Kesälomalla

Ensimmäinen semesteri tap,tap,taputeltu!

Tunnelmat ehkä hieman ristiriitaisia ja jos oloa täytyy kuvailla kahdella sanalla niin ne sanat varmaan olisivat: upea ja outo. Aika on mennyt nopeasti, mutta se taitaa kuulua tähän aikuisuuden kiire-limboon, joten jätän tällä kertaa sen päivittelyt sikseen ja keskityn siihen iloon, että nyt on loma!!

Tai. No. "Loma". Kanssa-opiskelijat tietävät mitä se käytännössä tarkoittaa. Mutta onpahan taukoa lukemisesta.

Nyt ollaan siis jo Suomessa ja kai se on parasta todeta, että blogi jää sen myötä kesätauolle (ellei hetken inspiraatiota tule). Jatkan näpyttelyä taas, kun opinnot alkavat uudestaan syyskuussa, joten siihen asti hei,hei ja ihanaa kesää kaikille!

"Enää" 5,5 vuotta jäljellä :D

"Vielä kaksi viikkoa..."

...Kaksi viikkoa, my ass.

Alunperin arvioitu 6 viikkoa muuttuikin seitsemäksi viikoksi, koska koeaikataulut varmistuivat viimein. Huomaan kuitenkin, että jatkuvasti hoen itselleni kuin mantraa, että "seuraavat kaksi viikkoa vielä, seuraavat kaksi viikkoa vielä..." Ei kuusi (tai tässä tapauksessa jo 3vkoa ja 4 päivää), vaan aina kaksi. Kaksi viikkoa vielä...

Niin mitä sitten? Maailmanrauha laskeutuu ja pääsen kirmaamaan pylly paljaana pellolle ansaitulle kesätauolle? Ei suinkaan, ihan puhdasta sparrausta ja itsensä kusettamista tämä on. Mieli ja stressinsietokyky sietävät vain paremmin lyhyitä pyrähdyksiä kuin maratoneja (story of my jogging too...) Huomasin itseasiassa vanhasta viestistä, että hoin tätä "seuraavat kaksi viikkoa" mantraa jo viikko sitten. Ja taas kerran; seuraavat kaksi viikkoa niin...

Niin. Mitä sitten?
No, ollaan ainakin päästy pahimman yli, eli ensimmäinen exam tehty ja anatomian toinen collo. Ja toivon mukaan tarpeeksi hyvällä menestyksellä. Anatomian colloa seuraavalla viikolla on vähän lisää kokeita: kemiaa, latviaa (itseasiassa jopa kaksi testiä) ja niin sanotut "anatomia olympialaiset", mikäli autopass mahdollisuus napsahtaa (ja senhän eteen tehdään perse ruvella hommia!). Anatomy Olympics on suullinen koe, jossa täytyy osata vastata riittävän hyvin yhteen kysymykseen aiheina luut, lihakset ja ligamentit. Tällä tavalla voi välttää examin, ja niin paljon kuin tällä hetkellä ajatus anatomiasta selittämisestä opettajalle kuumottaakin, niin kaikki tähtäävät tähän. Tarkoitus on mitata ymmärrystä anatomista ylipäätään, mutta laajasta alueestaan huolimatta sen ei pitäisi olla mikään mahdoton tehtävä jos on pärjännyt edellisissä colloissa hyvin.

Mutta SEN jälkeen, ollaan oikeasti lähellä kalkkiviivaa, sillä kahden viimeisen kokeen välillä on jopa yli viikko. Juhannus näyttää edelleen mahdolliselta, joten toivotaan parasta, että kaikki menee hyvin. Täällä tunnelma kanssa opiskelijoiden kesken on selvästi malttamaton: kaikki haluavat palata jo kotimaihinsa lomalle ja ehkä lievää turnausväsymystäkin on ilmassa. Itsellenikin on kasvanut järkyttävä  tarve päästä Suomeen. Ystäviä ja perhettä huomaa kaipaavansa kasvavassa määrin, samoin niinkin naurettavia asioita kuin kunnollinen salmiakki ja laajaa valikoimaa laktoosittomia maitotuotteita. Ja niin paljon kuin pidänkin Riiasta - etenkin mitä pidemmälle kesää mennään - niin kyllä se on niin että "tyttö voi lähteä Turusta, mutta Turku ei tytöstä". Turku on itselleni jonkinlainen henkinen koti, ja Riika taas sellainen arki-koti, jossa ollaan väliaikaisesti toteuttamassa unelmia ja eletään irrallaan 'vanhasta' elämästä.

Mutta niin. Ei täältä vielä lähdetä. Huomenna (viikonlopun kunniaksi) alkaa anatomia tankkaus. Kunhan vain flunssa-allergia-mikälie-combo hellittäisi pian, niin voisi olla ehkä valoisammalla mielellä.

Kaksi viikkoa vielä... niin voi oikeasti hengittää.

Viikonloppuja! <3

(yhden) vakkaripaikan kesäterassi... ja sen maskottipupu -->

Rakas Toukokuu, ole minulle hyvä!!

Tarvitsen siivoojan. Ja hierojan. Ja taloudenhoitajan. Mielellään myös yleistsempparin.

Olen ennenkin pyöritellyt ajatusta miten olisin pärjännyt täällä 19-vuotiaana, jos olisin heti lähtenyt. Ja vastaus on: en millään helvetilläkään. Onhan täällä niitä alle parikymppisiä vaikka millä mitalla, mutta itsestäni ei olisi ollut siihen. Olen ihan tyytyväinen niistä harhareissuista, joita elämäksikin kutsutaan. Olen onnellinen kokemuksestani korkeakouluissa, vaikka menestykseni vanhoissa opinahjoissa ei ollutkaan järin hyvä. Olen enemmän kuin onnellinen siitä, että yksi persiilleen mennyt koe ei ole enää maailmanloppu. En minä osannut edes lukion jälkeen opiskella oikeasti; olin päässyt liian helpolla sieltä ihan hyvin arvosanoin. Olen oppinut itsestäni ja elämästä enemmän kuin uskallan myöntääkään niiden vuosien aikana, kun etsin paikkaani elämän loputtomassa suossa.

Vanhan kaupungin löytäjä; pieni suklaapuoti!

Mutta siis. Itse aiheeseen taas.
Toukokuu sykitään. Ensimmäisen kevään tulikaste ei varmastikaan ole pahinta, mitä seuraavat vuodet tuovat tullessaan, mutta ensimmäinen kerta jännittää silti aina! Seuraavat kuusi viikkoa pitävät sisällään 3 colloa, 2 examia ja 3 testiä, mutta niiden jälkeen pitäisi olla ensimmäinen semesteri kutakuinkin taputeltu. Huonolla tuurilla exameita tulee vielä yksi lisää, jos anatomia ei menekään suunnitellusti (pahuksen lihakset vievät multa hengen...)
Ei pitäisi manata, mutta tähän asti putki on ollut hyvä, jatkukoon se samana! Onneksi luentoja alkaa myös pikkuhiljaa loppumaan, joten voi oikeasti istua tiiviisti kirjastossa lukemassa.

Erona siis Suomen yliopistoihin, täällä on aina loppusemesterillä exam-period, jolloin tehdään loppukokeet. Mutta hyvällä colloquium menestyksellä voi saada "autopass:n", joka käytännössä tarkoittaa sitä, ettei loppuexamia tarvitse tehdä. Tosin anatomiassa vaaditaan, että läpäisee opettajan kysymän suullisen kysymyksen kelvollisella vastauksella.

Motivaattorina täällä toimii ennen kaikkea kunnianhimo (olla reputtamatta ainuttakaan koetta) ja Suomi. (Eli ei, kuvista huolimatta EI suklaa!) Vaikka täällä onkin ollut testejä ja kokeita pisin kevättä, niin tähän asti niiden välissä on ollut kunnolla aikaa palautua. Nyt täytyy heti ensimmäisen jälkeen todeta, että "ohi on, next!". Kai tämä on sitä opintoihin kasvamista. Vähän hirvittää, mutta muistutan itselleni jatkuvasti, että tähänkin asti ollaan selvitty, ja yleensä ihmiset tuppaavat jäämään ykkössemmasta henkiin, niin hitto vie minäkin. Hommia täytyy kyllä sen eteen tehdä.

Eli tsempit tänne tervetulleita! Loppukevät/alkukesä eletään luultavasti suht kuivin suin (huoh!) ja läävässä, josta äiti olisi taas ylpeä. Sääli ettei ole parveketta, niin voisi lukea siellä (ja samalla nähdä päivänvaloa edes joskus)

Lähellä mutta kaukana

Joskus parhaat asiat tulevat varoittamatta ja yllättäen.

Ja nyt puhutaan aiheesta vappu.
Olen ennenkin miettinyt asiaa, mutta onhan se hemmetin hienoa, että Suomi on niin lähellä, ettei tee (kovin) pahaa taloudellisesti lähteä extemporena kotimaahan vain koska siellä on yksi itselleni tärkeimmistä juhlapäivistä.
Olihan se nyt ihan pakko; kerrankin oli viikonloppu ja kokeet vasta viikon päästä. Kaikkien pelottelema kolmas semesteri vaanii vuoden päässä, mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan, joten silloin nyt ainakaan ei lähdetä yhtään mihinkään :D Juhannuskin saattaa jäädä tänä vuonna pelkäksi haaveeksi, riippuen examien aikatauluista ja omasta menestyksestä. Jälkiviisaasti voi myös sanoa, että hyvin menneen kemian collon jälkeen reissu oli jo melkein ansaittu!

Hitaasti mutta varmasti asia alkaa mennä takaraivoon: olen oikeasti ulkomailla pääsääntöisesti seuraavat kuusi vuotta. Kuusi vuotta! Siitä että olen kirjoittanut ylioppilaaksi on jo/vasta/hittovie seitsemän vuotta ja siitä tuntuu olevan ikuisuus. Niin paljon kuin jaksankin jauhaa siitä, miten aika kuluu nopeasti, niin kyllä se vain on_pirun_pitkä_aika, missä ehtii tapahtua vaikka ja mitä.
Kertauksen vuoksi, mitä itse olen siis tehnyt edellisen 6 vuoden aikana ennen Riikaa;

- Hesburger-työt
- Kansalaisopistovuosi musiikkiteatteri-linjalla
- Teatteriprojekteja
- Uusi-Seelanti
- Harharetki AMK:hon sosiaalityön parissa
- Ravintolatyöt
- Kansalaisopistovuosi Lääkis-linjalla
- Koira
- Ylioppilaskirjoituksien (osin) uusiksi kirjoittaminen
- Reili
- Harharetki yliopistolla kemian ja biokemian parissa
- Noin 3-4 muuttoa kaiken tämän välissä
- Varmasti toistakymmentä eri pääsykoetta aloita taide-, sosiaali- ja terveys-, lääketiede-, kirjallisuus ja matemaattis-luonnontieteellinen.

Ja tässä vain karkeimmat raamit. Kaikkien näiden suurien häppeninkien välissä on ollut itkua, naurua, ihmisiä, välirikkoja ja rakkautta, eksymistä ja löytämistä. Olen jokseenkin sinut itseni kanssa, että valmistun huomattavasti myöhemmin kuin olin alunalkujaan toivonut ja suunnitellut (nuorena ja naiivina), mutta onhan se kammottavaa ajatella miten paljon myös kaikkien muiden (Suomeen jääneiden) elämät menevät eteenpäin sillä aikaa kun itse seilaan täällä ja seuraan asioita hieman sivusta.

Mutta se on elämää se. Ei voi mitään. Onneksi ne ihmissuhteet ja ystävät jotka ovat jäädäkseen, myös jäävät ja pysyvät. Täytyy vain muistaa pitää heistä kiinni ja muistaa soittaa/pistää viestiä/pommittaa typerillä ääniviesteillä ja niin edelleen, vaikka elämä täällä viekin helposti mukanaan pienessä "Latvia-kuplassa".

No. Loppukevennykseksi huomautettakoon, että blogin sivupalkki on saanut vihdoin sellaisen hassun napin, jota painamalla pääsee lukijaksi :) (eihän tässä montaa vuotta mennyt... bloggaillut on-off kuitenkin jo joitain vuosia)

Here we go again!

Loma tuli ja meni ja vihelteli mennessään.
Tässä on ollut melkoisen paljon kaikkea hässäkkää, joten olen enemmän kuin iloinen, että tämän viikonlopun olen saanut viettää juhlien ja nukkuen, pyykkiä pesten ja rauhoittuen. Takana siis ensimmäinen (ja pelätty) anatomian collo, joka toivottavasti meni hyvin/tarpeeksi hyvin. Tämä viikko on siitä harvinainen, ettei ole kokeita/palautuksia, mutta ensiviikolla ja sitä seuraavalla taas on, joten ei tässä saa hirveän paljon vapaalle vaihtaa.

Tässä siis sitä ollaan: kutakuinkin puolessa välissä ensimmäistä lukukautta. Olen ollut siis Riiassa kohta kolme kuukautta ja aika on tuntunut menevän hävyttömän nopeasti. Ikävää Suomeen ei oikeastaan ole, koiraa kaipaan ehkä eniten, vaikka toisaalta olen tyytyväinen päätöksestäni ottaa Iris mukaan vasta syksyllä. Olen näiden kuukausien aikana käynyt kaksi kertaa Suomessa, niin ei kai se ole ihmekään, ettei kaipuuta takaisin ole. Lisäksi täällä on koko ajan tekemistä (vapaa-ajan ja opiskeluihin liittyvää). Harvassa ovat ne päivät, kun joutuu pyörittelemään peukaloitaan toimettomana omien ajatuksiensa kanssa. Aina voisi tehdä jotain, ja haasteeksi onkin ollut rytmittää vapaa- ja työajat riittäviksi mutta sopiviksi.

Täällä siis vietetään (vielä) kuherruskuukautta uuden kotimaan suhteen. Ei tänne ole ollut mielestäni vaikeaa sopeutua ja kulttuurierot tuntuvat melko pieniltä. Toisaalta monikulttuurisessa kouluympäristössä ei ole oikeastaan "joutunut" paikallisiin juuri tutustumaankaan. Suurimmat erot Suomen ja Latvian välillä ovat tähän asti liittyneet opiskeluihin ja ennen kaikkea opiskelijan ja opettajan välisiin suhteisiin. Tai ainakin itsestäni on tuntunut, että täällä suhde on paljon hierarkiaalisempi kuin keskimäärin Suomen yliopistoissa. Tietenkin tämäkin riippuu pitkälti opettajasta. Kuten aina. Lisäksi täällä ei voi kyllä syyttää opettajia turhasta pään silittelyistä. Eli jos et osaa, turha marista, vaan opiskella enemmän. Opettajat vaativat paljon, mutta myös pelottelevat enemmän kuin olisi tarvetta.

Itselleni ensimmäinen puolikas puolikkaasta vuodesta on ollut melko mukava ja olen jopa tähän asti saanut luimittua jokaisesta testistä/collosta läpi (selkä-tapu ja jumalaton puunkoputus), osasta jopa hyvin arvosanoin. Kaikki vanhemmat opiskelijat sanovat, että kannattaa nauttia nyt, sillä 3. semesteri tulee olemaan hanurista, ja tätä neuvoa olen pyrkinyt noudattamaan; asiat hoidetaan ajallaan, mutta ei liikaa stressaten. On hyvä henkisesti varautua "pahempiin aikoihin" mutta niistäkin ihmiset tuppaavat jäämään henkiin, joten enköhän minäkin.

Sananen vielä tuntemuksista sellaisesta hassusta satuolennosta kuin motivaatio. Aivan kuin olisin viimein löytänyt sen. Tuntuu surkuhupaisalta painiskella osin samojen aineiden kanssa täällä kuin Turussakin (viitaten ystäviini fysiikka ja kemia), aivan eri draivilla ja motivaatiolla. Olin kuullut paljon tarinoita tästä ystävästä Motivaatio, mutta tähän asti en ollut opiskeluissa löytänyt sitä. Nyt on selvästi sellainen fiilis, että ollaan menossa oikeaan suuntaan ja "come what may" paskasta kuin paskasta rämmitään läpi, koska ennen pitkään pääsee tekemään sitä, mistä on lähes koko elämänsä haaveillut.

Eli satuolento löydetty, yritetään pitää siitä kiinni, mutta ei liian tiukasti. Tässä on vielä pitkä matka edessä, ja toivotaan mahdollisimman vähän pomppuja matkanvarrelle.

Hiljaisuus korreloi kiirettä

Huh,hu ja hei!

Yllättävän ja ärsyttävän pitkä radiohiljaisuus blogin suhteen. Mutta kuten otsikkokin sen ilmaisee, niin tässä viimeisten viikkojen aikana on ollut yhtä jos toistakin, niin vapaa-ajan ilot kuten kirjoittaminen ja nukkuminen ovat jääneet vähän vähälle...

Mutta siis; pääsiäisloma alkoi! Meillä on (odotettu) tauko luennoista nyt alkaen keskiviikosta, samoin koko viikko 12 ja vielä tietysti pääsiäismaanantai. Tauko tuli ainakin itselleen ihan tarpeen: olo ensimmäisten collojen jälkeen oli hieman jyrän alle jäänyt. Tästä eteenpäin kevät tulee olemaan aikamoista tykitystä: molekyylibiologiasta ja kemiasta taitaa tulla kummastakin vielä 2 colloa, anatomiasta niin ikään, solubiologiasta collo/exam (ei muista..), latinasta ja latviasta testit jne. Pääsiäis"lomakin" tulee olemaan (toivottavasti) opiskelupainoitteinen, koska muuten ainakin allekirjoittanut on k*sessa anatomian kanssa. (Kallo... tuo rakas saatana <3)

Lisää muuten havaintoja Latviasta/latvialaisista:

Kukat
Tämä on ehkä suloisin kulttuuriero, jonka olen tähän asti noteerannut! Latvialaiset näet rakastavat kukkia. Ei ole ollenkaan epätavallista, että treffeillä nainen saa kukkia seuralaiseltaan ja ylipäätään kukkakimput naisten kainaloissa ovat varsin tyypillinen näky katukuvassa. Lisäksi naistenpäivänä aikoihin kadun varsiin ilmestyi kukkakojuja, jotka Suomessa olisivat varmasti saaneet kokea byrokratian hampaan. Täältä voi löytää myös 24/7 auki olevia putiikkeja, joista (luennoitsijan mukaan) liian humaltuneet Yön Sankarit voivat ostaa mielitietyilleen pahoittelukukkia siinä missä Suomessa tuliaisiksi tuodaan maksimissaan rullakebu :D
Ja tähän on vielä pakko kommentoida, että kukat eivät ole edes niitä halvimpia täällä(kään), eli rispektiä!

Taksikuskit...
Tziiisus. Hulluja. Tai kusettajia. Tai, noh "kusettaja" on ehkä vähän vahva sana, mutta jotkut kuskit selvästi ottavat turisteista kaiken ilon irti ja kuljettavat pidempiä reittejä pitkin määränpäähän tai sitten "ihan vahingossa" jumittavat joka hiton liikennevaloon. Sitten on näitä, jotka muistuttavat, että henkivakuutus on sittenkin ihan kiva ja hyödyllinen. Pääsin tänään lentokentälle ennätysajassa ruuhkasta huolimatta, tosin sydän kurkussa. 

Pankūkas
Paikallinen einesruoka; täytetty lettu, joka voi tosiaan sisältää mitä tahansa juustosta jauhelihaan ja omenasoseeseen. Muistaakseni olen nähnyt myös raejuustotäytteisiä (täällä tungetaan raejuustoa mitä kummallisimpiin paikkoihin..mm. jogurtin kanssa.) Pankūkaseja löytyy joka ruokakaupasta siinä missä Suomessa valmismakaronilaatikkoa. Itse en ole vielä näitä maistanut, mutta kuulemma hyviä ja sopivan rasvaisia esim (kröhöm..) tietynlaisia lauantaiaamuja varten.

(lähes) Tyhjät kauppakeskukset
Tämä on jotenkin hämmentävää ja lähes huvittavaa. Tai sitten olen  käynyt vain väärissä paikoissa. Mutta tuntuu, ettei missään ole oikeasti ruuhkaa. Suomessa pahin painajaiseni on joutua Prismaan lauantai iltapäivällä, täällä ei niinkään. Ehkä se johtuu sijainnista, ehkä en ole vain onnistunut olemaan pahimpina alepäivinä ostoksilla tai jotain, mutta tähän asti kauppakeskukset ovat olleet niin väljiä ihmisistä, että pistää miettimään, missä ne ihmiset ostoksensa tekevät!

Mutta niin, nyt siis kohti kotia (tai. Suomea. Koti on kovin vahva sana :D) hetkeksi lataamaan akkua ja rapsuttamaan koiraa (joka saa muuttaa Riikaan kanssani syksyllä <3). 

MunKotiEiOoTäällä

Tiedättekö sen tunteen; mitä tahansa otatkin käteesi, se putoaa lattialle. Ja jos kyseessä olisi leipä, se mätkähtäisi iloisesti voi-puoli alaspäin.

Tämä metafora jotenkin kuvaa sekä tuntojani tällä viikolla että ihan konkreettista elämää keittiössä. Olen vakuuttunut siitä, että keittiössäni vallitsee ylitsepääsemätön lattia-gravitaatio/vetovoima/YouGotThePointAllright jonka takia kaikki mikä lipeää kädestä, vierii iloisesti lattialle muistuttaen, että se imuri kannattaisi viimein hankkia.

Mutta siis, perjantai häämöttää. Onneksi. Siis siksi, että voi vihdoin viikonloppuna omistautua opiskelulle, kun viimeiset kaksi viikonloppua meni vähän rokulissa (joko bileputkessa Riiassa tai Suomessa). Tällä viikolla se alkoi tuntua, joten tänä viikonloppuna pakerretaan sitten viime viikonloppujenkin edestä. Jälkeen ei kannata jäädä nyt, varsinkin kun muistaakseni ensimmäisiä colloja (colloquim = eräänlainen välikoe) alkaa tippua jo maaliskuusta alkaen pikkuhiljaa.

...niin. Ja maanantaina vihdoin alan tekemään jotain sen immigration prosessin eteen. Maanantaina.

Mutta se velvollisuuksista. Koska tällä hetkellä ei ole uusia ajatuksia Riiasta ja latvialaisista, niin kirjoitetaanpa siitä, mitä aloin pohtimaan viime viikonloppuna, kun kävin Suomessa ystäväni häissä.

Missä on asun?
Riiassa.
Mikä on kotimaani?
Suomi tottakai.

Mutta missä on kotini? Täällä. Lahden eteläisemmällä poukamalla. Kämppäni täällä on kotini, eikä vain paikka jossa asun. Suomessa oli suorastaan outoa käydä, koska tuli sellainen outo vierauden tunne. Minulla ei ollut enää omaa huonetta/asuntoa, tavarani olivat pakattuina. Ystäviä, koiraa ja perhettä lukuunottamatta koko elämäni oli muutettu Riikaan, jossa alkoi aivan uudet kuviot, joita ei vain voi millään Suomeen. "MUNKOTIEIOOTÄÄLLÄ" olo tuli siis Suomessa käydessä. Olihan se hauskaa nähdä tuttuja ja rapsuttaa hurttaa, mutta olin tosiaan vieraana, käymässä. Eihän sitä nyt kuukauden jälkeen usein koti-ikävää podetakaan, mutta vieraudentunne oli silti jotenkin odottamaton. Ei minulla oikeastaan ollut edes kaipuuta Suomeen, mutta Ystävän häät olivat kyllä sellainen juhla, mitä en olisi missannut mistään hinnasta. Summasunlaarum; täällä on hyvä olla ja se oli toisaalta hyvä todeta itselleen jo näin alkuun. Ja kyllä se Riika-krapula-kaikkionpaskaa-vitutus ehtii tulla jos on tullakseen, näiden kuuden vuoden aikana. Täällä on tällähetkellä sen verran hektistä, uuden opettelua, menoa ja melskettä, ettei edes ehdi kotiin kaivata. Olin silti hieman yllättynyt omasta sopeutuvaisuudestani, varsinkin kun olen pitänyt itseäni aina hyvin hitaasti lämpeävänä ihmisenä.

Summasumlaarum, nyt loppu (liika) juhliminen ja keskitytään siihen, minkä takia täällä ollaan :) Toivotaan vielä, ettei kurkkukipu muutu flunssaksi sotkemaan suunnitelmia. Eli toivotaan tänne terveyttä ja pirun hyviä istumalihaksia, sekä keskittymiskykyä.

pus,pus, moi!

ps.he, varsin hääpainoitteisia kuvia tälläkertaa, kun en ole muita ehtinyt ottamaan :DDD Mutta mitä häät juuri todisti, niin täytyy alkaa kuvaamaan edemmän, niin opin käyttämään sitä. Harmi, kun huonon käyttäjän käsissä hyvästä kamerasta tuli vain keskinkertaisia kuvia..