Elämää Latviassa: lääkistä koronan varjossa

Eilen oli 5. vuoden viimeinen tentti. Viikonlopun pituisen "loman" jälkeen alkaa  6. ja samalla viimeinen vuosi lääkiksessä. Viimeinen! Ajatus on aivan absurdi. Vastahan me tulimme Riikaan!

Siitä on melko tarkalleen tasan viisi vuotta, kun tulimme Latviaan, kun kaikki oli uutta ja jännittävää, tentit (etenkin ne suulliset) pelottavia ja niin kammottavan stressaavia. Kaikki sanoivat, että preklinikka on raskas - etenkin toinen vuosi - ja tämä osoittautui todeksi. Kaikki sanoivat myös, että elämä muuttuu helpommaksi ja kurssit mielenkiintoisimmiksi, kun klinikka alkaa. Tässäkin vanhemmat opiskelijat olivat oikeassa. Mitä tietenkään kukaan ei voinut ennakoida, oli että minkälaista juuri meidän klinikka-vuotemme tulisi näyttämään pandemian vuoksi.

Nyt, kun tätä koronaa ja pandemiaa on kestänyt melko lailla vuoden, on hyvä aika katsoa vähän taaksepäin ja reflektoida, että mitä helvettiä oikein tapahtui. Aluksi tuli epäusko, sitten shokki ja tämän jälkeen ainakin itseni valtasi kyyninen hyväksyntä. "Tämä nyt on tätä, ei tässä voi kuin sopeutua" tyylinen ajattelutapa toimi varmaan eräänlaisena puolustusmekanismina maailman kaaoksen keskellä. Paneuduin tilastoihin, vertailin tartuntojen ja kuolintapauksien kehittymistä viikko viikolta ja vertasin eri maiden tilannetta toisiinsa jatkuvasti, jaoin varmaan ärsyttävyyteen asti näitä "fun fact, näin huonosti täällä menee tällä hetkellä!" viestejä tuttavilleni ja samalla suljin korvani niiltä, jotka yhä kiistivät koko kriisin olemassaolon, etten suuttuisi ja loukkaantuisi siitä, että jollan oli otsaa väheksyä ahdistustani maailman tilanteesta. 

Alkoholinmyyntirajoituksia viikonloppuina 😅 (ko rajoitus oli varsin lyhytikäinen)

Lopulta, monien mutkien, tilanteen väliaikaisen tasaantumisen ja uudelleen pahenemisen jälkeen, tuli kuitenkin hyväksyminen. Maskit ovat tulleet samaan kotoalähtö-loruun "avaimet, puhelin, kukkaro" kanssa, niiden keittämisestä arkipäiväistä, matkustamisen jälkeisistä karanteeneista itsestään selvyys ja korona-testeistä ikävä kyllä tuttu kokemus. Ihminen on kummallinen eläin siinä mielessä, että se tottuu.  Elämä jatkuu, vaikkakin vinona versiona vanhasta.

Kuten aikaisemminkin kirjoitin, Latviassa yliopistot menivät kiinni jo viime keväällä. Syyskuu oli etänä, mutta lokakuussa alkoi varovaisesti lähiopetus porrastetusti, pienemmillä ryhmäkoilla. Tuntui hyvältä olla takaisin lähiopetuksessa ja nähdä potilaita, vaikka koronarajoitukset ja maskipakot olivatkin koko ajan arjessa läsnä. Tätä herkkua kesti tosin vain pienen hetken ajan, sillä marraskuussa tilanne paheni Latviassa merkittävästi ja 9.11. täällä alkoi vuoden toinen State of emergency, jota on jatkettu ja jatkettu. Tällä hetkellä pitäisi loppua helmikuun alussa, mutta epäilen, että näin ei tule käymään. Säännöt ovat tiukat; oman talouden ulkopuolisia ei saa nähdä, maskit pitää olla julkisissa paikoissa, mm. kuntosalit on suljettu, ravintolat saavat tarjota vain take-away palveluja (wolt ollut suuressa suosiossa) ja viikonloppuisin 22-05 välillä ulkonaliikkumiskiellot. Mutta tälle on myös syynsä: tähän päivään mennessä Latviassa (väkiluku n.1.9milj.) on kuollut 1180 ihmistä koronaan, joista suurin osa marras-tammikuun välillä. Lokakuussa, kun palasin Riikaan, luku oli alle 50. Erityisen pahalta tuntui, kun yksi meitä opettanut infektiotautien erikoislääkäri (joka oli ollut töissä etulinjassa) kuoli tautiin vuodenvaihteessa. Korona ja sen aiheuttamat kuolemat saivat ikäänkuin kasvot.

