torstai 19. tammikuuta 2017

Ajatuksia ensimmäisestä opiskeluvuodesta

Ohi on!
1/6 suoritettuna ja olo on helpottunut, kiitollinen ja epätodellinen. Aika on mennyt hujauksessa (kiireessä) ja ajattelin purkaa päällimmäisiä ajatuksiani ensimmäisestä vuodesta.

Ensinnäkin, olen aivan älyttömän onnellinen, että päätin lähteä ylipäätään. Minulle ei ollut millään tavalla itsestään selvä ajatus, että jättäisin Suomen ja lähtisin opiskelemaan ulkomaille. Mutta jälkiviisaasti voin sanoa, että kannatti. Ennen opiskelupaikan saantia olin ollut todella hukassa sen kanssa, mitä elämästäni oikein tulee. Edelleenkään en osaa sanoa "mikä minusta tulee isona" (erikoisalaa ajatellen, kirjoitan aiheesta myöhemmin lisää), mutta ainakin minulla on tällä hetkellä suunta ja selkeä tavoite; Medical doctor ja siitä sitten Suomeen Laillistetuksi lääkäriksi (LL).

Unettomia öitä... kirjaimellisesti :D

Entäs mitkä fiilikset minulta jäi ensimmäisestä opiskeluvuodesta?

Yleisesti ottaen hyvät.
Opiskelu on ehkä hieman erilaista millaista olin odottanut (vertailukohtana Suomen yliopisto ja ammattikorkeakoulu) - hyvässä ja pahassa. Opettajakohtaisuus tuntui täällä korostuvan: jos sinulla on hyvät ja mukavat opettajat, se helpottaa elämääsi aivan älyttömästi. Jos ei, niin saatat joutua hakkaamaan päätäsi aivan naurettavien asioiden kanssa. Karkeimpana esimerkkinä histologian protokollat; osa joutuu taistelemaan hirveästi sen puolesta, että saisi hyväksymismerkinnät piirrustuksistaan, kun taas toiset saavat allekirjoitukset suhteellisen helposti. En ole aivan varma, voisiko Suomessa asiat mennä näin räikeästi.

Kuolema kuittaa univelat
Onneksi sitä ennen voi juoda paljon kahvia

Äitiäni lainatakseni: "Ensimmäinen päivä hirressä on aina hankalin ja 'kaikkeen tottuu' sanoi pässi kun päätä vietiin".
Se mielestäni kuvaa opiskeluja yllättävänkin hyvin, vaikkakin sananparren kaikkein humoristisimmassa muodossa.
Eli töitä täällä saa kyllä tehdä aivan niin paljon kuin pää ja perse (...niska, hartiat, selkä... jne) kestää. Mutta ei se ainakaan tullut itselleni millään tavalla yllätyksenä: kyse on kuitenkin yliopistosta. Ja hyvänen aika, lääketieteellisestä: työnarkomaanien ja itsepiiskureitten paratiisista!
Siitä huolimatta sanoisin, että työmäärä ei ole tuntunut mitenkään ylitsepääsemättömältä. Ainakaan vielä. Sillä on hyvä pitää nöyrästi mielessä se, mitä kaikki lupailevat:
It will get worse.

Uskon kuitenkin olevani juuri sopivassa mielessä se edellä mainittu Pässi; eli kaikkeen tottuu ja kipu kasvattaa (jos ei mitään muuta niin univelkaa).
Kaikkein tärkeintä on mielestäni pitää vain fokus sopivasti opiskeluissa, niin ettei jätä hirvittävää läjää hommia rästiin ja pitää hyvät välit opettajiin (trust me, siitä on helvetisti hyötyä). En usko, että kukaan selviää tästä koulusta pysymällä vain omalla mukavuusalueellaan. Mutta uskon vahvasti siihen, että opiskeluun tottuu niin, että alunperin mahdottomilta tuntuvista tenttirupeamista selviää. Ja jos ei mitään muuta, niin ainakin henkinen kantti kasvaa - ja se on hyvä asia jo ihan tulevaisuuden alaa ajatellen.

Jotain muutakin kuin opiskelua <3

Ja ettei tästä tulisi pelkkä "opiskele ahkerasti" manifesti, niin pakko sanoa myös se, että täytyy tehdä jotain muutakin!! Vaikka opiskelu on tärkeää, niin niin on myös oma mielenterveys. Toiset saavat potkua liikunnasta, toiset kavereiden kanssa hengailusta ja juhlimisesta, just name it and do it! Itse huomasin, että kaipasin koiraani. Olin tulla seinähulluksi viimeisen 2 viikon aikana, kun olin joululoman jälkeen Riiassa lukemassa tentteihin, eikä minulla ollut koiraa mukana (niin lyhyeksi ajaksi ei ollut mitään järkeä raahata sitä mukana). Tämä vahvisti vain päätöstä, että koira tulee ja toivottavasti pysyy jatkossakin matkassa. Onhan siitä hemmetisti hommaa ja "vaivaa", mutta kyllä se myös niin paljon antaa: koira pakottaa säännöllisesti ulos liikkeelle, siitä on seuraa ja herran jestas, onhan se ihanaa, että on joku on aina niin vilpittömän onnellinen, kun tulee kotiin pitkän päivän jälkeen.


Nyt siis onnellisesti lomalla Suomessa. Minulla kävi loppuun asti hyvin kokeiden kanssa, eikä minun tarvinnut jäädä exam periodiksi Latviaan, vaan onnistuin saamaan tarvittavista (genetiikasta ja biokemiasta) aineista autopassit. Se on yksi asia mistä pidän tässä koulussa; se että hyvillä välikokeiden arvosanoilla voit passata final examin. Motivoi huomattavasti lukemaan ja ainakin itselleni on paljon helpompi keskittyä pienempiin kuin suuriin kokonaisuuksiin.

Loman sotasuunnitelmana on jatkaa työnhakua kesäksi (eli se siitä lomasta..)
Amanuenssuureihin ei vielä tänä kesänä luultavasti ole mitään asiaa, mutta yrittänyttä ei laiteta ja haen sen lisäksi lukuisiin muihinkin terveydenhuoltoalaa edes läheltä liippaaviin tehtäviin. Aika näyttää miten käy.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti