Kuten jo kerroin edellisessä postauksessani, niin pääsin yhtenä päivänä seuraamaan knk-lääkärin (korva-nenä-kurkku), joka oli ollut opettajani, päivää sairaalassa. Alun perin suunnittelemastani "parista tunnista" tulikin lähes täysi työpäivä (7.5h).
Päivä alkoi 8:30. Tiesin, että heillä oli meeting klo8:00 ja jätin suosiolla sen välistä, sillä se olisi joka tapauksessa latviaksi/venäjäksi, niin totesin, että en saisi siitä mitään irti. Aamulla jätin takkini ala-aulaan, vaihdoin kenkäni ja vedin valkoisen takkini ylleni. En tiennyt yhtään mitä odottaa.
Opettajani odotti osaston aulassa ja siitä alkoi päivän juokseminen. Muutamassa tunnissa tulikin 5km täyteen. Aamu alkoi postoperatiivisten potilaiden vastaanotolla. Lääkäri poisti tikkejä, minä seisoin vieressä ja katselin. Siitä tulikin päiväni teema; seiso, niin että näet jotain, ja katso. Ja huolehdi, ettei tule kontaminaatiota. Potilaita oli aamulla melko monta ja lisäksi lääkäri kävi katsomassa potilaan, jolle oli suunniteltu leikkaus sille päivälle. Näin myös elämäni ensimmäisen trakeostomian.
Aamu meni hyvin nopeasti. Klo12 lääkäri sanoi, että mene kahville, syö jotain, nähdään leikkauksessa 10-15min päästä! Ja koska olin ollut jo siihen mennessä töissä sairaalassa, ymmärsin ottaa vinkistä vaari, enkä sanonut urheasti, että "kyllä minä jaksan". Kävin siis pikasella kahvi- ja mehupaussilla, että sokerit pysyisivät tarpeeksi korkealla loppupäivää varten (jonka siis piti olla enää lyhyt, mutta minkäs sille ahneudelleen mahtaa).
Puolen päivän jälkeen korjattiin vanhaa traumaa nenässä, kun poistettiin rustoa ja luuta nenän septasta jotta hengittäminen helpottuisi. Kunniatehtäviini kuului painaa vastaavan lääkärin otsalamppua päälle ja pois. Hänellä oli erikoistuva assisteeramassa ja tekemässä valtaosan työstä, mutta hän selitti myös minulle vähä väliä englanniksi, että mitä ja miksi he tekevät seuraavaksi. Koska minulla oli jo vähän kokemusta leikkaussalissa olemisesta osasin pitää tarpeeksi etäisyyttä, jotta pinnat pysyvät steriilinä, vaikka aina tilaisuuden tullen yritin päästä kurkkaamaan, että miltä sieltä nenästä oikein näyttää. Iltapäivälle riitti leikkauksen jälkeen vielä pari trakeostomiaa ja vahingossa todistettu elvytys (satuin vain olemaan "oikeassa paikassa oikeaan aikaan"). Ja kuten aina, otin oman paikkani taka-alata: yritin nähdä ja seurata tilanteita, mutta pidin huolta siitä, etten ollut kenenkään tiellä.
Eli varsin vaiherikas päivä. Sai ehkä hieman kosketuspintaa, että minkälaisia asioita knk:lla voi tehdä. Ja ilmeisesti olin onnistunut hyvin tehtävässäni "varjona", sillä opettajani tokaisi lopuksi, että jos haluan nähdä vielä jotain muuta, olen toistekin tervetullut :) Pitää pitää mielessä, sillä jokainen kokemus on tärkeä ja herättää ainakin opiskelumotivaatiota, kun pääsee näkemään, että mitä sitä voi joskus "isona" tehdä. Lisäksi tekee hyvää kielitaidolle, kun joutuu heitetyksi täysin latviankieliseen ympäristöön (miinus silloin kuin puhutaan venäjää, mutta näin oli lähinnä potilaiden kesken. Lääkärit keskenään keskustelivat latviaksi.)
Mahtava kokemus. Näitä lisää.
Pitää olla vain rohkea ja kysyä, niin kyllä näitä tilaisuuksia tulee.
