Rakas Toukokuu, ole minulle hyvä!!

Tarvitsen siivoojan. Ja hierojan. Ja taloudenhoitajan. Mielellään myös yleistsempparin.

Olen ennenkin pyöritellyt ajatusta miten olisin pärjännyt täällä 19-vuotiaana, jos olisin heti lähtenyt. Ja vastaus on: en millään helvetilläkään. Onhan täällä niitä alle parikymppisiä vaikka millä mitalla, mutta itsestäni ei olisi ollut siihen. Olen ihan tyytyväinen niistä harhareissuista, joita elämäksikin kutsutaan. Olen onnellinen kokemuksestani korkeakouluissa, vaikka menestykseni vanhoissa opinahjoissa ei ollutkaan järin hyvä. Olen enemmän kuin onnellinen siitä, että yksi persiilleen mennyt koe ei ole enää maailmanloppu. En minä osannut edes lukion jälkeen opiskella oikeasti; olin päässyt liian helpolla sieltä ihan hyvin arvosanoin. Olen oppinut itsestäni ja elämästä enemmän kuin uskallan myöntääkään niiden vuosien aikana, kun etsin paikkaani elämän loputtomassa suossa.

Vanhan kaupungin löytäjä; pieni suklaapuoti!

Mutta siis. Itse aiheeseen taas.
Toukokuu sykitään. Ensimmäisen kevään tulikaste ei varmastikaan ole pahinta, mitä seuraavat vuodet tuovat tullessaan, mutta ensimmäinen kerta jännittää silti aina! Seuraavat kuusi viikkoa pitävät sisällään 3 colloa, 2 examia ja 3 testiä, mutta niiden jälkeen pitäisi olla ensimmäinen semesteri kutakuinkin taputeltu. Huonolla tuurilla exameita tulee vielä yksi lisää, jos anatomia ei menekään suunnitellusti (pahuksen lihakset vievät multa hengen...)
Ei pitäisi manata, mutta tähän asti putki on ollut hyvä, jatkukoon se samana! Onneksi luentoja alkaa myös pikkuhiljaa loppumaan, joten voi oikeasti istua tiiviisti kirjastossa lukemassa.

Erona siis Suomen yliopistoihin, täällä on aina loppusemesterillä exam-period, jolloin tehdään loppukokeet. Mutta hyvällä colloquium menestyksellä voi saada "autopass:n", joka käytännössä tarkoittaa sitä, ettei loppuexamia tarvitse tehdä. Tosin anatomiassa vaaditaan, että läpäisee opettajan kysymän suullisen kysymyksen kelvollisella vastauksella.

Motivaattorina täällä toimii ennen kaikkea kunnianhimo (olla reputtamatta ainuttakaan koetta) ja Suomi. (Eli ei, kuvista huolimatta EI suklaa!) Vaikka täällä onkin ollut testejä ja kokeita pisin kevättä, niin tähän asti niiden välissä on ollut kunnolla aikaa palautua. Nyt täytyy heti ensimmäisen jälkeen todeta, että "ohi on, next!". Kai tämä on sitä opintoihin kasvamista. Vähän hirvittää, mutta muistutan itselleni jatkuvasti, että tähänkin asti ollaan selvitty, ja yleensä ihmiset tuppaavat jäämään ykkössemmasta henkiin, niin hitto vie minäkin. Hommia täytyy kyllä sen eteen tehdä.

Eli tsempit tänne tervetulleita! Loppukevät/alkukesä eletään luultavasti suht kuivin suin (huoh!) ja läävässä, josta äiti olisi taas ylpeä. Sääli ettei ole parveketta, niin voisi lukea siellä (ja samalla nähdä päivänvaloa edes joskus)