Angry Bird: miksi on niin vaikeaa olla itsekäs?

Tänään tuli sitten maailman oudoimmat heräteostokset kaupassa: miso-lisää-vain-vesi-keittoa ja nuudeleita. En ole syönyt nuudeleita varmaan vuoteen! Nyt kuitenkin teki mieli. Ja se oli ihan tarpeeksi hyvä syy. Piste.
Olen ollut todellinen Angry Bird viimepäivinä. Yöunet ovat jääneet vähiksi, koska uni ei oikein malta tulla ja aamulla on pitänyt mennä töihin. Onneksi huomenna saa ladata akkuja ja töihin mennään vasta illaksi. Jos mahdollista, nukun puoleen päivään. Niin. Jos saan nukuttua. Viimeksi kun yritin nukkua "pitkään", heräsin puoli kymmeneltä ja kukkuluuruu...

Liian paljon puhutaan mielestäni siitä, että ihmiset ovat nykyään itsekkäämpiä ja ajattelevat vain itseään. Neuvojakaan ei tunnuta otettavan vastaan keneltään. "My life, my way, don't tangle! I don't give a damn about others" etc... Yleensä itsekkäät polkevat niitä, jotka ovat luonteiltaan liian kilttejä. Tai ei kilttejä, vaan yksinkertaisesti niitä ihmisiä, jotka eivät osaa sanoa "ei".

"Ei" on tyly sana. Lyhyt, mutta se pureutuu syvälle, kun joku sanoo sen tietyllä äänenpainolla. Kiltti tyttö ei saa sanoa ei. Silloin hänkin on itsekäs. Ja kiltti tyttö haluaa olla kaikkea muuta kuin itsekäs - kaikkien hyväksymä, kaikille tarpeellinen. En ole koskaan pitänyt itseäni "kilttinä tyttönä", mutta ikävä kyllä näköjään kliiniset testit ovat todistaneet perusolettamukseni kupilliseksi haudutettua paskaa. En ole ehkä perinteinen kiltti tyttö, aina iloinen ja aurinkoinen. Pauhaan kovaan ääneen oikeudesta sanoa ei ja kieltäytyä asioista, joista ei pidä. Silti huomaan olevani usein tilanteessa, jossa sanon "minä ymmärrän" ja "ei se mitään". Vaikka todellisuudessani haluaisin vain polkea jalkaa ja huutaa: "NÄE MINUT äläkä sitä joka sanoo aina 'tottakai!'!!!"

Kiltit ihmiset ovat usein ansassa itsensä kanssa. Etenkin niinä kertoina, kun palvelusta pyytää joku toinen kiltti ihminen. Kilttiä pitää auttaa, kiltti tietää sen, ja kiltti autettava tuntee huonoa omatuntoa siitä, että tulee autetuksi. Siinäpä vasta soppa.

Kiltti pitää itseään itsekkäänä silloin kuin ajattelee oikeasti vain sitä, mikä olisi itselleen kaikkein parasta. Oma paras kun ei ole koskaan toiselle paras. Niin sitä ainakin kuvittelee. Ihan niin kuin löytöretkien kulta-aikana, jolloin valtiot kilpailivat siitä, kuka saa isoimman osuuden vasta-löydetystä Amerikasta: Jos haalin näin ja näin paljon etuja ja omaisuutta, sitä on vähemmän tuolle toiselle. Mutta ei ihmisen onni oli yksi vakio (niin kuin ei ole muidenkaan rikkauksien määrä). Jos on itsekäs ja pitää itsensä puolia, niin toisella menee automaattisesti huonommin ja tämä tulee poljetuksi. Ei - näin.

Opettelen yhä sanaa ei. Niin pirun helppo, mutta samalla niin täydellisen ruma. Kun sanotaan ei, siinä on jotenkin lopullinen kaiku.

Nyt öitä.

Vielä ihana biisi tähän iltaan. Toiminut terapiana laulellessani.

Onneksi huomenna on uusi päivä.