Viikkoa ennen itse H-hetkeä, joulua, pappani joutui sairauskohtauksen takia sairaalaan ja oli koko päivän hiuskarvan varassa. Jälkipeli kohtauksen jälkeen on prosessi itsessään - mistään kohtauksesta (joka on tekemisissä aivojen kanssa) ei selvitä helpolla. Ei 80-vuotiaana. Edelleen mennään päivä kerrallaan ja vasta kesällä voidaan vetää mitään suurempia johtopäätöksiä, missä mennään. Jos siis mennään.
Olen vuodattanut turhautumistani elämääni. Ja nyt jotenkin asia kirkastui: Nyt-riitti. Pistin elämäni täysremonttiin, viimein!
1. Irtisanouduin
2. Ilmoittauduin valmennuskurssille.
3. Kevään projektina Lääkis.
Olo on kevyt. Olen niin helpottunut ensinnäkin töiden päättymisestä (enää 2 päivää!!!), toiseksi suunnitelmien selkeytymisestä. Nyt. Nyt haluan tätä tarpeeksi, että heitän kaiken muun huut-helkutaan ja hei,hei! Haluan opiskelemaan, haluan lääkikseen. Piste. Muita en edes ajattele.
Raha tässä tulee olemaan tiukilla, sillä valmennuskurssit eivät todellakaan ole mitään ilmaisia... Mutta kaikesta selvitään. Niin on aina selvitty.
♥ Hiljaisuus luultavasti jatkuu, mutta tulen varmasti kirjoittelemaan pitkin kevättä projektistani ja muista. Toivottakaa onnea ja puolen vuoden luku-psykoosia!
Päivän biisi: All This Time ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti