitä mielestäni kohtuu hyvin ja paljon) ei ole minun juttuni ja ensimmäistä kertaa elämässäni aloin oikeasti harkita akuuttilääketiedettä erikoisalana. Vaikka toisaalta monissa erikoisaloissa voikin olla varsin laaja kirjo sille, mitä työnkuva oikeasti sitten on: esimerkiksi kirurgialla oli leikkuusali/pattipoli päiviä, ei pelkkää osastoa. Osastotyö on tärkeää ja mielenkiintoista, mutta ei näin ensikosketuksella ollut lainkaan minua varten. Olen enemmän käsityöläinen kuin kirjuri.

Mutta mene tiedä sitten, mihin tässä vielä päätyy. Saattaa olla että joudun perumaan kaikki edeltävät puheeni. Mutta tällä hetkellä erikoisalat, joista olen kiinnostunut, ovat kirurgia (gastrokirurgia ja yleiskirurgia lähinnä), gyne-obstetriikka (näistä enemmän ehkä obstetriikka) ja akuuttilääketiede. Näitä kaikkia yhdistää (todennäköisesti) päivystyspakko ja se, että saa tehdä paljon asioita.

Ihanaa syksyä kaikille!
Terkuin, maailman laiskin bloggaaja

Amanuenssina - Ihana kamala päivystys

Jännitin huomattavasti enemmän tätä työrupeamaa kuin edellistä.

Ainahan se on kuumottavaa, kun aloittaa uudessa paikassa. Uusi paikka, uudet kollegat, uusi sairaala ja omassa tapauksessani taas uusi kaupunkin jne.. Kaikki oli uutta, uutta uutta. Tämä oli ensimmäinen virallinen amanuenssuurini, vaikka olinkin jo viime jouluna ja lukukausien välisenä aikana tekemässä yliopistosairaalassa amanuenssina/tutkimusapulaisena paperitöitä ja toisinaan avustamassa leikkauksissa.

Amanuenssi on sairaalan työntekijä, mutta ensisijaisesti opiskelija ja harjoittelija. Työssä on tarkoitus oppia. Amanuenssi ei tee potilaita koskevia päätöksiä, vaan tutkii ja haastattelee potilaita, kirjoittaa potilaskertomuksia ja avustaa vastaavaa lääkäriä. Pieniä operaatioita saa/pitää harjoitella, valvovan silmän alla sekin. On hyvin tärkeää tietää omat rajansa ja se, missä oma osaaminen loppuu.

Katsaus opiskelijan taskuihin: paperia, puhelin (x2, toisella otetaan kuvaa), avaimet, kulkukortti, lisää paperia muistiinpanoja varten, ekg-pikaopas, ekg-viivain, 1xkirja, stetoskooppi, kyniä ja yleensä myös juomapullo kulkee matkassa.

Aloitin elokuussa keskussairaalan päivystyksessä oman - ensimmäisen virallisen - amanuenssuurini. Ensimmäinen viikkoni oli vain kolmipäiväinen, mutta olo oli silti kuin olisi katujyrän alle jäänyt. Infoa tuli valtavat määrät alkaen ihan potilaan tutkimisesta, sairaalan toiminnasta ja tietokonejärjestelmistä.  

Päivystys on ollut tavallaan juuri sitä mitä olen aina odottanutkin (kiire, adrenaliini, ennakoimattomuus, toisinaan selvät, toisinaan ei niin selvästi keissit) ja sitten taas toisilta osin yllätyksiäkin on tullut (ennen kaikkea siinä, miten suuri määrä paperitöitä jokainen potilas ja hoidon eri vaiheet vaativat..). Olen nähnyt hyvin erilaisia potilastapauksia (ja niin monta, etten edes pysy persässä, mitä kaikkea on tultu nähtyä ja koettua), ja se on ollut ehdottomasti tämän kuukauden suola. Voin sydämestäni suositella päivystystä jokaiselle manulle/kandille.

Opiskelijalle päivystys on sekä pahin painajainen ja paratiisi samaan aikaan.

Pääsee harjoittelemaan perus anamneesin tekoa ja tutkimista rutiininomaisesti, mutta piru vie, ongelmia on monenlaisia, toisinaan niitä on useita samaan aikaan, eikä ikinä satu tulemaan niitä erikoisalan potilaita, kun olet juuri opiskellut/kerrannut. Välillä oikeasti tuntuu lähes ylivoimaiselta löytää jutusta se punainen lanka, kun toisina kertoina se tarjotaan sinulle kuin tarjottimella. Vaikeaa mielestäni on myös miettiä, että mikä on päivystyksellistä ja mikä ei. Mihin tarvitaan vielä lisää tutkimuksia juuri nyt ja kenen paikka on osastolla tai kotona? Ihmisiä tulee sisään ovista ja ikkunoista, täytyy priorisoida ja viedä asioita eteenpäin. Tämä on asia, joka varmasti selkiintyy, kun opintoja ja kokemusta on enemmän takana.

Väsynyt mutta onnellinen manu

Seniori-lääkäreille nämä kaikki ovat tietenkin arkea ja (lähes) rutiinia, ja heiltä saa ja pitääkin aina kysyä, kysyä ja kysyä kaikesta mahdollisesta mitä tulee mieleen. Yksin ei saa jäädä, eikä niin ole tarkoituskaan. Koska olen opiskelija, hoitoon liittyvät päätökset tosiaan eivät kuulu minulle, mutta tietysti minulla on ajatuksia ja ehdotuksia, joita koetan kuin kepillä jäätä, ihan vain nähdäkseni, miten "mutuni" on tällä kertaa osunut oikeaan. Joskun valistuneet arvaukseni osuvat sinne suuntaan/oikein, toisinaan taas kolisten metsään. Omaa egoa kun näissä hommissa on ihan turha ottaa mukaan: parempi myöntää, ettei ole nyt varma, mitä pitäisi seuraavaksi tehdä, kuin jäädä yksin hautomaan ongelmiaan.

Vielä viikko jäljellä tätä hauskaa, sitten alkaakin jo olla aika palata koulun penkille. Yritän ottaa kaiken ilon ja hyödyn irti näistä viimeisistä päivistä. Ennen kaikkea hyödyn. Nyt kun porukkakin alkaa olla vähän tutumpaa, niin uskallan ihan eri tavalla kysyä asioita ja taas toisaalta tarjota itseäni, että "hei saanko käydä katsomassa tämän ensin itse?".

Tätä lisää. On jotenkin huvittavankin ihanaa huomata, että on niin oikeassa suunnassa elämänsä kanssa kerrankin <3