tiistai 20. toukokuuta 2014

Kypsä, kypsempi, pääsykokeisiin lukija


BAD MOOD ALERT!
Stressaantuneen (kypsän) pääsykoisiin valmistautuvan avautuminen.
Mukaviin tai edes parempiin tunnelmiin palataan noin viikon päästä.
Ja niin, jos haet itsekin, saatat samaistua.

Se nyt ei ole salaisuus, eikä mikään, että lääketiedettä pyrin lukemaan aivan kuin ne sadat muutkin hullut, jotka  (tälläkin hetkellä) kuluttavat ahtereitaan kirjastoissa/kotonaan työpöydän ääressä, niskat ja hartiat tuhannen jumissa ja vatsahaavan alku riesanaan. Tämä ei ole todellakaan mikään ensimmäinen kerta, kun haen. Kaukana siitä. Olen hakenut niin moneen kouluun, että olen pudonnut jo aikapäiviä sitten laskuista. Turkuun, Tampereelle, Lahteen, Kuopioon. Ammattikorkeakouluun ja yliopistoon. Yksi paikka aukesi, mutta ala ei tuntunutkaan omalta ja vaihtoonhan se meni. Nyt - viisi vuotta lukion jälkeen - alan olla melkoisen kypsä tähän "etsimiseen".

Olenko hakenut koko tämän ajan lääketiedettä? En todellakaan! Olen mennyt kuin tuuliviiri paikasta toiseen, koska en ole osannut päättää, tuleeko minusta lääkäriä vai muusikkoa. Sosiaalityöntekijää vai vaikkapa floristia. Olen ehkä eräällä tavalla "oman aikani lapsi" siinä mielessä, että en halua vain työtä, josta saa säännölliset tulot ja ehkä joskus palkalliset kesälomat. Haluan työn, jota rakastan, johon innostun ja jossa voin kehittyä ja samalla tuntea itseni hyödylliseksi. Haluan mieluummin toteuttaa unelmia kuin mennä siitä, mistä aita on matalin. Oman itseni - ja unelmani - löytämisessä meni vain melkoisen kauan. Enkä mielestäni ole vieläkään liian "vanha" muuttamaan suunnitelmiani (sen sadannen kerran..)

Minua sapettaa, miten paljon nykyään kasataan paineita "sen oikean" koulupaikan löytämiseksi. Puhutaan kiintiöistä niille, joilla on jo opiskelupaikka. Puhutaan siitä, ettei toiseen samantasoiseen tutkintoon annetakaan enää kelan opintotukea. En ole aivan varma, ovatko molemmat jo käytössä. Ymmärrän, että halutaan ihmisiä valmiiksi opinnoista ja työelämään, mutta en usko että tämä tulee kantamaan pitkässä tähtäimessä.

Mitä käy niille, jotka muuttavat mieltään kesken opintojen?
Tunnen heitä monia. Kuulun tähän ryhmään itsekin. Moni hakee vain jonnekin joka on ollut "kivaa lukiossa" - kuten kieliä tai historiaa - mutta ei todella tiedä, mitä haluaisi tehdä ammatikseen. Opiskelemaanhan on "pakko" hakea, koska muuten ei saa työttömyystukea, jos ei löydykään töitä... Joita tunnetusti nuorille on myös pilvinpimein tarjolla.

Entä niille, jotka eivät saakaan "sitä oikeaa" paikkaa? 
Ei ensimmäisellä, eikä toisella keraa? Kaikki eivät saa kolmannellakaan. Pitäisikö siinä jäädä makaamaan laakereilleen? Vai opiskella jotain siinä välillä? Ehkä löytää unelmansa sittenkin vahingossa? Itse tuskailen jatkuvasti, uskallanko ottaa mitään opiskelupaikkaa vastaan, jos saan jonkun muun kuin lääketieteen. Optimisti minussa uskoo, että yrittämällä pääsee aina, niin kauan kuin Suomessa on pääsykoe-järjestelyt. Pienemmät kiintiöt tekevät siitä vain huomattavasti vaikeampaa.

Tähän asti olen seikkaillut siis ennen kaikkea työelämässä. Ja alan olla totaalisen kypsä. Kypsä hakemiseen, kypsä etsimiseen, kypsä olemaan matkalla jonnekin, mutta vasta lähtöterminaalissa. Yksinkertaisesti; kypsä. Myös pääsykokeisiin lukemiseen. Sitä on tehty jo niiiin paljon, eikä kukaan voi taata, että työ kantaa hedelmää. Tänäkään vuonna.

Musiikkia näihin tunnelmiin. Enjoy!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti