Olen mielestäni aikaisemminkin joutunut tähän tilanteeseen, eikä se tunnu ikinä hyvältä. Mies ja nainen, tyttö ja poika - ystävyys. Onko se mahdollista? Kyllä, väittäisin. Mielestäni on aivan mahdollista ja jopa todennäköistä, että ystäväpiiri koostuu muistakin kuin oman sukupuolensa edustajista. Itsellänikin on useita mies-kavereita, vaikkakaan ei kovinkaan läheisiä. Mutta on se välillä niin hemmetin hankalaa.
Mikä siinä on? Tyttökavereitteni kanssa halailemme paljon, suukotamme poskelle ja roikumme toistemme käsikynkässä keskellä kaupunkia. "Kulta" ja "Muru" ovat yleisiä hellyyttelynimiä puolin ja toisin. Toiset ystävistäni seurustelevat, toiset eivät, eikä missään ole ikinä mitään kiusallista. Rakastan ystäviäni aivan hillittömästi, enkä olisi mitään ilman heitä.
Miksi tästä kaikesta tulee niin vaikeaa ja kiusallista, kun kaverukset ovatkin mies ja nainen?
Olen kai joskus lohkaissut muina neropäinä, että jokainen nainen tarvitsisi ainakin yhden miespuolisen ystävän - ja mielellään homon - jotta voisi valittaa miesasioistaan ihmiselle, joka varmasti tietää, mitä miesten pään sisällä liikkuu. Ystävän, jolle voi uskoutua, ja luottaa, ettei suhdetta mutkisteta seksuaalisella jännitteellä. Ystävyys rakkaudella, mutta ei ihastuksella. Sillä nimenomaan tämä ihastus tuntuu rikkovan kaiken spontaanin lämmön kahden ystävän välillä.
Tämä on nyt kolmas kerta, kun näin käy. Pidän toista ystävänä, mutta sitten jossain vaiheessa kuningas alkoholi päättää laskea rimaa ja tulee tunnustuksia, joita ei ole valmis vastaanottamaan. Ja itse on kuin kala kuivalla maalla. Kammottava ristiriita sen suhteen, että toisaalta kaipaa hellyyttä ja läheisyyttä, uskoutumista ja turvallista kainaloa, mutta ei sen enempää. On se sitten kipinä, halu tai uskallus - en edes tiedä mikä - mutta jokin puuttuu. Sanon ehkä sanan "rakkaus" helposti, mutta on se totta, että kaikkia heitä olen omalla tavallani rakastanut, mutta en voisi sanoa, että olisin ihastunut heihin. Siitä tilanteesta vain ei pääse loukkaamatta toisen tunteita, ja juuri se rikkoo jotain korvaamatonta kahden väliltä.
Ensimmäisen ristiriidan kanssa meni vuosia korjautua, toisen kanssa suhteemme on neutralisoitunut vasta, kun mies on löytänyt itselleen tyttöystävän. Tämä kolmas on ollut tähän astisista läheisin, ja aiheuttanut sensorttisen morkkiksen, että en tiedä, koska tästä selvitään. Seuraavat kohtaamiset tulevat luultavasti olemaan yhtä piinaa - puolin ja toisin.
Tätä kaikkea sotkee ennen kaikkea se, että kaipaan kyllä rakkautta ja suhdetta. Siis parisuhdetta. Yritän pohtia, olenko vain pelkuri sillä silmieni edessä on kuitenkin hyvä, minulle tärkeä ihminen ja minä juoksen karkuun? Rationaalinen ajattelija minussa huutaa, että tartu kiinni, emotionaalinen puoli minussa pudistaa päätään. Ei ole reilua ketään kohtaan ryhtyä suhteeseen vain koska se on järkevää.
Aika rientää liian nopeasti ja pitää mennä töihin. Vastausta omaan dilemmaani ei siis täysin ole, mutta yhtä paljon kuin jaksan uskoa palavaan rakkauteen, jaksan uskoa yhä myös neutraaliin, mutta läheiseen ystävyyteen vastakkaisen sukupuolen kanssa.
Tai sitten vain hankin sen koiran.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti