Matkustaminen koiran kanssa

Tätä. Tätä olin pelännyt enemmän kuin kaikkia kokeita koko tämän syksyn.
Lentämistä koiran kanssa. Yksin.
Valtavan määrän tavaraa kanssa (hiphiphuraa!!)

Onneksi opiskelukaverillani oli sattumalta tulossa ystävä samana iltana ja samoihin aikoihin Riikaan, niin hän tuli avukseni lentokentälle. Ja se oli kyllä taivaan lahja ja pelastus. Yksin ison matkalaukun, koiran lentolaatikon ja äärimmäisen aran koiran kanssa kulkeminen olisi ollut suorastaan painajaismaista. Syksynä näitä ongelmia ei ollut, koska tulin autolla siskon ja serkun kanssa. Silloin kukaan ei edes lautta-matkan jälkeen ollut kiinnostunut, onko matkassa koiraa vai ei. Latviaan tuleminen oli siis tällä kyydillä (ja tähän suuntaan) äärimmäisen helppoa.

Koiran kanssa on nykyään helppo matkustaa Eu-maissa. Ainoat vaatimukset ovat:
1) Lemmikkieläin passi
2) Voimassa oleva Rabies-rokotus
3) mikrosiru

Lisäksi aina Suomeen palatessa täytyy käydä eläinlääkäriltä hakemassa lääke ekinokokkia vastaan. Suomi on (ilmeisesti) ekinokokki vapaa alue, Latvia ei, ja lääke on haettava eläinlääkäriltä 1-5 päivää  (linkki eviran sivuille) ennen matkaa. Matkat lentokentälle tai eläinlääkärille sujuivat helposti taksilla.

Koska matkassa oli koira, kentälle piti mennä hyvissä ajoin tekemään lähtötarkastus ja sen jälkeen siirtyä seuraavaan pisteeseen, jossa virkailija skannasi (kai?) kuljetuslaatikon. Saimme hetken aikaa odottaa, mutta lopulta toinen virkailija tuli hakemaan koiran laatikoineen ja itse suuntasin kohti turvatarkastusta. Olin ollut koko päivän niin stressaantunut tästä matkasta, että oli melkein helpottavaa siirtää vastuu jollekin toiselle ja vain luottaa, että koira pärjää, ja että sitä kohdellaan hellävaroen. Koko prosessi lentokentälle saapumisesta taksilla lentokoneen laskeutumiseen Suomeen kesti vain 2,5 tuntia, joka on varsin inhimillinen.

Tutustumassa lentolaatikkoon

Ensikokemus oli oikein hyvä. Lähtöaikani oli niin myöhään, ettei jonoa eikä turhaa odottamista ollut. Koira oli niin reipas kuin olettaa saattoi. Henkilökunta sekä Riian että Suomen päässä oli sai minulta hyvät pisteet, ja meillä oli hyvä tuuri lennon kanssa, sillä kaikki sujui hyvin ja ajallaan. Toisin kuin seuraavana päivänä (jolloin muutama tuttuni lensi), kun lentokone oli ollut yli 3h myöhässä sumun takia.

Lennon jälkeen Iris toipui matkasta hyvin. Äitini oli vastassa, ja heti tutun ihmisen nähtyään, koira tuntui unohtavan matkan koettelemukset. Hyvä uutinen minulle, eli jatkossakin luultavasti lennetään Riikaan. Huono uutinen koiralle. Sillä - kuten sanottu - jatkossakin lennetään Riikaan.

Hyvää joulunodotusta kaikille!

Suutarin lapsilla on kerrankin kengät!!

Pitkästä aikaa kuulumisia kiireiden keskeltä.

Kaikki tietää sanonnan "suutarin lapsilla ei ole kenkiä?"
No, kerrankin meillä (lääkäreiden aluilla) oli mestarit opettamassa kisällejä opiskelijajärjestömme RiSLON järjestämässä koulutustilaisuudessa. Olimme saaneet opiskelijoidemme lääkäri-vanhempia tänne Riikaan pitämään luentoja ja workshoppeja eri erikoisaloilta; kirurgia, sisätaudit ja gynekologia. Aamun luentojen jälkeen jakauduimme kolmeen ryhmään - kaksi kliinisen ja yksi prekliinisen vaiheen opiskelijoille. Tilaisuus oli erityisen hieno minulle - ensimmäisen vuoden "en-osaa-vielä-mitään" opiskelijalle - joka ei tule näkemään potilaita vielä hyvin_ pitkään_aikaan.

Olin suoraan sanottuna ollut huolissani siitä, tulenko saamaan tapahtumasta mitään irti, koska opintoni ovat niin varhaisessa vaiheessa. No, se pelko osoittautui onneksi turhaksi. Luennoilla pysyi ainakin suurimmaksi osaksi aikaa hyvin kärryillä (lääkkeiden nimet kyllä menivät vielä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos..) ja workshopeissa pääsimme harjoittelemaan muun muassa tikkien tekoa, kirurgisia solmuja, ultrausta, keuhkojen ja sydämen auskultaatiota, sekä (ehdoton suosikkini) intubointia.

Koulutus järjestettiin (yliopistoni) RSU:n tiloissa, ja se tarjosi kyllä hyvät puitteet harjoitella, eli innolla odotan kliinisen vaiheen opintoja. Ja vaikka kaikki ei mennyt ihan putkeen (esimerkiksi vaginaalinen ultraus ei onnistunut) kokonaisuudessaan päivästä jäi ihan hirvittävän hyvä fiilis ja tuntui, että olisi oppinut paljon uutta. Kaikkein parasta oli saada käytännön näppituntumaa asioista, joita oli jo hieman opiskellut, ja huomasin, että etenkin kaikki anatomiasta opittu pyöri jatkuvasti mielessäni päivän aikana. Itselläni oli aivan älyttömän hauskaa ja huomasin, että muilla oli myös. Päivästä jäi todella paljon käteen. Jos ei mitään muuta niin tulipa taas sellainen olo, että jes!! Oikealla alalla ollaan.

Viimeisiä päiviä viedään, eli kohta päästään joululomille :)
#prokrastinaatiokunniaan #mikätentti?

Happy, happy, happy! <3

Ensikosketus paikallisiin terveyspalveluihin

Koko lokakuun jatkunut flunssa kävi siis rasittavaksi siinä kohtaa, kun se alkoi vaikuttamaan (jo valmiiksi liian lyhyisiin) yöuniin. Perjantain ja viimeisen (for now) tentin kunniaksi kävin vihdoin yksityisellä lääkäriasemalla, josta olin kuullut muilta suomalaisilta hyvää palautetta. Julkiselle en edes yrittänyt. Ne harvat tarinat ja kokemukset, mitä olen julkisen terveydenhuollon käytännöistä kuullut, eivät ole olleet niin mairittelevia, joten tein itselleni palveluksen ja menin siitä mistä on aita on matalin - varsinkin kun hintataso täällä on näin (ulkomaalaisen) opiskelijan näkökulmasta ihan mukava.

Perjantai oli buukattu aivan täyteen, mutta minä ja ystäväni (joka tarvitsi myös lääkäriä omista syistään) saimme heti lauantaille ajat.

Lyhyt katsaus siihen, mitä pääni sisällä pyöri prosessin aikana (suoria lainauksia puhelimestani prosessin aikana...)

1. Jos haluat huvipuiston karuselliin tahi vuoristorataan, se maksetaan etukäteen.
   Yksi iso ero Suomen ja Latvian välillä. Suomessa annetaan lasku kouraan tai lysti maksetaan hoidon tai operaation jäljeen. Ainakin näin on ollut kaikissa paikoissa, missä itse olen ollut. Mutta ei. Latviassa maksu hoidetaan ennen kuin pääset edes lääkärin vastaanotolle.

2. Leimoja. Leimoja kaikkialla.
   Tätä olen nauranut ennenkin, mutta jumankekka kun täällä rakastetaan leimoja! Lääkärillä tietenkin on omansa, vastaanottovirkailijalla lääkäriaseman leimasin, sekä kassavirkalijalla vielä omansa jotta varmasti tulee selväksi, että lasku (johon kuitti on niitattu kiinni) on maksettu.

3. Jonottaminen on kivaa (täälläkin)
   Eli kun lääkärillä on vain 15min per ihminen, niin täytyy olla melkoinen superihminen, ettei aikataulu kuse. Odottamista odottamista. Sitä vain näköjään saa tehdä kaikkialla.

4. Se, ettei ymmärrä mitä ihmiset puhuvat, on aivan totaalisen p*rseestä
   Tarviiko tätä edes selittää?

Voi sitä avuttomuuden tunnetta, kun et tiedä, miten hommat toimivat uudessa paikassa.
Karu muistutus siitä, että siihen latviankielen opiskeluun voisi oikeasti panostaa...

5. Valtakunta kuulokkeista

6. Jonottavat ihmiset universaalisti kiukkuisia ja kärsimättömiä

7. Maan paras palvelu löytyy apteekista

Kaikkein hämmentävintä oli ehdottomasti jonotusjärjestelmä. Se tuntui olevan jonkinlainen kombinaatio hyviä tapoja ja kyynärpäitä. Varsinkin toisella kerralla - kun minulla ei ollut varsinaisesti aikaa, mutta tulin kuulemaan tulokseni. Ei ollut vuoronumeroja, ei hoitajaa, joka olisi huutanut sisään. Ihmisiä tuli ja meni jonkinlaisena kummallisena, mutta lähes johdonmukaisena virtana sisään ja ulos ja muistaakseni vain kerran lääkäri tuli ovelle pyytämään (sillä kertaa juuri minut) sisään. (Vannon, hän varmasti kuuli yskäni käytävästä asti..)

Kaiken kaikkiaan kokemus oli hyvä. Olin ulkona 1.5 tunnissa ja siihen kaikkeen kuului kaksi vastaanottokäyntiä ja röntgen. Kulttuurieroille ja ihmisille ylipäätään ei voi vain mitään. Suomalaisena introverttinä olen ehkä vain paljon luontevampi kiusaantuneessa "hissimusiikki soi taustalla" hiljaisuudessa kuin käytävässä täynnä ihmisiä, jotka pitävät ääntä - varsinkaan kun ei ymmärrä mitään.  Lääkärille täytyy antaa täydet pisteet; hän osasi englantia hyvin ja tuntui hyvin pätevältä ja itselleni jäi hyvä olo käynnistä.