Ystäviä lähellä ja kaukaa

Tänään "juttelin" pitkästä aikaa yhden ystäväni kanssa facebookissa. Tai siis lähinnä vaihtelimme kuulumisia. Ystäväni asuu eri paikkakunnalla, joten siitä, kun olemme viimeksi nähteet, on kulunut jo pitkä tovi. Itse asiassa se oli kesäkuussa. (Hyvänen aika!) Silti hän on niitä tapauksia, että tuntuu ettei edes aika ja välimatka tunnu missään. Muutama yhteinen minuutti ja olemme kuin emme olisi olleet erossa ollenkaan. Melkein kuulin hänen äänensä pääni sisällä. Ikävä tosin riipaisi kipeästi, kun ymmärsin miten paljon haluaisinkaan kuulla kuulumiset häneltä suoraan, ehkä viinilasillisen ääressä ja sohvalla loikoillen. Mutta aika ei ole suosiollinen meille kummallekaan, joten olen vain onnellinen siitä, että hänellä menee hyvin.

Ystäviä on monenlaisia ja moneen junaan. Joitain näkee usein (=viikottain/kuukausittain), toisia harvemmin (=kerran pari vuodessa). Niitä, joita näkee harvemmin, voisi helposti herjata vähemmän tärkeiksi. Ei missään nimessä! Ystäviä on vain erilaisia ja eri tilanteisiin. Luojan kiitos ne ajat, milloin sai olla vain yksi "paraskaveri" (ala-asteella) ovat ohi - kuolleet ja kuopatut. Ainakin minä, omassa muka-aikuisessa persoonassani, tarvitsen paljon enemmän ystäviä nyt kuin esimerkiksi peruskoulussa tai lukiossa. Ehkä se liittyy aikuistumiseen, pois kotoa muuttamiseen ja siihen, että entistä vähemmän soitetaan äidille ja isälle, kun tarvitaan apua elämän kiperissä tilanteissa (paitsi tietysti silloin kun kyse on "sen parhaan" pizzataikinan ohjeesta tai rikkinäisestä pyörästä).

En oikeastaan suunnitellut, että niin kävisi, mutta niin vain kävi: minulla on ystäviä eri elämäntilanteisiin. Eikä se arvota ketään heistä yhtään sen tärkeämmäksi tai vähemmän tärkeäksi. Minulla on vain paljon ystäviä, kiitos ja ylistys siitä. Mutta esimerkiksi;
kun kaipaan turmiollista shoppailuseuraa tai ulos lounaalle, soitan Kikatukselle.
kun elämä murjoo minulla on TwistedSister, Serkku ja Myy.
kun kyse on miehistä niin luultavasti Pinkki ja Kultakutri kuulevat asiasta ensimmäisinä.
suurempia salaisuuksia on helppo jakaa Kämppikselle, samoin kuin parjata arjen perusmurheita, töistä ja siitä, että joku asiakas on ollut mäntti. Jo ihan syystä kun asumme saman katon alla.
Hauskanpitoon ottaisin taas heistä kenet tahansa ja nappaisisin vielä Ilon, Suklaan ja Hymykuopankin mukaan jos mahdollista!

Aikuisuudessa on se ihana puoli, että ns. turhat ihmissuhteet jäävät arjen jalkoihin, ja asemalaiturille, kun elämä kuljettaa toiseen suuntaan. Kun pitää nähdä niin paljon vaivaa, että saa pidettyä yhteyttä edes oikeisiin ystäviinsä, niin ei siinä kyllä ylimääräistä aikaa jää niille, jotka eivät ole sen arvoisia. Raakaa, mutta niin se vain menee.

Hymykuoppa taisi olla tosiaan oikeassa tänään facebookissa: "--- kai se ihminen sit vaan tarttee muita vierelleen." Paremmin hän ei olisi voinut asiaa ilmaista.