Ostorajoituksia kaikissa paitsi "essential" tuotteissa, eli mm sukkahousuissa

Ymmärrettävästi opiskelu ei ole ollut aivan sitä, mitä alunperin oli odottanut. Ei kukaan aloita lääkistä, että saisi tehdä opinnot zoomin kautta. Oli uskomattoman helpottavaa päästä kandina töihin kesällä. Tuntui hyvältä päästä tekemään sitä, minkä vuoksi alunperin tälle tielle lähtikin. Oli ihana oppia, nähdä ja kehittyä, vaikka kesä oli myös rankka ja päädyin tapani mukaan ylityöllistämään itseni. Minun on pitkään pitänyt kirjoittaa kandikesästä, ja vaikka seuraava kandikesä häämöttääkin jo edessä, niin tämä teksti tulee myös ennen pitkään (he, hups).

Tällä hetkellä siis taas Latviassa, luultavasti maaliskuuhun asti. Suomeen palataan hyvissä ajoin karanteeniin, kun huhtikuusta eteenpäin tehdään kouluun liittyviä harkkoja kotimaassa. Isoimpina kysymyksinä on kämppä (pitääkö se vai), muuttaako kokonaan tavarat pois vai siirtää vaan ystävien nurkkiin. Mutta nämä ovat asioita, jotka varmaan varmistuvat kevättä kohti, kun tietää minkälaiset matkustusrajoitukset on voimassa.

Odotuksia 6. vuodesta ja ajatuksia viimeisestä vuodesta tulossa myöhemmin.

Pysytään terveinä ja terve järki mukana.

Korona-kevät osa IV: maitojunalla takaisin Suomeen (muistoja viime vuodelta)

#Edit. Teksti kirjoitettu (mutta ei jostain syystä postattu) jo ajat sitten, editoitu ensimmäisen kerran syksyllä ja tämän jälkeen taas unohdettu, mutta päätin lopulta julkaista kuitenkin, koska tarina kuinka palasimme Suomeen ensimmäisen kerran huvittaa minua yhä vain 😅.

Korona-kevät raportaasi on nyt vähän venynyt ("vähän" meaning kuukausia). Ja vaikka tuntuukin siltä, että elämä on polkenut paikallaan, niin silti paljon on taas ehtinyt tapahtua.

Suurin muutos ehkä tässä ollut se, että lähdimme kämppiksen kanssa takaisin Suomeen. Maaliskuun loppupuolella, juuri samoihin aikoihin kuin Uusimaa suljettiin, alkoi tulla selväsksi, ettei tämä tilanne tule muuttumaan vielä pitkään aikaan paremmaksi ja yliopistot tulevat pysymään kiinni vielä pääsiäisien jälkeenkin (mikä on jo todeksi todettu). 

Matka Riiasta Suomeen. Sanotaanko näin, että se oli vaiherikas, muttei loppujen lopuksi kovin hankala. Olimme olleet suunnitelmissa vuokrata autoa, mutta koska vuokrafirman olisi ollut hankalaa hakea autoa takaisin Tallinnasta Riikaan, niin lopulta saimme vuokra-auton lisäksi personal kuskin (eli käytännössä upgradettu taxi). Kuski nr.1 heitti meidät kotiovelta Latvian ja Viron rajalle. Kävelimme valtavien, perässä vedettävien matkalaukkujen kanssa pienen matkaa maantietä pitkin ja passia vilauttamalla pääsimme näppärästi rajan yli kuorma-autojen vierestä kävellen. Kuski nr.2 nappasi meidät kyytiin rajan luota ja ajoi Tallinnan lautalle.

Olen matkustanut Tallinna-Helsinki lautalla vain kerran aikaisemmin. Mutta vaikka lauttamatkoja ei olekaan hirveästi takana, niin olihan se kontrasti varsin hurja normaaliin elämään verrattuna: terminaali oli typötyhjä. Lauttaan taisi lopulta kävellä yhteensä 10-12 ihmistä meidät kaksi mukaan lukien. Lisäksi tietenkin joitain rekkakuskeja. Lautalla oli arviolta kolmisenkymmentä matkustajaa yhteensä. Kaikkialla oli käsidesi-pulloja ja nauhalta toistui kuulutus turvavälin pitämisestä neljällä eri kielellä noin 5min välein (suomi-viro-venäjä-englanti). Turvavälin pitäminen ainakin onnistui helposti. Koska Uusimaa oli juuri mennyt kiinni, niin sisko pääsi hakemaan allekirjoittaneen pois vain koska olin lähettänyt kuvan lauttalipuista etukäteen. Laivaterminaalissa käteen lyötiin kirjalliset ohjeet karanteenista ja hyvästä käsihygieniasta.

Tämän jälkeen elämä on ollut aikalailla karanteenia. Olen ollut vanhempieni yläkerrassa ja sosiaalista etäisyyttä on varsinaisen karanteenin loppumisenkin jälkeen helppoa ylläpitää pikkukaupungin taajama-alueella. Arjen pieniä henkireikiä ovat olleet whatsapp-puhelut, zoom ja google hangouts. 

Olen käyttänyt tätä fraasia pelottavan usein, mutta se on tässäkin tapauksessa pelottavan totta; kaikkeen tottuu. Kaaoksesta ja epätietoisuudesta on tullut uusi normaali: koulu pyörii zoomissa, ystäviä tavataan vain netin kautta ja Suomessa kuolee käytännössä joka päivä kourallinen ihmisiä koronaan, kun USA:ssa luvut ovat toista tuhatta yleensä. Asia, joka kauhistutti ja ahdisti aluksi hirveästi on vain tällä hetkellä ikävä fakta, joka ei murehtimalla muutu. Tämän kanssa on vain elettävä ja tehtävä parhaansa, ettei itse vaikeuta tilannetta yhtään enempää.

Korona-kevät Latviassa osa III: elämää rajojen sulkemisen jälkeen

Rajat menivät kiinni muutama päivä sitten. Elämä on jatkunut sen jälkeen niin normaalisti kuin olettaa saattaa näissä olotiloissa.

Tiistaina alkoi aivan normaalilla aikataululla kuin aikaisemminkin biostatiikan kurssi (huoh) sillä erolla, että lähiopetuksen sijaan tunnit on pidetty zoomissa. Se on toiminut yllättävän hyvin ja täytyy sanoa, että täytyy antaa kaikki kunnia yliopistolle, joka on joutunut nopealla aikataululla asioita uudelleen järjestämään. 

Elämäntilanteissa, joissa ei ole pienintäkään järkeä, niin mielestäni on tärkeää pitää kiinni niistä pienistä asioista, joissa on järkeä ja joihin pystyy vaikuttamaan. Joka aamu on onneksi pakko herätä tunnille, joka päivä on pakko opiskella jotain. Joka päivä onneksi minulla on ihmiskontakti (kämppis) ja olen ollut tiiviisti yhteydessä ystäviini lähellä ja kaukaa. Julkisilla paikoilla ei hirveästi olla oltu, kävelyillä ollaan käyty ja kaupassa, muttei juuri muualla. Mielestäni on ollut tärkeää etenkin lääketieteenopiskelijoina kunnioittaa viranomaismääräyksiä ja noudattaa myös tervettä järkeä. Se pitää sisällään myös sen, ettei aseta itseään tai muita vaaraan.

Latviassa tilanne on edennyt siinä missä muuallakin maailmalla kuin lumivyöry. Jos maanantaina tapauksia oli 34 niin tänään perjantaina niitä on jo 111. En ole ihan varma, millä perusteella testauksia tehdään ja miten moni tapauksista on oikeasti vakavia, mutta siinä uskossa, että verrattaessa Suomeen, täällä ehkä testataan kevyemmillä perusteilla kuin Suomessa. Itseä suoraan sanottuna tämä kasvu vähän hirvittää (ei henkilökohtaisella tasolla, koska itse olen perusterve), sillä tuberkuloosi esimerkiksi on yhä edelleen ajankohtainen tauti Latviassa ja jos mitään on oppinut kliinisessä potilastyössä, niin monet aikuiset polttavat kuin savupiiput talvi-iltoina. Pelkästään niissä on riskitekijöitä kerrakseen.

Muovilevy kassojen suojana

Ohjeita ja käsidesiä asiakkaille

Mitä enemmän lukee uutisia, kasvaa myös oma turhautuneisuus, koska tulee sellainen olo, ettei voi tehdä mitään. Jos tämä "korona-kevät" näyttää jatkuvan aina vain "korona-kesäksi" niin olen myös vakavissani miettinyt Suomeen palaamista aikaisemmin, että voisin tarpeen tullen tarjota itseäni avuksi Suomeen. Mutta sitä ennen pitää edelleen saada ne luvat kuntoon, ja niissä menee kyllä vielä hetki. Ja toisaalta haluan pitää myös huolta, että saan kurssit eteenpäin kaikesta huolimatta. Suomeen kun pääsee Suomen kansalaisena niin kauan kun lautat Tallinnasta kulkee (viimeisimmän tiedon mukaan), mutta takaisin Latviaan ei sitten ole tulemista, ennen kuin rajat lopulta taas aukeavat.

Ihanaa viikonloppua kaikille, pysykää kotona, mutta lippu korkealla! <3 

Korona-kevät Latviassa part II: päivä ennen rajojen sulkeutumista

Ja kappas kuinkas siinä kävikään, että tunti viimeisen postaukseni jälkeen tuli tieto, että Latvian rajat sulkeutuvat maanantai-tiistai välisenä yönä, niin että 17.3. eteenpäin ei lentoliikennettä, maanteitä pitkin rajojen yli pääsevät vain rekkat. Käytännös bussit ja junat pysähtyvät, samoin satama (julkiselta liikenteeltä). Rajojen yli pääsee vain jos on terve, työmatkalla (?) tai läpikulkumatkalla omaan kotimaahansa. Ne, jotka ovat myös rekisteröityneitä Latvian asukkaita pääsevät takaisin maahan (eli teoriassa myös minä, jos palaisin Suomeen ja haluaisin tulla takaisin). Aino ongelma on, että vaikka pääsisin Viron puolelle, en tiedä olisiko siellä lauttoja viemässä minua Helsinkiin (to be honest, en ole ottanut hirveästi asiasta selvää, koska olen päättänyt jäädä ainakin toistaiseksi Riikaan... ja murehtia mahdollisia seurauksia myöhemmin).

Sunnuntaina oli kolmas päivä kansallisen hätätilan julistamisen jälkeen. Kävimme kävelyllä ja kaupassa kämppiksen kanssa tsekkaamassa menoa. Silloin ainakin hyllyissä oli hyvin tavaraa, meno oli normaali/rauhallinen, ihmiset eivät hamstranneet kärrykaupalla kamaa. Olin itse epäillyt, että hyllyt olisivat tyhjiä, ja että tavaraa tulisi vasta maanantaina lisää, mutta näköjään kaupan omat varastot ainakin tähän asti olivat riittäneet aivan hyvin. Tällä hetkellä ulkonaliikkumiskielto on käsittääkseni vasta klo23 eteenpäin ja lisäksi yli 50 ihmisen kokoontumiset on kielletty. Lisäksi omaksi murheekseni myös monia kuntosaleja on laitettu nyt kiinni. Maanantaina Latviassa oli todettu yhteensä 34 koronavirustapausta. 

Enemmän paniikkia tuntuu olevan opiskelukavereitteni kesken - kun tieto lentoliikenteen loppumisesta tuli, monet varasivat liput Suomeen ja lähtivät. Ja kun lentoliput loppuivat, järjestettiin kimppakyytejä (oma, vuokra-auto tai jopa taxilla) Tallinnaan, että pääsee lautalla Helsinkiin. Ihmiset eivät niinkään pelkää koronaa, vaan sitä että jäävät jumiin Latviaan. Ja toisaalta ymmärrän sen hyvin. Epävarmuus on tässä kaikkein ahdistavinta. Toisilla myös saattaa olla hyvinkin joku paikka, minne mennä eristyksiin. Oma kakkoskotini Suomessa on vanhempieni luona. Vaikka asunto on iso ja mahtuisin sinne hyvin, niin en kuitenkaan halua ottaa riskiä viedä tautia sinne. Molemmat vanhempani ovat lääkäreitä ja tällä hetkellä priorisoin heidän terveytensä ja turvallisuutensa oman epämukavuuteni yli. Ja muuta ns. hyvää paikkaa lähteä eristykseen minulla ei ole. 

Maanantai alkoi sillä, että seliteltiin, mitä pitää tehdä kurssien eteen. Meidän olisi pitänyt (?) ilmeisesti tehdä jo viime perjantaina (kun tiedotus oli vielä all over the place ja kaikki hyvin sekavaa) yksi koulutehtävä, mutta pienen väännön jälkeen proffa antoi meidän palauttaa tehtävät vielä tänään. Seuraavan kolmen viikon aikana meillä olisi muutenkin vain yhtä kurssia, niin se ehkä hiukan helpottaa, että ei tarvi hirveän monen eri kurssin kanssa pohtia, että miten tämän kanssa nyt online-opintoina edetään. Pääsiäisloma onkin sitten 3.4-13.4. välillä, että silloin pitää ihan itsenäisesti miettiä mihin haluaa aikansa käyttää. 

Lääkisopiskelijana Latviassa feat kansallinen hätätila (korona-kevät 2020)

Enpä olisi uskonut, että kirjoittaisin tämänkaltaista tekstiä. Ikinä.

Long story short: 12.3. Latvia julisti kansallisen hätätilan koronavirus-pandemian vuoksi aina 14.4. asti. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että koulut, päiväkodit ja yliopistot ovat kiinni, eri massatapahtumia (urheilu ja kulttuuri) on peruttu ja ihmisiä on suositeltu työskentelemään kotona, mikäli mahdollista. Kaupat ja kuntosalit ovat auki, ja lievää ostoshysteriaa on täälläkin nähtävissä. Kun hätätila julistettiin, Latviassa oli todettu "vasta" 16 varmistettua tapausta. Tänään 14.3. 26 tapausta (note, pitää muistaa, että Latviassa on vain noin 1.9miljoonaa ihmistä ja resurssit suurempaan epidemiaan luultavasti Suomea huonommat). Rajoja ei ole ainakaan tällä hetkellä suljettu, toisin kuin Tsekeissä, Puolassa ja ilmeisesti pian Tanskassa.

Eli mitä tästä seuraa?

No, olemme ns. "pakkolomalla" yliopistolta kuukauden ajan, jonka jälkeen kriisi toivottavasti on jo väistynyt. Oma yliopistoni RSU on mielestäni varsin hyvin välittänyt tietoa opiskelijoilleen joko suoraan sähköpostitse tai International Student associationin tai vuosikurssien "semester leaderien" välityksellä. Infoa on tullut jopa paljon, joka on ehkä joissain ihmisissä aiheuttanut hämmennystä. Jotkut pakkasivat kamansa ja lähtivät välittömästi takaisin kotimaihinsa koulun suosituksista huolimatta. Tällä hetkellä yliopiston ohjeistus on, että mikäli palaa nyt kotimaahansa, niin pitää olla 14päivää kotikaranteenissa sen jälkeen kun palaa Riikaan, ennen kuin saa osallistua taas oppitunneille (eli käytännössä Riikaan pitää palata viimeistään 1.4. mikäli kriisi ei pitkity).

How Latvians are handling
corona-virus crisis

How I'm personally handling
corona-virus crisis

Ensi viikon alussa pitäisi tulla myös infoa online-opinnoista, eli mahdollisuuksien mukaan kursseja vedetään eteenpäin. Omalla ryhmälläni olisi pitänyt olla biostatistiikan kurssi, joka käsittääkseni tarvitsee tietynlaisen ohjelman, mistä en ole varma, voidaanko tätä tarjota kotikoneille, vai siirtyykö kurssimme jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Aika näyttää. Itse en jaksa olla hirvittävän huolissani tällä hetkellä. 

Itselläni tosiaan on se kiitollinen tilanne, että kävi miten kävi, minulla on 4. vuoden kandin oikeudet ensi kesäksi (koska opintoni ovat alkaneet helmikuussa 2016). Ymmärrän, että 6. vuoden opiskelijoita stressaa valmistuminen, 5. vuoden (syksyllä -15 aloittaneiden) opiskelijoita mietityttää 5. vuoden kandiluvat ja mahdollinen terkka-kesän menetys in worse case scenario, jos semesterit venyvät hirvittävästi. Kaikkia yhtenäisesti stressaa se, saako ylipäätään mennä töihin ( THL:n ohjeistus on 14pvä kotikaranteeni mikäli tulee ulkomailta ennen kuin astuu terveydenhoidon palvelukseen, mutta joissain työpaikoilla ihmisille on sanottu vain 7pvän karanteenista). Pääsiäisen kandi-työt taitaa olla melkolailla kissed goodbye monilla, mistä tietenkin koituu taloudellista ahdinkoa, mutta minkäs teet. Tämä pandemia ei ole kenenkään vika ja sen asettamissa rajoissa pitää vain elää ja käyttää tervettä järkeä.

Monet kurssikaverini tosiaan hyppäsivät lauttoihin ja lentokoneisiin ja lähtivät takaisin kotimaihinsa. Itse kämppikseni kanssa kävimme kaupassa ja päätimme jäädä Riikaan ainakin toistaiseksi seuraamaan miten tilanne kehittyy. Jokainen vastuullisen ihmisen (ja etenkin lääkisopiskelijan) pitäisi kuitenkin jäädä karanteeniin ulkomailta tullessa 14pvä:ksi ja jos haluaisin tulla takaisin Riikaa, ennen kuin kurssit taas alkavat, pitäisi tosiaan palata 1.4. takaisin. Riikaan jääminen on ainakin itselleni taloudellisesti kannattavampaa ja uskon pystyväni keskittymään opiskeluihin paremmin paremmin täällä. Ja jos oikeasti tulee tarve päästä takaisin Suomeen (oli rajat kiinni tai ei), voin ottaa yhteyttä Suomen suurlähetystöön. 

Yritän pysyä positiivisena kaiken muun paitsi korona-viruksen suhteen (huono vitsi, I know, but girl needs to cope somehow :D). Voisimme linnoittautua vaikka 2ksi viikoksi kotiin ja pärjätä ihan hyvin. Yritän kehittää itselleni jonkinlaisen rutiinin näille viikoilla: aina voi opiskella ja niin kauan kun kuntosalit ovat auki ja pysyn itse terveenä, yritän urheilla jotta pysyn järjissäni nämä viikot. Minulla on käsityöprojekteja, kirjoja ja PS4 pelejä odottamassa, joten ei tässä tekeminen lopu hetkeen. Olen myös siinä onnellisessa asemassa, että monet ystäväni pysyvät ainakin näillä näkymin Riiassa, niin ei tarvitse viettää näitä viikkoja yksin.

Elämme jännittäviä aikoja. Ei tässä voi muuta sanoa.

Pysykää terveinä, peskää käsiä ja älkää hitto vie hamstratko sitä vessapaperia (sitä ei voi syödä ja Suomi on paperitehtaiden luvattu maa for fucks sake...). Jos kuulutte riskiryhmiin, olkaa oikeasti varovaisia. Muut ihmiset - olkaa vastuullisia ja järkeviä, älkääkä asettako muita ihmisiä vaaraan. 

Lähteitä ja hyödyllisiä linkkejä, niille joita kiinnostaa tilanne Latviassa:

https://www.mk.gov.lv/en/aktualitates/regarding-declation-emergency-situation

http://www.vm.gov.lv/en/ministry/novel_coronavirus_covid19_advice_for_the_public1/
https://spkc.gov.lv/lv/aktualitates/get/nid/757

And For a Moment, Life is Good

Vuosi 2019. It happened.

Vuoteen mahtui paljon hyvää - hyviä työkokemuksia, pienen mittakaavan seikkailuja, uusia ihmisiä ja ystäviä. Opin paljon, haastoin itseäni vieläkin enemmän. Nämä haasteet eivät niinkään olleet akateemisia, vaan vapaa-aikaan ja ihmissuhteisiin liittyviä. Jouduin viime vuonna hyväksymään ikäviä elämän perusasioita, joihin olen uskonut aina ja se oli kitkerämpää niellä, mitä olin ajatellut. Olen esimerkiksi aina uskonut siihen, että kommunikaatio on ratkaisu kaikkiin konflikteihin. Olin myös pitänyt aina omaa terveyttäni itsestäänselvänä asiana. Nämä ja monet muut asiat ovat olleet viime vuonna koetuksella. Ikuisena optimistina jaksan kuitenkin uskoa tasapainon löytyvän juuri epätasopainon ja kaaoksen kautta.

Tein itselleni yksinkertaisen Uuden vuoden lupauksen: pidä itsestäsi parempaa huolta. Priorisoi itsesi - for fucking once. En ole luonteeltani kaikkein armeliaimmasta päästä, etenkään itseni suhteen. Tammikuu meni vielä suoraan sanottuna sumussa (monen kuukauden kroonisen unettomuuden ja tentti-stressin keskellä). Olin yrittänyt hakea viimeiseen asti harjoittelupaikkaa, mutta kun sitä ei irronnut, päätin lähteä lomalle. Ja koska seuraa en tällä kertaa saanut, lähdin lopulta yksin. Ja vielä yli kuukausi jälkikäteen en voi olla kuin tyytyväinen päätökseeni. Vanha kunnon time-out teki enemmän kuin hyvää. Pitää välillä lähteä kauas päästäkseen taas lähelle.

2020 on tähän asti hellinyt minua lempeästi. 5. vuosikurssi (!!!) lääkiksessä alkoi helmikuussa, kurssit ovat olleet mielenkiintoisia (infektiotauteja ja neurokirurgiaa, ensi viikolla lasten kirurgiaa <3), vapaa-aikaa ollut riittävästi (tenttejä alkaa tippumaan pikkuhiljaa luultavasti pääsiäisestä eteenpäin). Olen ottanut pitkästä aikaa prioriteetikseni hyvän (ennen kaikkea riittävän) unen ja urheilun, sekä terveellisesti syömisen (eli ei enää pelkkää Woltia). Olen ollut varsin valikoiva koulun ulkopuolisten projektien kanssa ja työntänyt pääni vain ja ainoastaan juttuihin, jotka minua kiinnostavat tai saan jotain irti. Olen tehnyt käsitöitä, pelannut (välillä liikaa) Witcheriä ja nähnyt ystäviä. Olen pitänyt itsestäni huolta ja vähemmän yllättävää kyllä, jopa itse näen sen positiiviset vaikutukset jokapäiväisessä elämässäni. Huomaan nauravani taas enemmän ja pitkästä aikaa koen olevani enemmän tai vähemmän oma itseni.

Tulevana terveydenalan ammattilaisena, nämä kaikki tasapainoisen elämän peruspalikat (uni-ruoka-liikunta) ovat paremmin kuin hyvin olleet tiedossani jo pitkään. Siitä huolimatta sitä helposti laiminlyö itseään ja ajattelee "että kyllä minä jaksan, ei tässä mitään, en minä nyt joka päivä viittä tuntia unta tarvitse, on ihan normaali että kroppa on jatkuvasti jumissa ja että jatkuvasti väsyttää, sehän on vain merkki että olen ollut hyvä ja ahkera". Mutta edes kaikentietävä lääkisopiskelija ei pääse sitä faktaa karkuun, että myös itsestään pitää pitää huolta ennen pystyy pitämään huolta muista. Ja se ei ole aina yksinkertaista, vaan vaatii toistoa, muistuttelua ja vanhojen tapojen poisoppimista. 

Asioita, joista muistutan itseäni lähes joka päivä:

1. Nuku

2. Syö lämmin lounas (eli kokkaa, vaikka et siitä pitäisikään)

3. Liiku

4. Vaali ystävyyssuhteita

5. Aina ei tarvitse olla tehokas ja "tehdä jotain järkevää"

6. Laula enemmän - vaikka muut kuuntelisivat

7. Elämää ei kannata ottaa aina niin vakavasti. Kukaan ei siitä selviä hengissä kuitenkaan

8. Sillä mitä tuntemattomat ihmiset sinusta ajattelevat, ei ole mitään painoarvoa

Eihän tämäkään alkuvuosi nyt pelkkää päivänpaistetta ole ollut, mutta kun laskee plussat ja miinukset yhteen ja etenkin verrattain siihen, missä vesissä uitiin koko marraskuu aina pitkälle tammikuuta, niin onhan tämä aivan tosi jees. 

Kevät saapuu. Aurinko paistaa. Life is good. 

Ja kun vastoinkäymisiä taas tulee, niin kunhan perustukset on kunnossa, niin niitäkin taas jaksaa paremmin.

Arvovalinnat puntarissa - mitä lääkiksen jälkeen?

Lähestyessäni neljännen vuoden opintojen loppupuolta huomaan entistä enemmän pohtivani elämääni Riian ja lääkiksen jälkeen. Huomaan myös joutuvani entistä useammin isojen arvovalintojen eteen, mitkä liittyvät usein vahvasti tulevaisuuteeni - ja siihen, minkälaisen tulevaisuudestani haluan rakentaa. 

sairaalakisu

Osa arvovalinnoista ovat helppoja. Osa ovat taas helppoja päättää, mutta ehkä hankalampia toteuttaa käytännössä. Joissain kysymyksissä luulen olevani vielä hieman nuori ja kirkasotsainen, ja siitä syystä skeptinen sen suhteen, pystynkö ikinä toteuttamaan asioita siten, miten haluaisin. Koska elämä nyt on vain usein arvaamatonta ja vaatii vielä useammin tekemään kompromisseja. Saatan olla usein idealisti, mutta se ei tee minusta naiivia.

Arvovalinnat, joita olen pohtinut, liittyvät pitkälti odotuksiini tulevaa uraani kohtaan. Ja tunnen itseni hyvin bipolaariseksi välillä.

Vaakakupeissa tasapainoittelevat: 

1. Kunnianhimoinen erikoisala vs ns. "turvallinen" valinta, eli ura alalla jossa on huutava pula, mutta ei välttämättä niin lähellä sydäntä?

2. Ura vs perhe?

3. Työ julkisella puolella vai yksityisellä?

4. Täysiaikainen vai osa-aikainen työ?

Ongelma on ehkä se, että välillä huomaan haluavani kaikkia yhtä aikaan. Mutta samalla joudun muistuttamaan, että onni ei ole yhdestä asiasta kiinni. MUTTA on joitain haaveita, joiden toteutumatta jättämistä jää murehtimaan enemmän kuin tosia. Ja joidenkin haaveiden suhteen aika loppuu ennen pitkää kesken, kun taas joillain toisilla ei ole niin kiire. Ei oikeasti.

Yksi iso asia, josta en hirveästi ole puhunut täällä blogissa, mutta joka varmasti tulee vaikuttamaan tulevaisuudensuunnitelmiini vahvasti, on se että haluan joskus perheen. Ja tämä tulee olemaan yksi isoimmista asioista päättää valmistumisen jälkeen, ihan vain koska 30 menee rikki menee ensi vuonna. Samaan aikaan minua kuitenkin ajaa eteenpäin kunnianhimo urasta kilpailuhenkisellä erikoisalalla. Oma työfilosofiani on aina ollut, että työstä täytyy tykätä, koska niin iso osa elämää (jo ihan pelkkiä vuosia laskiessa). Ja itseäni kiinnostaa tällä hetkellä urat kirurgisilta aloilta tai vaihtoehtoisesti gynekologialla. Akuuttilääketiede ehkä, mutta siinä taas nousee kysymykset siitä, haluaako tehdä käytännössä kolmivuorotyötä. 

Ikä on ehdottomasti yksi suurimpia muuttujia tässä yhtälössä, sekä tietysti tulevaisuuden epävarmuus yleisesti (onko töitä, missä paikkakunnalla asuu, parisuhdestatus, terkkaan/erikoistumisputkeen pääseminen, mahdollinen pakko-väikkäri jne..). 

Niin paljon kuin etukäteen murehtiminen onkin turhaan, niin etukäteen suunnittelussa on puolensa. Helposti tuudittautuu siihen, että aikaa on, asiat menevät omalla painollaan ja kaikki järjestyy, niin kuin niiden on tarkoituskin järjestyä. Tämä viimeinen ei ainakaan pidä paikkansa. Asiat järjestyvät, mutta ei itsestään. Päätöksiä pitää tehdä sen mukaan, mitä pitää itselleen tärkeänä. En olisi ikinä päässyt unelmissani eteenpäin, jos olisin jäänyt vain odottelemaan, että asioita tapahtuu ja että asiat loksahtavat kohdilleen. Jos haluaa saavuttaa jotain, niin pitää joskus tehdä isoja päätöksiä sen suhteen, mitä pitää itselleen tärkeänä ja edetä sen mukaan. 

Tästä tuli varsin henkilökohtainen vuodatus, mutta nämä asiat ovat pyörineet varsin paljon päässäni viime aikoina. Tällä hetkellä elämäni näyttää siltä, että valmistuminen odottaa vuonna 2022 helmikuussa, laillistuminen luultavasti maalis-huhtikuussa, sitten tarkoitus tehdä tk-palvelut. Ja siinä onkin suunniteltuna elämä jo vuoden 2022 loppuun asti, melkein 3 vuotta eteenpäin. 

Absurdia? Ehkä hieman, mutta niin se elämä vain välillä menee.

Ihanaa loppuvuotta!